Video: Tiitinen sai listansa – toisen niistä

Tiitisen erittäin salainen lista nostettiin pöydälle TV1:n Ykkösaamussa.

politiikka
Seppo Tiitinen Ykkösaamun vieraana 19. joulukuuta 2015.

Vuoden lopussa eläkkeelle jäävä eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen sai listansa Ylen TV1:n Ykkösaamussa tänään lauantaina.

Lista on ollut eduskunnan turvallisuusjohtaja Jukka Savolan hallussa. Savola pyysi sen nyt palauttamaan, toimittaja Jari Korkki kertoi Ykkösaamussa.

– Kelpaa tuo, Tiitinen vastasi ottaessaan jalkalistan vastaan Korkilta.

Tiitisen kerrotaan tuoneen kyseisen listan mukanaan suojelupoliisista eduskuntaan ja pyytäneen panemaan sen hyvään talteen. Tiitinen aloitti eduskunnan pääsihteerin virassa vuonna 1992. Suojelupoliisin päälliköksi hän ryhtyi kolmekymppisenä vuonna 1978 ja jatkoi tehtävässä vuoteen 1990.

Se tunnetumpi Tiitisen lista on suojelupoliisin Länsi-Saksasta vuonna 1990 saama lista ihmisistä, joiden epäillään olleen aikoinaan yhteydessä Itä-Saksan turvallisuuspalvelu Stasiin. Listalla on 18 nimeä. Lista tullee julkiseksi vuonna 2050. Tosin tutkijoiden käyttöön se olisi jo saatavilla.

– Listalla on oletettavasti henkilöitä, jotka ovat vieläkin aktiivielämässä. Listan perusteella ei ole konkretiaa negatiivisesta toiminnasta. Oikeusvaltiossa ihmisen mainetta ei niin vain pilata, Tiitinen kommentoi listaa tänään.