Kun akvarellimaalauksesta tuli ammatti

Kolmiulotteisuus ei sittenkään ollut vastavalmistuneen sisustussuunnittelijan juttu. Kun Heli Pukki rohkeni heittäytyä akvarellimaalauksen ihmeelliseen maailmaan, alkoivat asiat sujua.

kuvataide
Heli Pukin luomat hahmot tyynyliinassa.
Yle/ Ulla Ylönen

Kuvittaja Heli Pukin Ideri-puoti on mielihyvän aarreaitta vanhan puutalon kivijalassa Lappeenrannassa.

Kuvittaja maalaa uniikkeja tauluja, tekee tilaustöitä, piirtää ja värittää iloisia ja ajankohtaisia postikortteja, kalentereja ja julisteita. Hän tekee myös oppikirjakuvituksia.

Kuvittaja Heli Pukki postikortteineen.
Kuvittaja Heli Pukki postikortteineen.Yle/ Ulla Ylönen

Oma yritys on elättänyt kuvittaja Heli Pukin pian 20 vuotta.

– Valmistuin sisustussuunnittelijaksi, mutta huomasin aika pian, etteivät kolmiulotteisuus ja tarkka mittamaailma olleet ominta alaani, Heli Pukki kertoo.

Yrittäjyyden perusteet hän kuitenkin oppi sisustussuunnittelija-aikoinaan.

Kolme vuotta hän tasapainotteli sisustusten ja akvarellien välimaastossa ennen kuin rohkeni keskittyä kuviin ja kuvittamiseen.

– Sen jälkeen olen seurannut vaistojani. Olen vahvasti kuvittaja, sanoo Heli Pukki.

Heli Pukin suunnittelemat hahmot.
Heli Pukin suunnittelemat hahmot.Yle/ Ulla Ylönen

Luovuuden kipinää ja arjen hallintaa

Yrittäjyys ilmenee hänessä kipinänä ja sisuna. Omaan tekemiseen perustuva taidealan yritys kannattaa, kun ideat ovat toteuttamiskelpoisia ja vuorovaikutus asiakkaiden kanssa toimii luontevasti.

– Halu kehittyä ja halu näyttää se oma osaaminen ovat tärkeimmät eväät, sanoo Pukki.

Ideoita kuvittaja ammentaa kirjoista, keskusteluista, arjesta ja maailmantapahtumista.

– Olen ajassa mukana omalla tyylillä, sanoo Heli Pukki.