1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. politiikka

Sipilä hallituksen kannatuksesta: Luvut ovat yllättävänkin hyvät

Pääministeri Juha Sipilän mukaan hallituksella oli tiedossa, että syksystä tulee hankala ja että vaikeat päätökset syövät suosiota. "Jos tässä tavoiteltaisiin suosiota, niin jatkettaisiiin velaksi elämistä", hän kommentoi vuoden viimeisellä Pääministerin haastattelutunnilla.

Politiikka
Juha Sipilä
Vesa Moilanen

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ei ole huolissaan hallituksen suosiosta.

– Nämä luvut ovat yllättävänkin hyvät siihen nähden, että nyt ovat monien vuosien työt olleet tekemättä, kun puhutaan uudistuksista ja välttämättömistä toimista, joita Suomella on edessään, hän sanoi vuoden viimeisellä Pääministerin haastattelutunnilla sunnuntaina.

Sipilän johtaman hallituksen suosio on romahtanut Helsingin Sanomien (siirryt toiseen palveluun) teettämän, sunnuntaina julkaistun gallupin mukaan. Marras–joulukuussa tehtyyn kyselyyn vastanneista 24 prosenttia koki hallituksen onnistuneen työssään erittäin tai melko hyvin. Kesäkuussa vastaava luku oli 40 prosenttia.

Lisäksi Helsingin Sanomien tuoreimmassa gallupissa perjantailta SDP nousi ykköseksi, ja hallituspuolueiden yhteenlaskettu kannatus jäi 49,4 prosenttiin.

Mitään muuta vaihtoehtoa meillä ei ole kuin tehdä päätöksiä ja muuttaa Suomen suunta. Jos me jatkamme näin, niin hukka meidät perii.

Pääministerin mukaan tiedossa oli, että syksystä tulee vaikea, koska joudutaan tekemään paljon hankalia päätöksiä.

– Mitään muuta vaihtoehtoa meillä ei ole kuin tehdä päätöksiä ja muuttaa Suomen suunta. Jos me jatkamme näin, niin hukka meidät perii.

Sipilä sanoi, ettei hän ole koskaan elänyt gallupien ja suosion tavoittelun mukaan.

– Jos tässä tavoiteltaisiin suosiota, niin sitten jatkettaisiin velaksi elämistä ja jatkettaisiin niin kuin ennenkin.

– Kyllä on tiedossa, että vaikeat päätökset tulevat syömään suosiota.

Sipilä turvapaikkatilanteesta: Hallitusohjelman muuttamista ei tarvita

Eduskunnan ensimmäinen varapuhemies Mauri Pekkarinen (kesk.) katsoi Ylen haastattelussa tällä viikolla, että talouden ennakoitua heikompi kehitys ja ja turvapaikanhakijoiden odottamattoman ryntäys Suomeen antavat aihetta pohtia hallitusohjelmaa mahdollisesti joiltakin osin uudestaan.

Sipilältä kysyttiin, pitäisikö hallitusohjelmaa tarkistaa.

– Hallitusohjelma on tehty toukokuussa ja sen jälkeen esimerkiksi turvapaikkatilanne on muuttunut paljon. Se on yllättänyt kaikki Euroopassa, mutta sen mukaisia toimia teemme koko ajan. Siinä ei tarvita hallitusohjelman muuttamista, mutta toimia kyllä tarvitaan, hän sanoi.

Turvapaikkatilanne on yllättänyt kaikki Euroopassa, mutta sen mukaisia toimia teemme koko ajan. Siinä ei tarvita hallitusohjelman muuttamista.

– Turvapaikkapolitiikkaa on justeerattu hallitusohjelman tekemisen jälkeen juuri siitä syystä, että tilanne on merkittävästi muuttunut.

Sipilän mukaan ei ole "mitään merkitystä" sillä, mitä ohjelmaa päivitetään.

– Tärkeintä on, että muutetaan toimenpiteitä, ja turvapaikkakysymyksiin on tehty hyvin perusteellinen ohjelma muuttuneen tilanteen vuoksi.

"Ministereiden määrää ei lisätä"

Sipilän mielestä ministereiden määrän lisääminen ei ole tarpeen, vaikka esimerkiksi sisäministeri ja työ- ja oikeusministeri ovat kädet täynnä töitä maahanmuutto- ja työllisyystilanteen takia.

– Kyllä me pärjäämme, hän sanoi.

Sipilä kiisti myös, että hallituksen esitykset olisivat olleet hutiloituja.

Pääministerin haastattelutunti on kuunneltavissa Yle Areenassa.