Kymi Ringin sijoittajaneuvottelut vielä edessä: "On liioittelua sanoa, että rahoitus on täysin auki"

Ajokoulutus- ja moottoriurheilukeskus Kymi Ringin rahoitusneuvottelut sijoittajien kanssa eivät ole vielä toden teolla alkaneet. Ensin odotetaan alueen asemakaavan saavan lainvoiman. Myös muun muassa liiketoimintasuunnitelma ja sijoittajamuistio ovat tekeillä.

liikenne
Iittiin suunniteltuun KymiRing-moottoriurheilukeskukseen on tulossa rata kuljettajakoulutuksen tarpeisiin
Iittiin suunniteltuun KymiRing-moottoriurheilukeskukseen on tulossa rata kuljettajakoulutuksen tarpeisiin.Kouvola Innovation

Iittiin kaavaillun ajokoulutus- ja moottoriurheilukeskus Kymi Ringin rahoitusneuvottelut yksityisten sijoittajien kanssa ovat vielä edessä.

Kymi Ring Oy:n hallituksen puheenjohtaja Kari O. Sohlberg sanoo, että alun perinkin tarkoitus oli odottaa alueen paikallisen asemakaavan lainvoimaisuutta. Kaava saanee lainvoiman vuoden alussa tammikuun puolivälin tienoilla.

– Voisi todeta, että tämä vastaa hyvinkin pitkälle vaiheistusta, jonka olemme rahoituksen osalta tehneet. Valmistelemme työkaluja, joihin kuuluvat muun muassa liiketoimintasuunnitelma ja sijoittajamuistio. Kun nämä dokumentit ovat valmiina ja myös yhtiön hallituksen hyväksymiä, niin vasta sitten käännymme yksityisten sijoittajien puoleen, Sohlberg toteaa.

Rakennuskuvioita on kuitenkin suunniteltu syksyn ajan moottoriurheilukeskuksen ensimmäisen kehitysvaiheen pääurakoitsijaksi valitun Destian kanssa.

– Destian kanssa tehdään kehityssuunnitelmaa. Sekin on hyvin pitkällä. Sitten näemme vastaavatko ykkösvaiheen rakentamiskustannukset aikanaan tehtyä ennustetta, toteaa Sohlberg.

Ykkösvaiheen kustannusarvio on noin 22 miljoonaa euroa. Valtiontuesta on jo päätöksiä.

Kouvolan Sanomien (siirryt toiseen palveluun) mukaan Kymi Ringin yritysrahoitus olisi täysin auki.

Väitettä koko hankkeen rahoituksen levällään olosta puheenjohtaja ei niele.

– Jos sanotaan, että rahoitus on täysin auki, niin se on täysin liioiteltu sanonta, kertoo Sohlberg.

"Vetovastuu on selkeästi Kymi Ringin hallituksella"

Julkisuudessa on käyty myös keskustelua muun muassa siitä, kenellä hankkeessa on vetovastuu ja millä porukalla hanketta pitäisi viedä eteenpäin.

– Vetovastuu on selkeästi Kymi Ringin hallituksella, jossa istuvat omistajien edustajat, sanoo Kari O. Sohlberg.

Hallituksen puheenjohtajan mielestä hankkeessa ei ole tullut suurempia yllätyksiä vastaan.

– Kahdeksan vuotta tätä on väännetty. Ei ole tullut mitään sellaista yllätystä, että olisi poikettu päätavoitteesta. Ehkä tämä aika vaikuttaa pitkältä monelle. Mutta kun ollaan kuntien ja julkisen rahoituksen kanssa tekemisissä, niin jos ei päästä sillä tavalla eteenpäin, että jo myönnettyjä varoja voitaisiin käyttää, niin vuoden vaihtuessa prosessi alkaa taas alusta. Näin meillä on tässä jonkun kerran käynyt.

Kymi Ringin hankepäällikkö arvioi, että rakennustyöt alkavat ensi vuonna. Kymi Ring Oy:n hallituksen puheenjohtajan Kari O. Sohlbergin vastaus rakentamisaikatauluun on lyhyt.

– Sekin on selkeä tavoite.

_Juttua muokattu klo 13.56: Täsmennetty kommenttia rahoituksen aukiolosta. Kommentti tarkoitettu koko rahoituksesta puhuttaessa. _