Entisen Talvivaaran altaat piripinnassa – Tilanne yhä kriittinen lisäjuoksutuksista huolimatta

Valtionyhtiö Terrafame joutui aloittamaan lauantaina ympäristöluvan vastaisesti puhdistetun veden lisäjuoksutukset lähivesistöihin. Tilanne on yhä kriittinen, mutta yhtiön hallituksen puheenjohtaja Lauri Ratian mukaan lisäjuoksutukset tuovat apua.

Talvivaara
Nuasjärveä.
Kimmo Hiltunen / Yle

Vesitilanne entisellä Talvivaaran kaivoksella Sotkamossa on yhä kriittinen. Kaivostoimintaa nykyisin hallinnoiva Terrafame aloitti lauantaina veden lisäjuoksutuksen lähivesistöihin. Päätös on nykyisen ympäristöluvan vastainen, sillä luvan puitteissa lisäjuoksutukset oli määrä aloittaa noin kahden viikon kuluttua.

Terrafamen hallituksen puheenjohtaja Lauri Ratian mukaan yhtiö turvautui lisäjuoksutuksiin pikaisella aikataululla, sillä kaivoksen altaat ovat runsaiden sateiden ja toistuvasti sulavan lumen takia täyttyneet piripintaan. Vesimäärät ovat lähestyneet ympäristön vaarantavaa tasoa.

Yhtiön tavoitteena on poistaa alueelta vuoden loppuun mennessä yhteensä 750 000 kuutiometriä vettä. 500 000 kuutiometriä juoksutetaan Oulujoen ja Vuoksen vesistöihin sekä lisäksi Nuasjärveen laskevasta purkuputkesta lasketaan vettä nyt täydellä kapasiteetilla 1 000 kuutiometriä tunnissa eli vuoden loppuun mennessä 250 000 kuutiometriä.

Kolmen päivän juoksutusten jälkeen kaivoksen altaat ovat yhä täynnä. Ratian mukaan tilanne on kuitenkin hallinnassa.

– Tilanne paranee koko ajan. Viime yönä oli erittäin runsaat sateet, että pintoja ei juurikaan saatu laskettua, mutta nyt suunta on oikea, hän toteaa.

Sekä Terrafamen, että Kainuun ELY-keskuksen mukaan vesistöihin laskettavat puhdistetut jätevesien laatu täyttää ympäristöluvan vaatimukset.

Kaivokselta vaaditaan lisäselvitystä

Kainuun ELY-keskus on pyytänyt Terrafamelta lisäselvitystä tilanteesta. Ympäristöluvan vastaisista lisäjuoksutuksista annetaan viranomaispäätös ennen joulua. Kaivoksen tilannetta valvotaan viranomaisten taholta myös pyhien ajan.

– Kainuun ELY-keskus on tehostanut valvontaa ja on myös tietynlaisessa hälytysvalmiudessa myös joulun ajan, kertoo Kainuun ELY-keskuksen yksikön johtaja Sari Myllyoja.

Kaivosalueella on noin 10 miljoonaa kuutiota jätevesiä. Myllyojan mukaan kaivoksen ongelmat johtuvat monista syistä, muun muassa haasteellisista sääolosuhteista ja jäteveden pitkittyneistä varastointiongelmista. Tilannetta hankaloittaa myös ensi vuonna pienenevät säästökiintiöt, sekä Vaasan hallinto-oikeuden välipäätös puolittaa Nuasjärveen johtavan purkuputken juoksutuskiintiö.

– Mielestäni suurin syy on se, että alueella on jo kauan ollut varastoituna vesiä, mille ei ole löydetty kestävää ratkaisua.

Lauri Ratian mukaan Vaasan hallinto-oikeuden ensi vuoden päätös tulee olemaan kaivoksen jatkon kannalta merkittävä.

– Tuleva päätös on meille äärimmäisen tärkeä. Jos se on avin myöntämän ympäristöluvan mukainen, me pääsemme täältä alueelta poistamaan vesiä, jotka tänne on kertyneet ennen kuin Terrafame aloitti kaivostoiminnan uudelleen. Jos lupa tulee, me pääsemme pitkällä tähtäimellä vesien hallintaan.