Joulupukin saa aattovieraaksi viidelläkympillä – Hintaeroja viime vuotta vähemmän

Joulupukkipalveluihin ei ole tullut Lapissa indeksikorotusta tai lama-alennusta. Joulupukin kutsuminen kotiin maksaa suurin piirtein saman verran kuin viime vuonna, viisikymmentä euroa. Palvelujen hintahaitari Lapissa on kutistunut.

joulupukki
Joulupukki.
Yle

Yle soitti joulupukkipalveluista lehdessä ilmoittaneille Rovaniemelle, Kemijärvelle, Ranualle ja Kittilään.

Puhelimen päähän tavoitettiin 11 varapukkia. Suurin osa heistä ilmoitti vierailun lähtöhinnaksi 50 euroa, muutama joulupukki käy matkaan jo nelikymppisellä. Yksi ainoa rovaniemeläispukki kertoi palkkiokseen tasan 60 euroa.

Keskihinta oli lähes sama Ylen viime joulukuussa tekemässä kyselyssä. Tuolloin mukana oli joulupukkikeikkailijoita Rovaniemeltä, Kemijärveltä, Inarista ja Ylläksen alueelta.

Jo viime vuonna tuli ilmi, että hinta saattaa määräytyä ajomatkan pituuden mukaan. Nyt esimerkiksi yksi Kemijärveltä vastanneista kertoi hinnan nousevan 70 euroon, jos perhe on kaukana kaupunkialueelta. Eräs rovaniemeläinen joulupukki ilmoitti, että hän saa palkkiota 50:en ja sadan euron välillä: Asiakas määrittää hänen mukaansa hinnan.

Kemijärvellä hinnassa jopa nousua

Lapissa tarjolla on pääasiassa perusjoulupukkeja, jotka jakavat lahjoja ja ehkä laulavatkin. Yksi rovaniemeläisjoulupukeista on tosin kasvisravintoloitsija ja jakaa lapsille itse tekemiään namusia. Vierailuaika on tyypillisimmin viidestätoista kahteenkymmeneen minuuttia. Muutama joulupukki kertoi jo kalenteriensa olevan hyvin täynnä.

Viime vuoden kyselyyn verrattuna joulupukkivierailun hinta näyttää asettuneen tietyn keskitason ympärille. Viime vuonna vaihtelua oli enemmän kuntien sisällä ja kesken.

Kemijärvellä hinnat ovat nousseet: Joulupukin sai viime vuonna neljälläkymmenellä eurolla. Rovaniemellä voi olla jopa hienoista laskua: viime vuonna eräs joulupukki ilmoitti veloittavansa vierailusta 75 euroa.

Vuonna 2014 tosin vastaajiakin oli yli kaksi kertaa enemmän kuin nyt.