Tuliko ähky? – Apu tukalaan oloon ei löydy ruokaryypystä eikä närästyslääkkeistä

Joulun ruokailutottumukset johtavat helposti ylensyömiseen. Helpotusta tukalaan oloon saa vain odottamalla ruuan sulamista. Ravitsemusasiantuntija varoittaa, että esimerkiksi närästyslääkkeet saattavat jopa pahentaa tilannetta.

närästys
Joulukinkku
Pikkujoulupirskeiden kinkku on usein tuontitavaraa.YLE

Jouluruokapöytä on perinteisesti runsas ja monipuolinen ja juuri siinä piilee vaara. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ravitsemusasiantuntija Arja Alanko sanoo, että houkutus ylensyömiseen on suuri, kun ruokalajeja on tarjolla paljon. Vaikka kaikkea maistettaisiin maltillisesti, kokonaisruokamäärä voi kuitenkin kasvaa aivan liian suureksi.

– Yleensä ohjeistan jakamaan ruokalajeja eri aterioille. Yhdellä aterialla yhtä laatikkoa ja toisella toista. Samalla saa paremmat makunautinnot itselleen, lupaa Alanko.

Ennaltaehkäisy kannattaa

Ravitsemusasiantuntija ei suoralta kädeltä tyrmää mitään joulun ruokia eikä heristä muutenkaan sormeaan.

– Kysymys on kuitenkin vain muutamasta päivästä, eikä sinä aikana romuteta ruokavalion pohjaa. Tärkeämpää on se, mitä syödään 51 viikkona vuodessa.

Silti Alanko huomauttaa, että kaikkea ei ole pakko joulunakaan tuunata voilla ja kermalla.

Arja Alanko toivoo, että suomalaiset ottaisivat oppia esimerkiksi ranskalaisista, jotka osaavat tarpeen tullen keventää. Kun yhtenä päivänä syödään pitkän kaavan mukaan, kevennetään seuraavina päivinä.

– Me suomalaiset ajatellaan, että kun päivä vaihtuu, niin kaikki nollaantuu ja syömisen voi aloittaa taas täysillä uudestaan ja seurauksena on tukala olo.

Mikä auttaa tukalaan oloon?

Arja Alangon mukaan olo helpottuu, kun ruoka sulaa. Ruuan sulamista ei voi nopeuttaa esimerkiksi alkoholilla, vaikka monet niin ajattelevat.

– Ruuan sulaminen on ihan puhtaasti entsyymitoimintaa ja alkoholi ei näitä entsyymejä sisällä. Alkoholilla ei siis joulukinkkua saa sulatettua.

Moni yrittää sulatella ruokaa närästyslääkkeillä. Sekin on Arja Alangon mukaan virheliike.

– Lääke lopettaa entsyymitoiminnan ja hidastaa ruuan sulamista eli lääkkeen ottaminen voi olla jopa haitallista.

Arja Alanko sanoo, että vatsan täyttäminen ääriään myöten ei välttämättä ole terveydelle haitallista, mutta olo voi tulla ylensyömisestä kovinkin tukalaksi. Jos ähkyn ennaltaehkäisy ei onnistu, ruokaryyppy ei auta eikä närästyslääkettäkään kannata ottaa - mikä neuvoksi?

– Ei siinä muu auta kuin paiskata vattan viereen maata ja antaa ajan tehdä tehtävänsä, opastaa Alanko.