Uusi palvelutalo kokeilee Vaasassa, saavatko vanhukset parempaa hoitoa vähemmällä väellä: "Ei siellä oikein hyvin mene"

Vaasalainen vanhusten palvelutalo Himalaja on mukana valtiovarainministeriön kuntakokeilussa, jossa haetaan uudenlaisia toimintamalleja. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että palvelun laatu saataisiin säilymään tai jopa paranemaan, vaikka henkilökuntaa on vähemmän. Huolta on herättänyt erityisesti yövuoroissa työskentelevien hoitajien vähentynyt määrä.

Kotimaa
Hoitaja avustaa nostolaitteella  vanhuksen lepäämään sänkyynsä
Jussi Laine / Yle

Vaasan uusimmassa palvelutalossa on toimintatapoja haettu vasta puolitoista kuukautta. Energiaa on kulunut hoitajilta ja asukkailta pelkästään uusiin tiloihin sopeutumisessa.

– Pitkin hampain minä tänne muutin. Tottahan aina pitää panna hanttiin, mutta nyt olen tyytyväinen, sanoo 96-vuotias Leo Kantokari.

Palvelutalo Himalajassa on Leon lisäksi 57 vakituista asukasta. Heidän lisäkseen talossa on lyhytaikainen paikka 23 kuntoutujalle. Palvelutalo on tarkoitettu runsaan, ympärivuorokautisen hoidon tarpeessa oleville vanhuksille.

Uutta toimintatapaa etsimässä

Palvelutalo Himalaja on mukana valtiovarainministeriön kuntakokeilussa, jossa haetaan vanhustenhoitoon uusia tuulia. Nyt puhutaan innostuneesti yhteisöllisyydestä.

– Täällä haetaan sellaista vanhanajan kylätunnelmaa. Naapurit tuntevat toisensa, hoitajat tuntevat oikeasti asukkaat ja omaisetkin otetaan mukaan. Sitä on yhteisöllisyys, kuvailee Vaasan palveluasumisen johtaja Annika Ikkala-Västi.

Kullekin hoitajalle on nimetty kaksi-kolme asukasta, joista he pitävät erityistä huolta. Hoitajilta odotetaan myös omaehtoista puuhailua asukkaiden kanssa. Lisäksi taloa halutaan avata vapaaehtoisille avustajille ja alan opiskelijoille.

– Saammeko me resursseja kohdentamalla ja toimintatapoja muuttamalla sama ihmisten ja henkilökunnan kokema laatu aikaan, mikä nyt tehdään isommilla resursseilla, tuumii Annika Ikkala-Västi.

Himalajan henkilöstö on mitoitettu niin, että yhtä hoitajaa kohden on vajaa kaksi (1,7) asukasta. Muualla kaupungin palvelutaloissa asukkaita on hieman päälle yksi (1,4) kutakin hoitajaa kohden. Eli vähemmällä väellä halutaan luoda parempaa laatua.

– Kyllähän tämä on siellä VM:n kuntakokeilussa yksi perimmäinen ajatus. Jotain on muutettava, sillä me emme pysty nykymallilla hoitamaan ihmisiä, vakuuttaa Vaasan palveluasumisen johtaja Annika Ikkala-Västi.

Leo Kantokari askartelee pienoislaivaa huoneessaan palvelutalossa
Jussi Laine / Yle

Riittääkö väki sittenkään?

Leo Kantokari on tyytyväinen oloonsa, kunhan saa rakentaa rauhassa takilaa purjeveneen pienoismalliin. Huolissaan hän on oikeastaan vain henkilökunnan, "tyttöjen", jaksamisesta.

– Heitä on liian vähän. Aamuruuhkassa joutuu odottelemaan. Vaikka kuinka pyytäisi apua niin eihän se mene kuin Strömsössä. Mutta ei se ole heidän vikansa. Tytöt on kovilla, tuumaa Leo Kantokari.

Viestejä henkilökunnan paineista on tullut myös SuPerin pääluottamusmiehelle Vaasan kaupungissa.

– Minulle tulleiden terveisten mukaan ei siellä oikein hyvin mene. Varsinkin yövuorossa on hankalaa, kertoo pääluottamusmies Anne Humalamäki.

Himalajassa kussakin kerroksessa on yöhoitaja yksin vastaamassa osastoistaan. Palvelutalo on sopinut aluehallintoviraston kanssa, että yövuoroista voidaan jättää yksi osastoja kiertävä hoitaja pois.

Hänen työtään korvataan huoneissa olevilla liiketunnistimilla ja käytävien kameravalvonnalla. Näitä yökkö voi seurata ja ohjailla kansliastaan.

– Siinä on iso vastuu. Onhan siellä ne hälytinjärjestelmät, mutta ei niistä ole apua, jos joku hälyttää talon toisessa päässä ja työt on kesken toisen asukkaan kanssa.