Seuraavana päivänä he olivat poissa

Mathaltin perheessä kalenteri näytti kaksi kuukautta samaa aikaa. Päivää, jolloin perheessä oli vielä kaikki hyvin. Tämä on kertomus äidin raskaasta vuodesta tragedian jälkeen.

ilmiöt
Minttu Mathalt

*11. tammikuuta 2015
*
_ "Kulta pieni, katsohan kauas
kuinka tähdet loistelee tuolla,
ne loistavat, vaikka niistä
ovat jotkut jo ehtineet kuolla.
Ne loistavat, loistavat aina vaan,
eivät kuole, ei kuole rakkauskaan."_

Rakas Jari ja rakas Mikko-poikani ovat poissa mutta ikuisesti sydämissämme.

– Minttu Mathaltin Facebook-päivitys 11.1.2015

10. tammikuuta 2015 nilsiäläinen Minttu Mathalt sai elämänsä pysäyttävimmän puhelun. Mökillä Juankoskella muun perheen kanssa päivää viettänyt esikoispoika Matti kuulosti hätääntyneeltä, ja kysyi viereisen saaren osoitetta. Paikalle tarvittiin ambulanssi.

Perheen isä Jari ja yhdeksänvuotias poika Mikko olivat pudonneet traktorilla jäihin. Tutussa rannassa mönkijärataa aurannut kaksikko oli koukannut jäällä olevan veden vuoksi kauemmas rannasta, missä jää petti. Ambulanssista ei ollut kuitenkaan enää apua. Molemmat menehtyivät.

– Tuli hirveän pimeää ja tyhjää – kuin olisin itse pudonnut jään läpi kylmään veteen, Minttu kuvailee.

Isää ja veljeä äidin kanssa jäivät kaipaamaan puhelun soittaneen, 20-vuotiaan Matin lisäksi ja 16-vuotias Maria sekä kaksivuotias Minea.

Mintun Facebookissa julkaisema runo on peräisin Mikon kaksivuotiaana isovanhemmiltaan saamasta Debi Gliorin Kulta Pieni -nimisestä kirjasta, joka kertoo päättymättömästä rakkaudesta.

Minttu ja vanhemmat lapset miettivät päivän ajan, kuinka he halusivat asiasta ystävilleen ja esimerkiksi työkavereilleen kertoa. Moni tiesi onnettomuudesta, mutta vasta Facebook-päivityksen jälkeen osasi yhdistää uutisen Mathaltin perheeseen ja ympäri Suomea tunnettuun liike-elämän vaikuttajaan Jari työskenteli hiihtokeskus Tahkon keskusvaraamon toimitusjohtajana.

Tämän jälkeen taloon alkoi tulvia kukkia. Moni tuli myös itse esittämään suruvalittelunsa. Ihmisten osanotto lohdutti, mutta jossain vaiheessa ovikellosta piti ottaa paristot pois. Perheen nuorin lapsi, kaksivuotias Minea säikähti sisälle kotiin tulleita ambulanssimiehiä, ja alkoi pelätä ovikellon ääntä.

Mathaltien monet perhejuhlat nähnyt lähikirkko oli talven ajan remontissa, mutta saatiin käyttöön hautajaisia varten. Niitä vietettiin ystävänpäivänä.

Valokuvia pöydällä.
Veljeä ja isää jäivät kaipaamaan äidin lisäksi perheen lapset Minea, Matti ja Maria. Kuva: Sakari Partanen

21. helmikuuta 2015

Osaan vielä nauraa! Kiitos Ismo Leikola ja Keijo-setä.

Minttu Mathaltin Facebook-päivitys 21.2.2015

Ennen Jarin kuolemaa Minttu oli hankkinut itselleen, Jarille sekä heidän kahdelle vanhemmalle lapselleen joululahjaksi liput Ismo Leikolan stand up -keikalle Kuopioon. Aluksi ajatus viihdetapahtumaan lähtemisestä runsas kuukausi onnettomuuden jälkeen arvelutti, mutta he päättivät kuitenkin mennä.

– Onneksi lähdimme. Tilanne oli helpottava, koska hetkeen en voinut muuta kuin nauraa.

Lisää tunnetta tilanteeseen toi se, että sattui olemaan Keijon nimipäivä. "Keijo-setä" oli Jarin eräänlainen alter ego, jolla hän hassutteli lähimmäisilleen ja työkavereilleen. Hän saattoi vastata puhelimeen tuolla nimellä tai esittää pöhköjä rooleja Keijon nimissä. Keijo-setä oli Jarin tuttavapiirissä jo laajalti tunnettu hahmo.

11. maaliskuuta 2015

Kaksi kuukautta meidän kalenteri takan reunalla on näyttänyt samaa päivää: 9.1. Tänään, ensimmäisen kerran tuon päivän jälkeen, tuntui että ehkä huominen kuitenkin koittaa ... Onnea rakas tyttöseni Minea, 3 vuotta.

Minttu Mathaltin Facebook-päivitys 11.3.2015

Tapahtuman jälkeen aika pysähtyi. Minttu muistaa ensimmäisistä viikoista vain tunteen, että aika kului todella hitaasti. Hän katsoi vähän väliä kelloa ja ihmetteli, kuinka se voi olla niin vähän.

Nukkumaan hän ei juuri pystynyt. Nälkääkään hän ei tuntenut. Sen sijaan jano oli koko ajan. Se oli todella voimakas ja johtui luultavasti itkemisestä.

Minea on perheen iltatähti. Ennen Minean syntymää Minttu ja Jari epäilivät aluksi, kuinka he jaksaisivat hoitaa kolmen isomman lapsen ohella vielä yhden pienen. Minean olemassaolon merkityksellisyys on kirkastunut tapahtuneen jälkeen.

– Ilman häntä kaikki olisi ollut vielä paljon vaikeampaa.

Minttu Mathalt hautausmaalla.
Jari ja Mikko on haudattu Nilsiän hautausmaalle, jossa Minttu käy lähes päivittäin. Kuva: Sakari Partanen

11. huhtikuuta 2015

Eilen oli vaikea päivä – kolme kuukautta kulunut. Onneksi tänään aurinko paistoi, tuuli piirsi taivaalle enkelin siivenjälkiä ja haudan vierellä oli tanakkarunkoinen petäjä johon nojata.

Minttu Mathaltin Facebook-päivitys 11.4.2015

Jarin ja Mikon hautapaikka on sijainniltaan syrjäinen, mikä on Mintun mieleen: siellä voi käydä rauhassa itkemässä.

Vaikeita päiviä on ollut monta. Kovin paikka oli heti onnettomuuden jälkeisenä päivänä, kun ruumiit oli saatu nostettua ja perhe lähti käymään tapahtumapaikalla.

– Ensimmäinen ajatus oli, etten voi mennä sinne. Mutta pikkuhiljaa olen oppinut, että vaikka on olemassa asioita, jotka tuntuvat kamalan vaikeilta etukäteen, ne ovat kuitenkin portaita, jotka ovat välttämättömiä käydä.

Pakkasta oli yli 20 astetta, kun Minttu käveli isompien lastensa ja appivanhempiensa kanssa Ala-Siikajärven jäätä pitkin kulkevia traktorin jälkiä avannon reunalle. Sinne he sytyttivät kynttilän.

Askeleita lumisella tiellä.

22. huhtikuuta 2015

Katselin juuri ulos ja ihmettelin, minne kaikki lumet ovat hävinneet. Miten voi olla kevät, kun en muista talvestakaan oikein mitään? Esim. mitä tapahtui hiihtolomalla? Ei hajuakaan. Lohdullista oli kuulla, että muisti palautuu, ehkä, jossain vaiheessa.

Minttu Mathaltin Facebook-päivitys 22.4.2015

Päivät onnettomuuden jälkeen Minttu muistaa liiankin hyvin. Shokkiuutista oli vaikea käsitellä. Minttu istui turtana ja hoki itselleen, että jotain pitää tehdä, muttei tiennyt mitä.

Ensimmäinen arkinen asia, joka sai äidin ja lapset liikkeelle, olivat omakotitalon lumityöt. Lasten kanssa oli helpompi lähteä ulos. Pian sen jälkeen hän uskaltautui ulos myös yksin.

– Lähdin vain ja kävelin. Se tuntui tosi vapauttavalta. Sen jälkeen moni asia tuntui paljon helpommalta.

Risto Räppääjä kirja ja kouluaineita laatikossa.
Mikon sängyn vierellä olevan Risto Räppääjän viimeinen luku on yhä lukematta. Kuvat: Sakari Partanen

1. heinäkuuta 2015

"OPISKELUPAIKKA MYÖNNETTY Karelia-ammattikorkeakoulu, Joensuu - Medianomi (AMK), monimuotototeutus"
Nyt on sellainen olo että Mikko lähetti minulle synttärilahjan.

Minttu Mathaltin Facebook-päivitys 1.7.2015

Opiskelupaikan saaminen oli jälleen yksi asia, joka sai Mintun mielessä itseään suuremman merkityksen.

– Pääsykokeissa olin Jarin syntymäpäivänä ja hyväksymiskirjeen sain Mikon syntymäpäivänä. Tuntui, että tämäkin oli kuin viesti jostain.

Ennen onnettomuutta Minttu teki osa-aikaisesti käännöstöitä, mutta kevään aikana työt loppuivat. Aiemmin toimittajan työskennellyt Minttu otti yhteyttä entiseen työpaikkaansa, lähialueen paikallislehteen, ja pääsi saman tien töihin.

Uuden työpaikan saamisella oli iso merkitys. Toimitusjohtajana työskennellyt Jari oli siihen saakka ollut perheen pääasiallinen elättäjä, ja kuoleman jälkeen Mintun peloksi nousi sekin, kuinka he pärjäävät taloudellisesti. Mutta kun asiat alkoivat järjestyä, usko tulevaisuuteen kasvoi.

– Minulla tuli ihan sellainen olo, että joku järjestelee asioita meidän puolesta.

Kesän mittaan Minttu törmäsi usein myös siihen, että häneen eteensä leijaili höyheniä.

– Sekin tuntui nyt merkitykselliseltä. Kuin ne olisivat taivaasta pudonneet.

Autopiirustuksia seinällä.

Heinäkuun ensimmäisenä päivänä Mikko olisi täyttänyt kymmenen vuotta. Mikko oli iloinen ja aktiivinen poika, joka oli kiinnostunut jenkkiautoista.

Mikon huoneessa, Mathaltien ison talon ylimmässä kerroksessa, pojan autopiirustukset tervehtivät yhä seinällä. Seinäkalenteri näyttää edelleen tammikuuta 2015. Yöpöydällä olevasta Risto Räppääjästä viimeinen luku on jäänyt lukematta.

Mintulle vaikein hetki oli mennä Mikon kouluun hakemaan hänen tavaroitaan. Mikon opettaja oli pakannut pojan piirustukset ja ainevihot suureen ruskeaan laatikkoon. Mintun selatessa paperipinoa päällimmäisenä avautui Mikon viimeinen ainekirjoitus, joka on otsikoitu "Minä sukellan". Kuvittelin, että olen astronautti, joka on avaruudessa, Mikko kuvailee kokemustaan.

– Ehkä hän on ajatellut näin viimeisenä hetkenään.

Minttu painaa kätensä lumeen.
Mintulla ja muilla perheenjäsenillä on muodostunut tapa jättää oma kädenjälki haudalle aina siellä käydessä. Kuva: Sakari Partanen

4. syyskuuta 2015

Tänä iltana sytytän kynttilän kaikille hukkuneille lapsille.

Minttu Mathaltin Facebook-päivitys 4.9.2015

Syksyn aikana pakolaiskriisi näkyi uutisissa ennenkokemattomalla tavalla. Maailmanlaajuisesti levinnyt kuva kolmevuotiaasta hukkuneesta syyrialaispojasta löysi tiensä myös Mintun tietokoneen näytölle. Se nosti tunteet pintaan: hukkumisia tapahtuu päivittäin ja kaikki uhrit ovat jonkun lapsia ja perheenjäseniä.

Hukkumista ja kuolemaa Minttu on käsitellyt myös oman kolmivuotiaansa kanssa.

Mintun mukaan on ollut suureksi eduksi, että Minea on verbaalisesti taitava ja osaa kertoa tunteistaan. Hän saattaa kertoa kaupassa, kuinka hänen isänsä ja veljensä ovat kuolleet mutta äiti elää.

Aihe nousee edelleen aika ajoin esille.

– Lapsen kysymykset ovat niin konkreettisia. Hän saattaa kysyä, oliko siellä järvessä kaloja, tai onko hänen kokoisiaan arkkuja olemassa.

Minean piirtämä piirustus Mikosta, Tomista ja isästä.

17. joulukuuta 2015

"Jos tämä olis plinsessa jonka isi tai äiti olis kuollu, niin tällä olis taikasauva jolla vois taikoa sen takaisin sieltä taivaasta." – Minea

Minttu Mathaltin Facebook-päivitys 17.12.2015

Mintun mukaan helpotusta surusta selviytymiseen on tuonut puhuminen ystävien kanssa ja vertaisryhmissä esimerkiksi Facebookissa.

– Linjani on ollut alusta saakka hyvin avoin. Minulle tällainen käsittelytapa sopii.

Myös ystäviltä, tuttavilta ja sukulaisilta saamastaan tuesta hän on erittäin kiitollinen. Alussa nimenomaan käytännön apu oli tarpeen; Mintun luokse kiitänyt ystävä toi mukanaan nessupaketin ja marjapuuroa. Toiset huolehtivat, että pöydässä oli ruokaa ja lapset menivät ajallaan nukkumaan.

Minttu kertoo olevansa herkkä itkemään, ja suru voi edelleen yllättää kesken arkisten askareiden.

– Saattaa mennä viikko tai parikin, että kaikki tuntuu menevän ok. Sitten pienikin juttu voi nostaa asian pintaan, ja silloin tunne tulee todella voimakkaana.

9. tammikuuta 2016

Tasan vuosi sitten oli tavallinen perjantaipäivä. Jari oli kotona vuorotteluvapaalla, saimme tehdä yhdessä tavallisia kotihommia. Jari imuroi ja minä sain laittaa ison kattilallisen jauhelihakeittoa isolle perheelleni. Sain lähettää lapseni kouluun ja hakea hänet sieltä iltapäivällä. Välitunnin jalkapallopelissä Mikko oli tehnyt maalin.

Koulun jälkeen lähdimme ulkoilemaan saaren jäälle. Mikko ajoi jääradalla mönkijällä ja isommat pojat autolla. Minea pääsi isin traktorin kyytiin, minä kävelytin Tessua.

Illalla kotona katsoimme yhdessä telkkarista Mikon lempiohjelmaa, Hauskoja kotivideoita. Sain löhötä sohvalla Mikko kainalossani ja Jari lämmitti minua kun minun oli kylmä. Sain sanoa rakkailleni hyvää yötä ja nukahtaa rakkaani viereen.

En tiennyt vielä silloin, että tuo ihan tavallinen perjantai oli elämäni onnellisin päivä. Seuraavana päivänä Jari ja Mikko olivat poissa.

Jokainen tavallinen päivä on elämän onnellisin, sillä huomisesta ei koskaan tiedä. Sen yritän muistaa elämäni loppuun asti.

Minttu Mathaltin Facebook-päivitys 9.1.2016

Mikon syntymän jälkeen Minttu oli pitkään kotona. Hän näkee asian merkityksellisyyden vasta nyt; he ehtivät viettää paljon aikaa yhdessä. Myös Jari oli viimeiset kuukautensa kotona vuorotteluvapaalla. Senkin ajan perhe sai tietämättään nauttia ainutlaatuisesta yhdessäolosta.

Erityisesti Mintun mieleen on jäänyt hänen ja Jarin viimeinen kohtaaminen; he saivat heittää oikeat jäähyväiset. Jari oli lähdössä onnettomuuspäivänä, puolenpäivän jälkeen autolla maalle, kun hän tuli vielä kerran käymään sisällä.

– Hän vitsaili, että saatpas vielä yhden kerran häntä pussata. Viimeiseksi sanaksi suudelma on paras.