Koe uusi yle.fi

Kotiäiti seuloo nettikuvia senttipalkalla, jotta kissavideossasi ei olisi väkivaltaa

Kuvittelemme netin toimivan itsestään, mutta meille näkyviä kuvia tai suosituksia luokittelevat halpatyönä sadattuhannet ihmiset ympäri maailmaa. He seulovat väkivaltavideoita ja tehtailevat nettikauppojen tuotesuosituksia pikkupalkkioilla.

internet
Kädet tietokoneen näppäimistöllä
Stina Tuominen / Yle

Haen Facebookista kissavideoita. Eteeni tulee musiikin tahtiin hytkyviä kissoja, ihmisiä kouluttavia kissoja, eläimiä ja vauvoja tapaavia kissoja, ääliömäisesti käyttäytyviä kissoja.

Kuvavirta on siisti versio siitä, mitä saattaisin nähdä, jos ihmiset ympäri maailmaa eivät moderoisi sisältöä puolestani. He moderoivat videoita tietyllä senttitaksalla per minuutti ja varmistavat, että silmilleni ei hyppää kissan kidutusta.

Kanadalainen, Torontossa asuva Kristy Milland, 36, on ottanut kymmenen viime vuoden aikana vastaan 840 000 työtä. Keskimääräinen palkkio on ollut 20 senttiä.

Milland kuuluu internetin suureen työvoimareserviin, joka suorittaa koneellaan tehtäviä ja tienaa pikkupalkkioita.

Milland tekee töitä Amazon-verkkokaupan Mechanical Turkissa. Se on yksi monista välityspalveluista, jossa pieniä digihommia, niin sanottuja mikrotöitä, tarjoavat yritykset ja tekijät kohtaavat.

Työ on tekstien tai asiakaskysymysten luokittelua, kuvien merkitsemistä, tiedonhakuja, reseptien litterointia. On myös tuotekuvausten päivittämistä, videoiden moderointia.

“Ihmispilvipalvelut” ovat viimeisen päälle tehokkaita – ja äärimmäisen sääntelemättömiä.

Milland on tehnyt kaikkia mahdollisia töitä, myös katsonut ihmisten nettiin lataamia eläinrääkkäysvideoita, jotta minun ei tarvitsisi. Vaikka hakisin videoista “kissojen pahoinpitelyä”, saan vain harkittuja, varoittavia esimerkkejä: videoita, joiden pahoinpitelijät on jo tuomittu tai videoita pelastetuista kissoista.

– Nähtyjä kuvia ei saa näkemättömiksi. Muistan ne vielä vuosien jälkeen. Jotkut katsovat sellaisia asioita päivästä toiseen. Mitä se tekee heidän psyykelleen, Milland pohtii.

Milland on siirtynyt eteenpäin: hän opiskelee psykologiaa ja työskentelee nettityöläisten oikeuksien puolesta. Sadattuhannet muut maailmassa tekevät netin silpputöitä päivittäin.

Koneäly ei tajua vivahteita

Joukkoistaminen on iso bisnes mutta harvemmin puhutaan, mikä on se joukko.

Kuvittelemme digimaailman toimivan “itsestään”, tai koneelle annettujen toimintaohjeiden, algoritmien, avulla. Todellisuudessa taustalla on myös paljon mekaanista ihmistyötä.

Kun haet verkkokaupasta sinisiä puseroita, se osaa ehdottaa sinulle myös turkoosiin vivahtavaa. Painonhallintasovellus laskee kalorit käyttäjän lähettämistä annoskuvista, mutta ensin netin joukkovoima on nimennyt lautasella näkyvät ruoka-aineet.

Koneäly on edelleen yllättävän huono luokitteluissa sekä kulttuuristen käsitysten ja asiayhteyksien hahmottamisessa. Ihmisaivoille tämä on helppoa. Algoritmejä voidaan opettaa ja netinkäyttäjien omat haut, tykkäykset ja ostokset kehittävät niitä, mutta klikkailutyötä tarvitaan yhä.

Verkkokauppiaat tai some-palvelut voisivat teettää klikkailutyötä palkatuilla keikkatyöntekijöillä, mutta halvempaa ja nopeampaa on joukkoistaa se: pilkkoa työ osasuorituksiksi ja jakaa se nettiin. Kuka tahansa voi napata tehtävän kotikoneellaan ja saada pienen palkkion, sentin tai dollarin.

Netistä löytyy lukuisia silpputyötä välittäviä alustoja. Vanhin ja tunnetuin, Amazon Mechanical Turk, perustettiin marraskuussa2005. Amazon loi alustan verkkokauppansa kehittämiseen, mutta siitä tuli välityspalvelu, jossa Amazon tienaa ottamalla jokaisesta välitetystä tehtävästä provision.

“Ihmispilvipalvelut” ovat viimeisen päälle tehokkaita – ja äärimmäisen sääntelemättömiä.

Tällä hetkellä Mechanical Turk ei hyväksy uusia käyttäjiä muualta kuin Yhdysvalloista, mutta pikkutöitä voi tehdä mistä päin maailmaa tahansa lukuisilla muilla foorumeilla.

“Ihmispilvipalvelut” ovat viimeisen päälle tehokkaita – ja äärimmäisen sääntelemättömiä.

Työvoimareservi eri aikavyöhykkeillä takaa sen, että tehtäviä tahkotaan lähes reaaliaikaisesti. Tekijän voi palkata muutamaksi minuutiksi kerrallaan. Jos työn jälki ei miellytä teettäjää tai häntä ei huvita maksaa, hän voi hylätä tehtävän. Tekijä ei saa rahaa, mutta teettäjä saa pitää työn.

Joukkoistettu työ tarkoittaa toisille suurta digitaalista hikipajaa ja toisille köyhien pelastajaa. Kumpikin on osittain totta.

Joukkovoimalla tehdään paljon hyvää työtä. Haitin maanjäristysten jälkeen CrowdFlower-palvelun ja Samasource-yrityksen työvoima käsitteli ja paikansi kymmeniätuhansia hätänumeroon lähetettyjä tekstiviestejä ja välitti tietoa avustusjärjestöille.

Samasource on voittoa tavoittelematon yritys, joka tarjoaa kehitysmaihin reilua työsuhteista silpputyötä. Kun melkein kaikilla alkaa olla älypuhelimet ja halvat nettiyhteydet, pieniä digitöitä voi tehdä lähes mistä vain, vaikka lastenhoidon ohessa.

Maailmanpankki on selvittänyt, että tyypilliset ansiot Mechanical Turkissa ovat 2–3 dollaria tunnissa. Kokeneemmat pääsevät työprosessia tehostamalla 6–8 dollariin.

Kun länsimaiset silpputyöläiset jäävät helposti alle minimipalkkojen, kehitysmaiden ihmisille mikrotyö voi olla kilpailukykyinen toimeentulon lähde.

Roskapusseja verkkokaupasta

2000-luvun puolivälissä yhden lapsen äiti Kristy Milland toimi perhepäivähoitajana ja klikkaili pikkutehtäviä joutohetkinään.

Kun hänen miehensä jäi työttömäksi vuonna 2010, web-suunnittelijaksi aikanaan opiskellut Milland vei Mechanical Turkin työn uudelle tasolle. Hän alkoi paiskia enimmillään 17-tuntisia päiviä ja oli aina valmiina: hän oli asentanut selaimen päivittymään automaattisesti ja hälytyksen ilmoittamaan uusista tehtävistä.

Kanadalainen Kristy Milland seuloo nettipalveluiden kuvasisältöjä muutaman sentin klikkauspalkalla.
Kanadalainen Kristy Milland seuloo nettipalveluiden kuvasisältöjä muutaman sentin klikkauspalkalla.Kristy Milland.

Milland ylsi parhaimmillaan 50 000 dollarin vuosiansioihin, mikä tarkoittaa lähes 700 tehtävää vuoden joka päivänä. Palkkioiden hyödyntäminen oli hankalaa, koska Amazon maksaa rahaa vain Yhdysvaltoihin ja Intiaan. Muut saavat maksun verkkokaupan lahjakortteina.

– Ostin kotiin shampoot ja roskapussit Amazonin verkkokaupasta, maksoin toimituskulut ja tullimaksut. Se auttoi kuitenkin toimeentulossa.

Lisätienestejä hän sai muun muassa auttamalla työtä teettäviä yrityksiä työn joukkoistamisessa Mechanical Turkiin.

Hyvin ansaitseviin kuuluu myös intialainen, Delhissä it-alalla työskentelevä Manish Bhatia. Koska Bhatia on päivätyössä it-alalla, hän voi valita silpputöistä parhaat päältä. Hän kertoo, että alle 15 dollarin tuntipalkkoihin hän ei ole tyytyväinen.

– Se on hyvin, jos vertaa intialaisten keskipalkkoihin, mutta se riippuu siitä, missä päin kaupunkia asuu ja millainen on oma elämäntyyli, Bhatia sanoo.

Bhatian mukaan joukkoistaminen voi antaa hienoja mahdollisuuksia sekä yrityksille että kotoa käsin työskenteleville. Käytännössä tilanne ei aina ole ruusuinen: intialaisille Mechanical Turkin työntekijöille tehdyssä kyselyssä selvisi, että keskimääräiset ansiot jäivät 8–10 dollariin päivässä.

Intialainen Manish Bhatia seuloo sisältöjä oman varsinaisen it-työnsä ohessa Amazonin Mechanical Turk -palvelussa.
Intialainen Manish Bhatia seuloo sisältöjä oman varsinaisen it-työnsä ohessa Amazonin Mechanical Turk -palvelussa.Manish Bhatia.

Se ei riitä, sanoo Bhatia, ei ainakaan jos on perhettä.

Vaikka mikrotyöstä puhutaan yksinkertaisena suorittamisena, Millandin ja Bhatian tuntipalkoista voivat haaveilla vain osaavat ja koulutetut.

Superklikkailijat hyödyntävät lisätyökaluja, joiden avulla voi hioa prosessista jokaisen turhan sekunnin. Kirjoitustehtäviä saa tahkottua riittävää vauhtia vain jos hallitsee englannin suvereenisti. Muut joutuvat tekemään halvempia töitä kuten kuvien moderointia.

– Vastikään tein itse tehtäviä, joissa minun piti tarkastaa toisen moderoijan työ. Hän oli käynyt läpi ison määrän Isis-järjestön kuvia. Mitään varoitusta ei ollut. Näin hirvittäviä asioita: tapettujen ihmisten päitä, ammuttuja ja räjäytettyjä ihmisiä, tuleen sytytettyjä ihmisiä, Milland kertoo.

Wired-lehti kertoi vuosi sitten filippiiniläisestä yrityksestä, jonka työntekijät istuvat päivätyökseen toimistossa katsomassa teloitus-, raiskaus- ja eläinrääkkäysvideoita, käyvät välillä lounaalla ja jatkavat taas.

Mikä pahinta, nykyisin filippiiniläiset menettävät töitä sen vuoksi, että me teemme Mechanical Turkissa samaa vielä halvemmalla, Milland sanoo.

Yritykset kätkevät halpatyön

Suomessa ravintolaruoan kotiinkuljetuspalvelu nousi hiljattain otsikoihin keikkailijoiden työehtojen vuoksi. Palvelusta puhuttiin ensin vain näppäränä mobiilisovelluksena, ja vasta myöhemmin alettiin pohtia, ketkä työtä itse asiassa tekevät.

Ruokalähettien työtä ei voi verrata netin klikkailutöihin, mutta niissä on eräs yhtäläisyys. Yritykset haluavat mieluummin profiloitua sovelluskehittäjiksi tai teknologiayhtiöiksi kuin keikkatyön välittäjiksi, vaikka ero on joskus hiuksenhieno.

– Startup-firmoille on parempi, että niitä pidetään teknologiayrityksinä kuin työvoimayrityksinä tai vuokratyöfirmoina. Mielikuva vaikuttaa suoraan yrityksen arvostukseen markkinoilla, sanoo mikrotyötä tutkiva Kalifornian yliopiston apulaisprofessori Lilly Irani.

Irani kiinnostui internetin näkymättömästä työvoimasta, kun hän työskenteli Googlella käyttäjäkokemuksen kehittäjänä vuosina 2003–2007. Työpaikalla luovuuden ja innostuksen määrä oli huumaava, mutta Irani huomasi myös työn toisen puolen.

Intialaiset toimeksisaajat, joita Irani ei koskaan kohdannut, tarkastivat mainoksia ja poistivat pornon, alkoholin ja väkivallan.

Hän työskenteli projektissa, jossa automatisoitiin Googlen mainosten siistimistä. Intialaiset toimeksisaajat, joita Irani ei koskaan kohdannut, tarkastivat mainoksia ja poistivat pornon, alkoholin ja väkivallan. Automatisointi vähensi klikkailutyötä, mutta ei kokonaan korvannut sitä.

– Media ja it-ala puhuivat koko ajan joukkoistamisen mahdollisuuksista ja kulttuurisesta lisäarvosta, mutta kukaan ei puhunut mikrotyövoimasta ja siitä, kenelle taloudellinen hyöty kasautuu, Irani sanoo.

Myöhemmin mikrotyötä tutkiessaan Irani ymmärsi, kuinka systemaattisesti yritykset häivyttävät halpatyövoiman, joka ei sovi maailmaa parantavan teknologian ideaan.

– Piilaakson startupit haluavat pitää yllä mielikuvaa, että teknologian edistyksestä hyötyvät kaikki. En tarkoita, että yritysten johto tietoisesti salaa mikrotyövoimaa, mutta yrityksille on mukavampaa, että se pysyy piilossa.

moderoijat
Stina Tuominen / Yle

Feikkiarvioita ja yksityisyyshuolia

Kun ostat Amazonilta viiden tähden kirjan, on mahdollista, että ylistävät arviot on tilattu internetin työvoimalta. Facebookin valetykkäyksiä ja Twitter-seuraajia teetetään joukkoistamalla.

Joukkoistamalla voi teettää myös monenlaista tihutyötä. Meitäkin sumutetaan joukkovoimalla.

Monia huolettaa älylaitteiden ja some-palveluiden yksityisyydensuoja. Laitteet ja palvelut joukkoistavat keräämäänsä dataa myös alihankkijoiden kautta eteenpäin satunnaisille netinkäyttäjille.

Viime vuoden alussa amerikkalaislehdet kertoivat, että Apple käyttää puheentunnistuspalvelu Sirin kehittämisessä joukkotyövoimaa. CrowdFlower-palvelussa satunnaiset ihmiset ympäri maailmaa kuuntelevat komentoja ja kysymyksiä, joita älylaitteiden käyttäjät luulevat esittävänsä yksityisesti.

Periaatteessa joukkoistettu data on pilkottu osiin, jolloin sitä ei voi yhdistää tiettyyn henkilöön. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole. Marokkolainen Amine Derkaoui paljasti vuonna 2012 britannialaiselle The Telegraphille, että hän näki yksityisiä tietoja käyttäjistä moderoidessaan Facebookin sisältöä oDesk-mikrotyöpalvelussa.

Jostain syystä lapset lähettelivät sovellukseen itsestään kuvia alastomina.

Kristy Milland kertoo, että Amazonin Kindle-lukulaitteissa oli aiemmin NowNow-kysymyspalvelu, jossa mikrotyövoima vastaili käyttäjien kysymyksiin ja teki hakuja verkkokaupan valikoimista. Milland järkyttyi, kun huomasi lasten lähettelevän sovellukseen itsestään kuvia alastomina.

– Minua hirvitti, että ne kuvat olivat nyt minun koneellani ja joku voisi ne löytää. Tuli kiire poistaa selaushistoria ja hankkiutua kuvista eroon.

Klikkityöläisiä ja Uber-kuskeja

Joukkoistaminen on työn tulevaisuutta. Maailmanpankki arvioi raportissaan kahden isoimman mikrotyöpalvelun, Amazon Mechanical Turkin ja CrowdFlowerin, tuotoksi jo 120 miljoonaa dollaria vuonna 2013. Maailmanpankki ennustaa, että ensi vuonna mikrotyön arvo on jo 400 miljoonaa dollaria.

Tällä hetkellä kaksi kolmasosaa pienten digitehtävien tekijöistä on Yhdysvalloista, Intiasta ja Filippiineiltä. Eurooppalaisista mukana on paljon serbialaisia ja romanialaisia. Suomalaisiakin on, mutta määrästä ei ole tietoa.

Työntekijöiden enemmistö on alle 35-vuotiaita miehiä ja kolmanneksella on yliopistotutkinto. Enemmistö tekee töitä osa-aikaisesti ja motiivina on rahan tienaaminen.

Amazonin palvelussa töiden määrä on romahtanut viime kesän jälkeen, kun yhtiö nosti omaa provisiotaan. Monet työn teettäjät hylkäsivät palvelun.

– Maailmassa on paljon alipalkattua mikrotyövoimaa kilpailemassa töistä. Monet hajauttavat ja seuraavat useita foorumeita: CrowdFloweria, CrowdSourcea (nykyisin OneSpace), Clickworkeria. Osa toimiimyös Uber-kuskeina, Kristy Milland kertoo.

Entisestä superklikkailijasta on tullut mikrotyön kriitikko.

Entisestä superklikkailijasta on tullut mikrotyön kriitikko. Milland ylläpitää TurkerNation-keskustelupalstaa, joka on anonyymin työn tekijöille tärkeä yhteisö. Hän tekee yhteistyötä tutkijoiden ja työtä joukkoistavien yritysten kanssa ja on profiloitunut mikrotyöntekijöiden oikeuksien sanansaattajaksi.

Milland on välillä yrittänyt nostattaa joukkovoimaa keskustelupalstalla: ei tehdä kukaan surkeasti palkattuja töitä.

Mutta aina on niitä, joiden mielestä palkkiot eivät ole huonoja. Ja niitä, joilla ei ole valinnanvaraa.

– Kuka minä olen sanomaan, ettei toisten pitäisi tehdä töitä kahden tai neljän dollarin tuntipalkalla. Joinakin päivinä tarjolla ei ole mitään järkevää, jolloin joidenkin on pakko tehdä halvemmalla. Muuten heidän lapsensa eivät saa ruokaa eivätkä he voi maksaa laskujaan, Milland sanoo.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Urheilu

Suomalaisten suksi ei pelannut karmeassa kelissä Rukalla

Björgen nappasi voiton naisten kympillä

Urheilu

Epäonnistunut voitelu jätti suomalaisnaiset kauas kärjestä: "Eihän siitä tullut yhtään mitään"

Urheilu

Watabe yhdistetyn mäkiosuuden kärki – Hirvonen ladulle yhdeksäntenä

Egyptin moskeijahyökkäys

Egyptin moskeijaiskun uhreja jo yli 300 – Syyttäjän mukaan hyökkääjillä oli mukana Isisin lippu