1. yle.fi
  2. Uutiset

Joulun menoliikenne on alkanut rauhallisesti

Tieliikennekeskuksen mukaan aamu on sujunut maanteillä rauhallisesti ilman isompia ongelmia. Liikennemäärien ennustetaan kuitenkin kasvavan puolen päivän jälkeen.

Kotimaan uutiset
Kuolonkolari nelotiellä Olhavan suoralla ruuhkautti liikenteen ja jonot olivat pisimmillään liki 15 kilometrin mittaisia 3.12.2015.
Antti Pylväs / Yle

Aatonaaton menoliikenne on alkanut maanteillä rauhallisesti. Tieliikennekeskuksen mukaan aamun aikana liikenteessä ei ole ollut isoimpia ongelmia. Liikenteen odotetaan vilkastuvan puolen päivän jälkeen ja jatkuvan vilkkaana alkuiltaan saakka. Suurempia ruuhkia ei kuitenkaan uskota muodostuvan.

– Tässä on kuitenkin ollut viikonloppu ja alkuviikko jo aikaa, joten liikenne on hyvin jakautunut useammalle päivälle, sanoo liikennepäivystäjä Marja Sillanpää Tieliikennekeskuksesta.

Ilmatieteen laitoksen mukaan ajokeli on huono Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Keski-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Vilkkainta liikenne on Helsingistä poispäin johtavilla teillä, Hämeenlinnan, Lahden ja Porvoon suuntiin.

Liikennevakuutuskeskuksen mukaan moottoriliikenteessä ei ole sattunut joulun pyhinä kuolonkolareita vuoden 2011 jälkeen.

Muutenkin teillä on liikuttu aikaisempina vuosina maltilla, sillä LVK:n tilastojen mukaan liikennevahinkoja sattuu joulun aikaan 30 prosenttia vähemmän kuin muina päivinä keskimäärin.

Lue seuraavaksi