Koe uusi yle.fi

Henkilökuva: Talvisota meni jo, mistä suomalaiset voisivat löytää yhtenäisyyden arkkiatri Risto Pelkonen?

Kaksikymmentä vuotta lääkärikunnan vanhimpana edustanut arkkiatri Risto Pelkonen arvostelee turvapaikanhakijoista käytävää keskustelua rasistisista piirteistä. Sotalapsi Pelkonen muistuttaa, että myös suomalaiset ovat joutuneet pakenemaan ja hakemaan parempaa elämää.

Kotimaa
Arkkiatri Risto Pelkonen
Arkkiatri Risto PelkonenPekka Tynell / Yle

Inhimillisyyden ääni. Siten moni kuvailee suomalaisen lääkärikunnan arvostetuinta hahmoa arkkiatri Risto Pelkosta, 84. Ja sellainen vaikutelma syntyy miehestä, joka istuu rivitalonsa olohuoneessa Kauniaisissa pienillä enkeleillä koristellun kuusen viereen pohtimaan Suomen henkistä tilaa. Arkkiatri kertoo seuranneensa surullisena turvapaikanhakijoista käytyä kärjekästä keskustelua.

– Riipaisevia ovat ne puheet, joita on viime aikoina kuultu siitä, että ihmisoikeudet eivät kuuluisikaan kaikille ja kaikki eivät olisi yhtä arvokkaita, Pelkonen sanoo.

Irakilaisia turvapaikanhakijoita vanhaan Hennalan varuskuntaan perustetussa turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksessa Lahdessa  lokakuussa 2015.
Irakilaisia turvapaikanhakijoita vanhaan Hennalan varuskuntaan perustetussa turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksessa Lahdessa lokakuussa 2015.Jussi Nukari / Lehtikuva

Pelkonen muistuttaa, että myös suomalaiset ovat joutuneet pakenemaan sekä etsimään parempaa elämää. Ensin asutettiin yli 400 000 evakkoa sotien aikaan. Sen jälkeen suomalaiset ovat muuttaneet paremman elämän perässä kaupunkeihin ja Ruotsiin. Tämän kaiken on vuonna 1931 syntynyt Pelkonen ehtinyt todistaa elämänsä aikana. Hän joutui itsekin sisarensa kanssa lähtemään Ruotsiin sodan aikana.

– Sen vuoksi suhtaudun hyvin ymmärtäväisesti tähän kansainvaellukseen, joka on käynnissä. Ja todella surullisena katson, kuinka kansalaiset osoittavat tällaista vihapuhetta.

Arkkiatri on Suomessa perinteikäs instituutio – lääkäreiden ammattikunnan vanhin ja arvostetuin hahmo. Arkkiatri on eräänlainen moraalinen selkäranka, jota kuunnellaan myös muissa kuin lääketieteeseen liittyvissä asioissa. Pelkonen on kantanut arvonimeä jo vuodesta 1995 lähtien. Hän on aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija, joka ei pelkää eettisten kysymysten pohtimista.

Ja nyt moni kaipaa eettisyyden ääntä enemmän kuin pitkään aikaan. Talouden näkymät ovat synkät, työttömyys kasvaa ja keskusteluilmapiiri käy yhä kärjekkäämmäksi. Pelkonen ymmärtää, että huoleen turvapaikanhakijoista liittyy osalla kansasta pelkoja esimerkiksi työpaikkojen puolesta. Mutta arkkiatri ei pelkää sanoa, että keskustelussa on ollut myös rasistisia piirteitä. Vaikka hän antaa valtiovallalle tunnustusta pakolaiskriisin hoidosta, täysin puhtaita papereita suomalaispoliitikot eivät saa.

– Eduskunnan vallanpitäjätkään eivät ole tässä ihan puhtaita pulmusia, vaan sieltä kuuluu selkeitä rasistisia äänenpainoja. Se on sietämätöntä, eikä sitä voi hyväksyä.

Sota-ajan niukkuuden keskellä kaikki olivat samassa veneessä

Vaikka Pelkonen syntyi Iisalmessa, hänen varhaisimmat muistonsa ovat Helsingistä, jonne perhe muutti Pelkosen ollessa pikkulapsi. Kauppatorilla tuoksuivat kantarellit ja omenat, kun Pelkonen kävi siellä äitinsä kanssa pikkupoikana.

Lapsuus kuitenkin loppui varhain, sillä talvisota alkoi Pelkosen ollessa kahdeksanvuotias. Tokaluokkalaisen koulupäivät keskeytyivät, kun Helsinkiä pommitettiin. Opettajat määräsivät koululaiset kotiin. Ulkona vinkuivat hälytyssireenit ja pommit kumisivat. Onneksi koti oli lähellä koulua.

Pelkosen isä oli ammatiltaan lääkäri. Talvisodan alettua hän läksi rintamalle kenttäsairaalaan töihin. Pian myös hänen sairaanhoitajaäitinsä sai komennuksen Parikkalaan sotasairaalaan. Pelkonen sisaruksineen meni äidin mukana. Lapset auttoivat sairaalassa lähetteinä – niin myös Pelkonen. Junan saapuessa sairaalalle alkoi aina hälinä,kun haavoittuneita kannettiin paareilla hoidettavaksi.

Eduskunnan vallanpitäjätkään eivät ole tässä ihan puhtaita pulmusia.

Risto Pelkonen

Kesäkuussa 1941 syttyi jatkosota. Pelkosen isä kaatui pian sodan alettua. Jatkosodan aikana Pelkonen sai itsekin kokea hetken pakolaisuutta. Sodan loppuvaiheessa hänen äitinsä halusi lähettää Pelkosen pikkusisaren Ruotsiin turvaan. Pelkonen lähetettiin hänen seurakseen.

Sodassa rajan taakse jäi myös suvun tila Annala, jossa Pelkonen vietti lapsuuden kesiään. Annalan vehreästä tilasta muistuttaa olohuoneen seinälle ripustettu taulu.

Isän menettäminen nuorena pakotti opettelemaan selviämistä. Sotaorpoina Pelkosen sisarukset pääsivät Helsingin Suomalaiseen yhteiskouluun vapaaoppilaaksi. Koulupaikan ehtona tosin oli, että luokalta oli päästävä. Pelkonen kuvailee äitiään vaatimattomaksi ihmiseksi, joka ei nurissut turhia, vaikka leskeksi jääneen neljän lapsen yksinhuoltajan osa ei varmasti ollut helppo.

– Isästä ei puhuttu, eikä surtu. Äiti yritti pitää meidät kaikki hengissä ja koulussa.

Pelkosen mukaan hänen arvomaailmaansa on vaikuttanut paljon sota-ajan yhteisöllisyys. Niukkuuden keskellä kaikki olivat hetken aikaa samassa veneessä.

Pelkonen on todistanut lääkärin työn muutoksen

Arkkiatri Risto Pelkonen
Arkkiatri Risto PelkonenPekka Tynell / Yle

Vanhempiensa ammattien vuoksi Pelkonen varttui sairaalailmaa hengittäen. Perhe jopa asui Naistenklinikalla 1940-luvun alussa, sillä perheen isä toimi siellä ylilääkärinä. Koulussa lääkärinuralle päätymistä edisti myös inspiroiva biologian opettaja.

Opiskeluaikoinaan Pelkonen pääsi harjoittelemaan lääkärin työtä käytännössä 1950-luvulla sijaistaessaan kunnanlääkäriä Lievestuoreen kylässä. Lääkärin työ poikkesi tietenkin nykypäivästä paljon. Ei ollut internetiä, josta ammentaa tietoa muutamalla klikkauksella. Sen sijaan oli tutkailtava muistiinpanoja luennoilta ja lääketieteen hakuteosta Therapia Fennicaa. Tärkeinä oppaina toimivat toki myös terveyssisaret sekä arvostettu kunnanlääkäri Liisa Hyvärinen.

– Siihen aikaan tehtiin myös paljon sairaskäyntejä. Niillä käynneillä oppi näkemään, miten ihmiset todella elävät. Toivoisin, että näitä käyntejä tehtäisiin vieläkin.

Suhde lääkärin ja potilaan välillä on muuttunut Pelkosen uran alkuvaiheista. Nyt potilaat tietävät enemmän – ja osaavat siksi myös vaatia enemmän. Myös erikoistuminen on muuttanut lääkärintyötä. Se on synnyttänyt aiempaa syvällisempää osaamista, mutta samalla se on Pelkosen mielestä myös sirpaloinut hoivan kenttää.

– Käy niin, että lääkärin katse siirtyy ihmisestä tauteihin. Jokaisella potilaalla pitäisi olla omalääkäri, joka pitäisi ihmisen asiat koossa.

Arkkiatrille terveys ei merkitse vain sairauksien välttämistä, vaan myös ihmisen pitämistä toimintakykyisenä. Se on tärkeää etenkin, kun Suomen väestö ikääntyy.

Sivistysmies seuraa aikaansa – ja on huolissaan koulutusleikkauksista

Pelkonen on ollut Kristiina-vaimonsa kanssa naimisissa jo pian 58 vuoden ajan. Kaksikko kävi samaa koulua aikoinaan. Rakastuminen tapahtui kuitenkin vasta opiskeluaikoina. Pelkonen oli törmännyt toistuvasti farmaseuttioppilaana apteekissa työskennelleeseen tulevaan vaimoonsa kadulla matkalla yliopistolle.

Riitta Pelkonen ja arkkiatri Risto Pelkonen tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolla Presidentinlinnassa vuonna 2012.
Riitta Pelkonen ja arkkiatri Risto Pelkonen tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolla Presidentinlinnassa vuonna 2012.Jyrki Lyytikkä / Yle

– Minun mielestäni loppujen lopuksi hän kaappasi minut, vaikka hän on toista mieltä, Pelkonen naurahtaa.

Tällaista Pelkosen puhe on. Vakavaa ja harkittua, mutta aina välillä hän tokaisee lempeän kevennyksen. Hymy on jopa hieman vieno, mutta silmät tuikkivat jopa hieman poikamaisesti. Tuttavat kuvailevat Pelkosta ihmiseksi, joka huomioi aina muut ihmiset ympärillään. Tarjoaa kyydin kotiin kokouksen jälkeen.

Nuorelle Pelkoselle kunnanlääkärin työ jossain pohjoisen kylissä edusti lääkärin ammatin ideaalia. Yliopistomaailma oli ollut hänelle ensin jopa pettymys. Se oli tuntunut liian koulumaiselta – ei sellaiselta avoimen keskustelun maailmalta, jota Pelkonen oli odottanut. Mieli muuttui kuitenkin, kun Pelkonen teki amanuenssin harjoittelua Helsingin yliopiston sisätautien klinikalla. Siellä syttyi palo akateemiselle uralle, kun hän pääsi selvittämään, mikä potilaita vaivaa.

Omaksi tieteenalaksi muodostui hormonioppi. Työssään hän pääsi yhdistämään niin tutkimusta, opettamista kuin lääkärin työtä.

Pelkonen on muistuttanut, että toivo liittyy hoidon kaikkiin vaiheisiin.

Heikki Pälve

Juuri koulutus on toinen etiikan lähde, josta Pelkonen kertoo ammentavansa ajatteluaan. Eikä vain koulupenkiltä hankittu sivistys, vaan jatkuva lukeminen ja asioiden seuraaminen. Nytkin olohuoneen pikkupöydällä on kasa kirjoja. Puheessa vilisevät niin Syyrian sodan syyt kuin ilo Nightwish-yhtyeen menestyksestä maailmalla. Sivistykseen liittyy myös arkkiatrin yksi huoli Suomen tulevaisuudesta. Hän nostaa monta kertaa esille pelkonsa koulutusleikkausten seurauksista.

– Kun ajatellaan suomalaisten tulevaisuutta, niin kyllähän se juuri koulutuksessa, kulttuurissa ja tutkimuksessa on. Jos ei ole hyvää tutkimusta, ei ole hyvää opetusta. Jos ei ole hyvää opetusta, niin huonosti käy.

Arkkiatrin arvonimi hirvitti aluksi

Pelkonen kertoo, että näkyvän ja kuuluvan arkkiatrin arvonimen vastaanottaminen jopa hirvitti. Arkkiatrin arvo on suurin kunnioituksen osoitus, jonka lääkäri voi Suomessa saada. Arkkiatreja voi olla vain yksi kerrallaan.

– Muistaakseni sanoin Kristiina-vaimolleni, että tämä ei ole minun juttuni. Olin tehnyt koko ikäni sairaalassa työtä, tutkinut ja opettanut. Se on hiljaista työtä, joka ei näy ulospäin.

Arkkiatri Risto Pelkonen
Arkkiatri Risto PelkonenPekka Tynell / Yle

Pelkonen jäi eläkkeelle Helsingin yliopistollisen keskussairaalan virasta vuonna 1994. Lamavuosina lääkäreitä oli työttömänä, joten Pelkonen päätti tehdä tilaa nuoremmille. Vuotta myöhemmin silloinen tasavallan presidentti Martti Ahtisaari nimitti Pelkosen arkkiatriksi.

Pelot tehtävässä onnistumisesta olivat turhia ainakin, jos Pelkosen kollegoilta kysyy. Pelkosta kuvaillaan inhimillisyyden ja välittämisen vankkumattomaksi puolustajaksi. Hän on ottanut kantaa paperittomien terveydenhuollon puolesta ja muistuttanut potilaiden kuuntelun tärkeydestä.

– Hänellä on ehdoton senioriteetti. On vaikeaa edes ajatella, kuka muu voisi täyttää tämän tehtävän, sanoo emeritusprofessori Martti Kekomäki.

Pelkosen ehkä arvokkaimmat viestit liittyvät Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälven mukaan potilaiden kohteluun sekä toivon antamiseen.

– Hän on kehottanut lääkäreitä miettimään, mitä he itse toivoisivat, jos olisivat sairaana. Hän on muistuttanut myös, että toivo liittyy hoidon kaikkiin vaiheisiin. Vaikkei olisi toivoa enää paranemisesta, pitäisi olla toivoa paremmasta päivästä, Pälve sanoo.

Minkä asian puolesta suomalaiset voisivat pitää yhtä?

Kun Suomen rahat ovat tiukilla, on keskustelu suomalaisen hyvinvointivaltion tulevaisuudesta kiihtynyt. Yksi polttavimmista kysymyksistä on ollut sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus, jota on valmisteltu jo monen hallituksen voimin kuin Iisakin kirkkoa. Pelkonen moittii, että sote-uudistuksen kanssa "monta vuotta meni tunaroiden".

Sote-ratkaisu ajoi lopulta pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen kriisiin marraskuussa. Ratkaisu nuijittiin kovien paineiden alla. Pelkonen muistuttaakin, että moni kysymys on yhä ratkomatta. Suurin niistä lienee palvelujen rahoitus.

– Vähän surullista on se, että viimeiset ratkaisut tehtiin aamuyön tunteina. Kuinkahan paljon siellä keskusteltiin siitä, mitä hyvä terveys on ja mikä tässä on olennaista?

Pelkonen kuuluu sukupolveen, joka oli vanhempineen aikoinaan rakentamassa hyvinvointiyhteiskuntaa.

– Olen huolissani, että hyvinvointivaltio nähdään pikemminkin hyvän elämän esteenä kuin apuna hyvän elämän hakemissa. Se on sellainen uusiliberalistinen ajatus, että jokainen hoitakoon itsensä, ja että tällainen hyvinvointi-ideologia laiskistuttaa ihmiset. Se on silkkaa pötyä, Pelkonen sanoo.

Suomi on kaunis maa, jota meidän pitäisi kaikin keinoin ylläpitää.

Risto Pelkonen

Hän ei kuitenkaan usko, että suomalaisten yhteisöllisyys olisi kadonnut minnekään. Se löytää vain uusia muotoja ja näkyy esimerkiksi vapaaehtoistyönä. Arkkiatri muistuttaa, että ihmiset tuppaavat ajattelemaan enemmän kielteisiä kehityskulkuja. Silti Pelkoselta on pakko kysyä, mistä voisi löytää asioita, joiden puolesta suomalaiset voisivat pitää yhtä. Arkkiatri pohtii muutaman sekunnin ennen vastaamista.

– Meillä on yksi hyvin suuri urakka edessä. Se on luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen. Se olisi yhdistävä tekijä, jossa olisi paljon voitettavaa ahneutta vastaan. Suomi on kaunis maa, jota meidän pitäisi kaikin keinoin ylläpitää. Oli kyse sitten Itämerestä tai soistamme. Jos me sen säilytämme, se ei ole keneltäkään pois, Pelkonen sanoo.