Sähkölaitoksella huomataan, milloin kinkut menevät uuniin

Energiayhtiöissä paiskitaan töitä pyhinäkin kellon ympäri. Valvomoiden monitoreilta näkyy, mihin aikaan joulukodeissa tehdään ruokaa ja saunotaan.

Kotimaa
Sähköyhtiön valvomo.
Joona Haarala / Yle

Sähköyhtiön valvomossa on rivi monitoreja, jotka kertovat osaavalle henkilökunnalle sähköverkkojen reaaliaikaisen tilanteen. Maallikon silmissä näyttöjen kuvat eivät ihan heti avaudu. Turku Energian käyttömestari Jukka Huhtala selittää yhden ruudun näkymää, jossa sähkönkulutus näkyy käppyröinä. Kuva on viime vuoden joulunpyhiltä.

– Tässä näkyy sähkönkulutus tiettyinä kellonaikoina yhdellä omakotialueen kadulla, hän sanoo.

Teollisuus, kaupat ja toimistot hiljenevät jouluun melkein kellotarkasti joulurauhan julistuksen aikaan. Se laskee jouluna sähkön kokonaiskulutusta, mutta kotitaloudet alkavat pian omalla kulutuksellaan tehdä piikkejä valvomon monitoreilla. Yksi kulutuspiikki piirtyy monitoreille jo aatonaattona.

– Tuollaisella asuntoalueen muuntopiirillä aatonaattoillalla sähkönkulutus lisääntyy noin 30 prosenttia, kun kinkkuja laitetaan uuneihin, Jukka Huhtala sanoo.

Valon ja lumen leikkiä.
YLE / Sannimari Lehtilä

Hänen mukaansa jouluaattona sähkönkulutuksen piikit ajoittuvat iltapäivän tunteihin.

– Noin kello 16 ja 17 välillä se näkyy. Ihmiset sytyttelevät valoja ja ryhtyvät lämmittämään ruokaa. Saunakin voidaan laittaa monessa kodissa päälle niihin aikoihin.

Huhtalan mukaan sähkönkulutus on normaalia isompaa pitkin aattoiltaa, jatkuen aina joulupäivän puolelle.