Äärioikeiston tekemät valeteloitukset kuohuttavat Itävallassa

Itävaltalainen maahanmuuttovastainen ryhmittymä järjesti kalmanmakuisen näytöksen keskellä pääkaupungin Wienin vilkkainta joulukatua. Kolme Isis-taistelijaksi pukeutunutta miestä olivat teloittavinaan kaksi pakolaismyönteistä kansalaista.

Ulkomaat
Kuvakaappaus Esterreicher -nimimerkin joulukuussa julkaisemalta youtube-videolta Wienistä.
Äärioikeistolainen itävaltalaisryhmä halusi näyttää, miten Isis-teloittaa vankejaan. Kuvakaappaus Esterreicher-nimimerkin joulukuussa julkaisemalta youtube-videolta Wienistä.Youtube

Huppuihin ja Isis-tunnuksiin pukeutuneet miehet halusivat ottaa kantaa Itävallan nykyiseen pakolaispolitiikkaan. He huutelivat ohikulkeville ihmisille, ettei kukaan tiedä enää, kuinka monta vaarallista terroristia on jo päässyt maahan.

Sitten he olivat leikkaavinaan puukoillaan kahden pakolaismyönteisen ihmisen kurkut auki. Ja tämä kaikki tapahtui keskellä pääkaupungin Wienin jouluruuhkaa.

Luvat kunnossa

Äärioikeistolainen Identitären-liike oli hankkinut viranomaisilta asianmukaiset luvat performanssiaan varten. Niinpä poliisit katselivat vain sivusta, kun huppupäiset teloittajat näyttivät, miten Isis-teloittaa viattomia siviilejä. "Uhrit" olivat toki hekin liikkeen jäseniä.

Osa yleisöstä yritti mennä estämään pakolaisvastaista näytöstä, jotkut katselivat tapahtumaa hämmentyneinä ja joidenkin kerrotaan osoittaneen suosiotaan.

Poliisin toiminnasta valituksia

Identitären-liike oli imoittanut poliisille järjestävänsä "sodan kaltaisen tapahtuman" Wienin keskustassa. Kun paperi oli hyväksytty, virkavallan tehtäväksi jäi tapahtuman suojelu. Niinpä yksittäisten poliisimiesten piti vain varmistaa, ettei kukaan pääse häiritsemään laillista tapahtumaa.

Wienin poliisi vahvistaa saaneensa useita valituksia toiminnastaan. Se itse katsoo, että näytelmän keskeyttämiselle ei ollut olemassa ainuttakaan laillista perustelua.