Aktivistit julistivat "mustan joulun" – protestoivat Yhdysvaltain poliisin voimankäyttöä vastaan

Minnesotassa mielenosoittajat pyrkivät muun muassa häiritsemään shoppailua kauppakeskuksessa. Myös Kaliforniassa osoitettiin mieltä.

Ulkomaat
Mielenosoittajat ja poliisit ottivat yhteen Minneapolisin lentokentällä 23. joulukuuta.
Mielenosoittajat ja poliisit ottivat yhteen Minneapolisin lentokentällä 23. joulukuuta.Kare-TV / Reusters

Yhdysvalloissa jouluruuhkassa on osoitettu mieltä mustien kokemaa poliisin voimankäyttöä vastaan.

Black Lives Matter -kampanjan "mustaksi jouluksi" (Black Xmas) julistaman päivän tarkoitus oli osoittaa, että mielenosoituksilla voidaan vaikuttaa yhtenä vuoden vilkkaimmista ostospäivistä.

Minnesotan osavaltiossa satoja ihmisiä osoitti mieltään Mall of America -kauppakeskuksessa Minneapolisin esikaupungissa. Kauppakeskus on yksi Pohjois-Amerikan suurimmista.

Alue kauppakeskuksen ympärillä oli hetken aikaa suljettuna, kunnes poliisit ja kauppakeskuksen vartijat lopettivat mielenosoituksen. Suuri osa kaupoista oli lopulta kiinni noin tunnin verran.

Black Lives Matter (Mustien hengellä on väliä) on löyhästi organisoitunut kansalaisliike, joka muotoutui Fergusonissa, New Yorkissa ja monissa muissa kaupungeissa tapahtuneiden ampumatapausten jälkeen.

Protesti lentokentällä sulki turvatarkastuksen

Toinen mielenosoitus nähtiin Minneapolis-Saint Paulin kansainvälisellä lentokentällä, jossa mielenosoittajat tukkivat hetkellisesti kahteen terminaaliin vievät väylät.

Kentän kakkosterminaalin turvatarkastus suljettiin varotoimena väliaikaisesti.

Poliisi kertoo pidättäneensä Minnesotan protestien yhteydessä 15 ihmistä.

Minneapolisissa mielenosoitukset ovat jatkuneet sen jälkeen kun poliisi ampui viime kuussa aseettoman mustan miehen. Aktivistien mukaan mies oli ampumahetkellä jo pantu käsirautoihin.

Tapaus lisäsi kierroksia pitkään kuumana käyneeseen keskusteluun poliisin voimankäytöstä mustia miehiä vastaan.

Myös Kaliforniassa mielenosoituksia

Kaliforniassa puolestaan joukko mielenosoittajia häiritsi keskiviikkona liikennettä moottoritiellä lähellä San Franciscon kansainvälistä lentokenttää.

Mielenosoittajat vaativat oikeutta poliisin San Franciscossa ampumalle mustalle miehelle. Kahdeksan ihmistä pidätettiin.

Lähteet: Reuters, AP