Ihmisiä varoitetaan menemästä ulos Ruotsissa – Kaksi kuoli myrskyssä Norjassa

Staffan-myrskyn tuulennopeudet voivat kohota 29 metriin sekunnissa.

Ulkomaat
Ruotsin läänejä kartalla.
Staffan-myrskyn odotetaan riepottelevan Jämtlannin, Västernorrlandin ja Gävleborgin läänejä Keski-Ruotsissa.Yle Uutisgrafiikka

Norjassa kahden ihmisen hengen vaatinut myrsky on saapunut Ruotsiin. Jämtlannin lääninhallitus on varoittanut ihmisiä menemästä ulos kello 16:n jälkeen paikallista aikaa, kertoo sanomalehti Aftonbladet (siirryt toiseen palveluun).

Jämtlannin lisäksi Staffan-myrskyn uskotaan riepottelevan myös Västernorrlandin ja Gävleborgin läänejä. Staffanin tuulennopeudet voivat kohota 29 metriin sekunnissa.

Ruotsin ilmatieteen laitos on antanut edellä mainittuihin lääneihin toisen luokan myrskyvaroituksen. Se merkitsee erittäin hankalaa säätä, joka aiheuttaa vaaraa ihmisille, suuria materiaalisia tuhoja ja suuria häiriöitä yhteiskunnan toimintoihin.

Liikennevirasto on perunut useita junayhteyksiä myrskyn vuoksi. Autoilijoita varoitetaan siitä, että teillä voi olla kaatuneita puita ja irtonaisia esineitä.

Kaksi ihmistä kuoli myrskyssä Norjassa jouluaattona. Kolmen lapsen äiti kuoli, kun katkennut lipputanko putosi hänen päähänsä Holmenkollenilla Oslossa. 28-vuotias mies huuhtoutui aallon mukana merelle Lindesnesin majakalta Norjan eteläkärjestä.

Suomeen myrsky saapuu huomenna lauantaina. Ilmatieteen laitoksen mukaan tuuli voi puhaltaa puuskissa 15–20 metriä sekunnissa. Kovimmin tuulet puhaltavat Kanta- ja Päijät-Hämeen, Keski-Suomen, Pirkanmaan, Satakunnan, Uudenmaan ja Varsinais-Suomen alueilla.