Kyllästyitkö jo joulukuuseen? Nyt siitä pääse eroon ilmaiseksi

HSY on jo aloittanut joulukuusien keräämisen. Vanhat kuuset päätyvät hyötykäyttöön kompostointimateriaaliksi tai kaukolämmön ja sähköntuotantoon.

Helsingin seudun ympäristöpalvelut (HSY)
Joulukuusi.
Henrietta Hassinen / Yle

Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä HSY kerää joulukuuset maksutta kaikista asuinkiinteistöistä, kouluista ja päiväkodeista.

– Suurin osa ihmisistä heittää kuusen pois loppiaisen jälkeen, mutta on niitä vielä maaliskuussakin viety pois, kertoo HSY:n ympäristöasiantuntija Mia Tarvainen.

Joulukuusi tulee jättää jätekatokseen tai sen läheisyyteen. Kuusien keräyksestä ei peritä erillistä hintaa. Vanhan joulukuusen voi viedä myös itse maksutta Sortti-asemile koko tammikuun ajan.

Pääkaupunkiseudulta ja Kirkkonummelta kerätyt kuuset viedään Ämmässuon kompostointilaitokselle Espooseen. Siellä kuuset erotetaan biojätekuormasta ja haketetaan. Haketta käytetään tukiaineena biojätteen kompostoinnissa.

HSY kerää vuosittain noin 55 000 joulukuusta. Neljäsosa kuusista päätyy Vantaan Energian jätevoimalaan, jossa niistä tuotetaan kaukolämpöä ja sähköä.

HSY:n mukaan perinteiset aidot kuuset ovat pitäneet pintansa, sillä kerättyjen kuusien märissä ei ole tapahtunut viime vuosina suuria muutoksia.

Tarvainen suosii itse lähellä tuotettua aitoa luomukuusta, mutta hänen mielestään myös kestävä muovikuusi on ekologisesti hyvä vaihtoehto.