1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

100-vuotias Lyyli: En muista tai tiedä, että olisi jäänyt tekemättä tai kokematta mitään

Vaasalainen Lyyli Rintamäki saavuttaa loppiaisena iän, johon harva yltää. Sata kynttilää kakussa on hyvä symboli eletylle elämälle ja sille, miten maailma on muuttunut yhden ihmisiän aikana.

Kotimaan uutiset
Vaasalainen Lyyli Rintamäki täyttää sata vuotta 7.1.2016.
Johanna Manu / Yle

Lyyli Rintamäki syntyi Ilmajoella vuonna 1916. Nauravainen ja edelleen yksin kerrostaloasunnossaan Vaasassa asuva Lyyli nauraa lähestulkoon jokaiselle kysymykselle, vaikka osaa paikoin vakavoituakin. 7. tammikuuta Lyylille järjestetään juhlat, joissa kakkuun voitaisiin laittaa sata kynttilää, mikäli niin haluttaisiin.

– Ei mulla mitään vanhuutta vastaan ole eikä se ole pelottavaa, mutta ikäväähän se on, että vanhuus tuloo. Ei ole suurempia vaivojakaan ollut, mitä nyt pyörryttää välillä, en tiedä mistä se johtuu, Lyyli kertoo.

Vaikka Lyylillä kuplii suupielissään hersyvä nauru, kuuluu sen takaa jo menneisyyden muistikuvien hiipuminen. Lyyli vastaa usein en tiedä, tai en muista enää. Korkean iän saavuttamisen mukana on tullut myös paljon menetyksiä. Haudanlepoon on saatettu monta ystävää, mikä saa Lyylin herkistymään kaiken naurun keskellä.

Pyöräily kaikki kaikessa

Lyyli muistaa lapsuudestaan sen, että hänellä oli hyvä koti Ilmajoella veljensä ja vanhemman siskonsa kanssa. Nuoruudessaan hän oli kova tanssimaan, ja yksi juttu oli ylitse muiden - pyöräily. Tämä toistuukin haastattelussa usein.

Lyyliä tervehtimään tullut Sari Savola kertoo, että Lyyli pyöräili vielä yli 80-vuotiaana Vaasasta Ilmajoelle ja takaisin, eli hän on ollut teräsmumma siinäkin asiassa. Sari kertoo Lyylin olevan hänen miehensä äidin äidin äiti eli sukua ollaan jo neljännessä polvessa.

– Pyöräily oli mulle kaikki kaikessa. Se onkin iso pala ollut, kun ei pääse liikkumaan enää. Mieluusti liikkusin enemmänkin, mutta tuo pyörrytys ei anna, Lyyli toteaa.

Omalle isälle tekninen kehitys oli "kauhiaa"

Satavuotias Lyyli on joutunut elämään myös sotien aikana. Niitä hän ei muistele, toteaa vain, että silloin oli kaikista raskainta, ja veli sekä tuttavia kaatui.

– Kaikesta oli puutetta, mutta kaikki on voitettu, Lyyli huokaa ja vaikenee. Sittemmin yltäkylläisyys on lisääntynyt teknisestä kehityksestä puhumattakaan.

– Isä sanoi, että mitähän kaikkea tämä maailma näkeekään, kun tuli autot ja puhelimet. Sehän oli kauhiaa sille, nauraa Lyyli.

Lyylin mieleen ei muistu ensimmäinen autokyyti, mutta ylipäänsä hänellä on ollut sanojensa mukaan vauhdikas ja iloinen nuoruus.

Sadassa vuodessa on ehtinyt rakastuakin

Lyyli ei mennyt koskaan naimisiin. Hän repeää nauruun sanoessaan, että on hänellä lapsi, eli sen verran hän on ainakin miestä saanut. Kun häneltä kysyy, onko hän ollut rakastunut, hän ensin empii, mutta myöntää sen viimein kenties tapahtuneenkin.

Lyyli ei kaipaa takaisin Ilmajoelle kotiseudulleen, eikä hänellä tunnu olevan isoja toiveita tulevaisuudesta.

– Tämä sairaus on katkera paikka, mutta olen minä tyytyväinen elämääni. En muista tai tiedä, että olisi jäänyt tekemättä tai kokematta mitään, Lyyli naurahtaa.

100-vuotissyntymäpäivistään Lyylillä ei ole myöskään odotuksia. Hänen puolestaan juhlat olisi saaneet jäädä vaikka pitämättä, vaikka tulee niistä mieleen hyviäkin asioita.

– Tuolla on kukkia niin paljon jotta! Ja tänäänki tuotiin kaksi lisää. Ja näkee ystäviä ja sukulaisia, jokainen on tervetullut, Lyyli hymyilee leveästi.

Lue seuraavaksi