Jäänmurtaja Kontio suuntaamassa Perämerelle

Talven ensimmäinen jäänmurtaja valmistautuu lähtöön Perämerelle. Jäänmurtaja Kontion arvioidaan saapuvan Oulun korkeudelle keskiviikon ja torstain välisenä yönä.

liikenne
Jäänmurtaja Kontio Oulun satamassa

Jäänmurtaja Kontio astuu palvelukseen Perämerellä hieman viime vuosia myöhemmin. Vuosi sitten Kontion toimintaviiri nousi jo joulupäivänä ja vuotta aiemmin joulukuun puolivälissä.

Talven ensimmäisen jäänmurtajan lähtöajat Helsingin Katajanokalta ovat tyypillisesti vaihdelleet marraskuun lopulta tammikuun puoliväliin.

Kontio ajaa Oulun korkeudelle säästöliekillä, eli noin 12 solmun nopeudella, kuvailee aluksen päällikkö Timo Jeskanen.

– Luvassa on lounaistuulta 14-15 metriä sekunnissa. Säästelemme alusta liioilta pärskeiltä, jotka jäätyvät laivan kansille.

Jäänmurtaja Kontio palvelee Perämerellä läpi talven, niin kauan kuin sen apua tarvitaan. Parinkymmenen hengen miehistö työskentelee vuoroissa siten, että puolet henkilökunnasta vaihtuu kymmenen päivän välein.

Öljyntorjuntavälineet sijoitetaan Ouluun

Ensimmäinen miehistön vaihto tehdään Oulun satamassa. Samalla laivaan otetaan muona- ja vesitäydennyksiä.

Kontio tuo Perämerelle mukanaan järeää öljyntorjuntavälineistöä. Se jätetään ensimmäisen huoltokäynnin yhteydessä Oulun satamaan, josta se on noudettavissa mahdollisessa öljyonnettomuustilanteessa.

– Öljyntorjuntavälineet täyttävät aluksen peräkannen, joten niiden kanssa emme pystyisi hinaustehtäviin, Timo Jeskanen selvittää.