Isoja hankintoja ajoitetaan aleaikaan – televisio on yhä yksi hittituotteista

Joulunpyhien jälkeisistä alennusmyynneistä haetaan vaatteita, kenkiä, viihde- ja elektroniikkatuotteita. Vilskettä riittää parikin viikkoa joulun jälkeen, jolloin kuluttajat saavat tuotteita edullisemmin ja kauppiaat tyhjentävät hyllyjään uusille tavaroille.

alennusmyynti
Alennusmyyntien hittituote on televisio.
Minna Aula

Kemin Expertin myymäläpäällikkö Jarno Keinänen tekee televisiokauppaa maanantaina, ensimmäisenä joulun jälkeisenä arkipäivänä.

Uutta televisiota hajonneen tilalle ovat lähteneet hakemaan Sunnarin Jouko ja Elsa. Alennusmyynti ei pariskunnalle niinkään ole tärkeää, mutta usealle alennusmyynti on odotettu juttu.

Paketista tullut paita ei ollut aivan sopiva mutta sainkin näin alennusmyynneistä sitten useamman tuotteen samaan hintaan.

Veera Pääkkö

Keinäsen mukaan alennusmyynneistä haetaan usein hieman isompia hankintoja. Miehellä on myös mielipide alennusmyyntien hittituotteesta.

– Alennusmyynneissä kysytään televisiota ja silloin sijoitetaan vähän parempiin laitteisiin, koska hinnat ovat hiukan edullisempia, Keinänen miettii.

Joulun jälkeinen alennusmyynti on kaupoille vuoden tärkein poistomyyntikausi. Hyllyjä halutaan tyhjiksi ja tuotteita markkinoidaan voimakkaasti.

– Pyritään pääsemään eroon esimerkiksi siitä, mitä on hankittu joulua varten myyntiin, Keinänen sanoo.

Talvitakkia hakemassa

Tornion Rajalla-kauppakeskuksessa alennusmyynnit alkoivat jo sunnuntaina. Pyhien jälkeisenä arkenakin asiakkaita riittää aamusta asti. Joku on tullut käyttämään joululahjaksi saamiaan rahoja ja lahjakortteja ja joku taas penkomaan alerekkejä.

Alennuusmyynnit tuovat kaupoille vipinää.
Tornion kauppakeskus Rajalle tullaan alennusmyynteihin myös Ruotsista ja lähikunnista.Minna Aula / Yle

Torniolainen perheenäiti Veera Pääkkö hyödynsi alennusmyynnin vaihtaessaan joululahjaa sopivammaksi.

– Paketista tullut paita ei ollut aivan sopiva mutta sainkin näin alennusmyynneistä sitten useamman tuotteen samaan hintaan. Kyllä tulee melkein aina lähdettyä alennusmyynteihin jos vain pääsee. Ostan lapsille vaatteita enimmäkseen jos löytyy hyvää ja tarpeellista.

Talvitakin ostoon alennusmyynteihin tullut Melina Brunfeldt katselee monen muun tapaan vaatteita kaupoista.

– Yleensä katselen ja ostan kaikkea mikä on kallista ennen joulua, talvivaatteet, talvitakit ja yövaatteet, Brunfeld toteaa.