Lähes 70 toimittajaa kuoli työnsä vuoksi vuonna 2015

Suurin osa työnsä vuoksi kuolleista toimittajista on saanut surmansa maissa, jotka ovat rauhantilassa. Vielä viime vuonna suurin osa toimittajista kuoli sota-alueilla.

Ulkomaat
Hollantilaisen Telegraafin toimitus hiljeni Amsterdamissa.
Hollantilaisen Telegraafin toimitus hiljeni Amsterdamissa.Remko de Waal / EPA

Lähes 70 toimittajaa on kuollut työnsä vuoksi tai sitä tehdessään vuonna 2015. Luku perustuu kahden lehdistönvapautta edistävän järjestön tiistaina julkaisemiin raportteihin.

Ranskalaisen Toimittajat ilman rajoja -järjestön (RSF) mukaan 67 toimittajaa on kuollut varmistetusti tänä vuonna työssään tai sen vuoksi. Yhdysvaltalaisen Committee to Protect Journalists -järjestön (CPJ) mukaan kuolleita on 69. Lisäksi molempien järjestöjen mukaan kymmenet toimittajat ovat kuolleet epäselvissä olosuhteissa.

Yksi vaarallisimmista maista toimittajille oli tänä vuonna Ranska, missä kahdeksan toimittajaa kuoli Charlie Hebdo -lehteen tehdyssä terrori-iskussa. Molempien järjestöjen mukaan myös Syyria ja Irak ovat erityisen vaarallisia maita toimittajille.

Suurin osa kuolemista rauhantilassa olevissa maissa

CPJ:n mukaan useissa maissa toimittajat menettivät henkensä, koska he raportoivat arkaluonteisista aiheista. CPJ:n mukaan ainakin 28 toimittajaa oli saanut uhkauksia ennen kuolemaansa.

RSF:n vuoden 2014 raportin mukaan tuolloin kuolleista toimittajista kaksi kolmannesta sai surmansa sota-alueilla, mutta vuonna 2015 tilanne oli päinvastainen. Tänä vuonna kaksi kolmasosaa surmansa saaneista toimittajista on RSF:n mukaan kuollut rauhantilassa olevissa maissa.

CPJ:n mukaan konfliktimaista – kuten Libyasta, Jemenistä ja Irakista – on entistä vaikeampi saada tietoja mahdollisista toimittajien kuolemista. CPJ:n mukaan se on saanut kymmeniä epävarmoja raportteja toimittajien kuolemista Irakissa. RSF:n mukaan erityisesti ei-valtiolliset ryhmittymät, kuten erilaiset islamistiryhmät, kohtelevat toimittajia väkivaltaisesti.

Kuolemat seurausta tarkoituksellisesta väkivallasta

RSF:n mukaan kuolleiden määrä on suurelta osin seurausta tarkoituksellisesta väkivallasta toimittajia kohtaan ja se osoittaa journalistien suojelupyrkimysten epäonnistumisen.

– On äärimmäisen tärkeää luoda erityinen keino, jonka avulla kansainvälisen lain suojelu voidaan ulottaa toimittajiin, RSF:n pääsihteeri Christophe Deloire sanoi järjestön tiedotteessa.

RSF vaatiikin, että YK:n pääsihteerin alaisen toimittajien turvallisuutta edistävän erikoisedustajan tehtävä pitäisi perustaa viipymättä.

CPJ on listannut toimittajien kuolemia vuodesta 1992 lähtien. Sen mukaan vuonna 2014 61 toimittajaa kuoli työnsä vuoksi. RSF on tehnyt oman selvityksensä 20 vuoden ajan ja sen mukaan vuodesta 2005 lähtien työnsä vuoksi on kuollut yhteensä 787 toimittajaa.

Lähteet: AP, AFP, Yle Uutiset