Thaimaan media luopui perinteisestä poliitikkojen nimittelystä – Sotilasjuntta ei ole naurun asia

Thaimaalaiset politiikan toimittajat ovat perinteisesti antaneet johtaville poliitikoille satiirisia lempinimiä vuoden päätteeksi. Tänä vuonna perinne ei jatku. Sotilasjuntan johtaja on itse vitsaillut kriittisten toimittajien teloittamisella ja valittanut, ettei media ymmärrä hänen huumoriaan.

Ulkomaat
Thaimaan pääministeri, kenraali Prayut Chan-O-Cha.
Thaimaan pääministeri, kenraali Prayut Chan-O-Cha.Diego Azubel / EPA

Thaimaassa poliitiikan toimittajat ovat päättäneet jättää tänä vuonna väliin uudenvuodenperinteen, jossa hallitukselle ja tärkeimmille ministereille on annettu vuodenvaihteessa satiiriset lempinimet.

Perinne on ollut toimittajille harvinainen tilaisuus hupailla maassa, jossa on nähty lukuisia vallankaappauksia, laajoja katuprotesteja ja hallitusten kaatumisia.

Tänä vuonna hallituksesta kirjoittavat toimittajat päättivät kuitenkin sulkea suunsa, koska "kenraali Prayut Chan-O-Chan hallitus tuli valtaan erityisellä tavalla, ei demokraattisen järjestelmän mukaisesti järjestetyillä tavallisilla vaaleilla". Toimittajat kertoivat näin tiedotteessa.

Mainittu erityinen tapa oli viime vuoden laajoja mielenosoituksia seurannut sotilasvallankaappaus, jossa demokraattisesti valittu Yingluck Shinawatran hallitus syrjäytettiin Bangkokin kuningasmielisen eliitin ja keskiluokan tuella.

Yingluckin hallitusta kutsuttiin Räpiköiväksi ravuksi

Toimittajien tiedotteessa todettiin, että he eivät halua kenenkään käyttävän nimittelyn väliin jättämistä poliittisena aseena. On kuitenkin selvää, että se kuvastaa itsesensuurin lisääntymistä sotilasvallan aikana.

Eräänä vuonna Yingluckin hallitus sai toimittajilta liikanimen Räpiköivä rapu, mikä oli viittaus Yingluckin omaan lempinimeen Bpoo. Se tarkoittaa thaiksi rapua.

Kenraali Prayutin hallitus on pannut kriitikoitaan "asennekoulutusleireille" sekä lisännyt Thaimaan kuninkaallisia suojelevien lakien käyttöä. Kuninkaan arvostelusta voi Thaimaassa saada jopa 15 vuoden vankeustuomion.

Vitsaili toimittajien teloituksista ilman hymynhäivääkään

Prayut tunnetaan harkitsemattomista tokaisuistaan. Kun häneltä kysyttiin viime keväällä, mitä hallitus aikoo tehdä kriittisille toimittajille, hän vastasi kasvot peruslukemilla: "Teloittaa, ehkä?"

Kommentti nousi ulkomailla otsikoihin ja Prayut kiirehti huomauttamaan, että hän vain vitsaili.

Aiemmin tässä kuussa Prayut valitteli puheessaan, että hän ei pysty olemaan oma itsensä, koska thaimaalainen media ei ymmärrä hänen huumoriaan.

– Tämä on ollut vuosi, jona en ole voinut kertoa vitsejä, koska media kääntää ne uutisiksi, hän sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Lähteet: AFP