Yle selvitti Helsingin kaupunginvaltuuston suupaltit ja tuppisuut – Hakanen puheliain, Hetemaj istui vain hiljaa

Fatbardhe Hetemaj (kok.) selittää olleensa kokouksissa tyystiin hiljaa, koska puheiden pitäminen valtuustossa on "enimmäkseen teatteria". Valtuuston toiseksi ahkerin puheenpitäjä Sami Muttilainen puolestaan katsoo, että keskustelu kokouksen aikana on tärkeää.

Kotimaa
Fatbardhe Hetemaj
Fatbardhe Hetemaj oli täydellinen tuppisuu Helsingin kaupunginvaltuustossa tänä vuonna.Yle

Skp:n Yrjö Hakanen oli Helsingin kaupunginvaltuuston ylivoimaisesti ahkerin puhuja tänä vuonna. Ylen kaupunginvaltuuston nettisivuilta keräämien tietojen mukaan Hakanen piti kuluneena valtuustovuotena yhteensä 141 puhetta.

Toiseksi kovimmaksi puhujaksi nousi Sami Muttilainen (vas.) 86 puheenvuorollaan. Kolmanneksi kiri Björn Månsson (r.) 54 puheenvuorollaan.

Valtuustosta löytyi myös niitä, jotka eivät inahtaneetkaan koko vuoden aikana. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Mari Puoskari (vihr.), Jussi Halla-aho (ps.), Hennariikka Andersson (kok.) ja Fatbardhe Hetemaj (kok.) eivät avanneet suutaan kokouksissa kertaakaan.

Puoskarin hiljaisuus selittyy hänen roolillaan valtuuston puheenjohtajana, jonka tehtävään kuuluu lähinnä jakaa puheenvuoroja. Halla-aho taas ei osallistunut vuoden aikana yhteenkään kokoukseen, joten puheenvuorojenkin pitäminen jäi näin mahdottomaksi.

Jussi Chydeniuksen (vihr.), Jan D. Oker-Blomin (r.) ja Sirkku Ingervon (vas.) tietoja ei ollut saatavilla.

”Kokoukset ovat teatteria”

Fatbardhe Hetemaj selittää hiljaisuuttaan valtuuston roolilla, joka on hänen mielestään lähinnä teatraalinen.

– Kokoukset ovat enimmäkseen teatteria. Jos haluan vaikuttaa jonkun mielipiteisiin, niin puhun hänen kanssaan. Tärkein työ tehdään lautakunnissa. Kukaan ei voi muuttaa kenenkään mielipidettä kokouksen aikana, Hetemaj näkee.

Eikö valtuustokauden aikana ole ollut aihetta, jota olisit halunnut kommentoida?

– Ei.

Hetemajn hiljaisuus ihmetyttää myös siksi, koska hän oli poissa vain puolestatoista valtuuston 21 kokouksesta.

– Valtuustossa työskentely ei ole kiinni siitä, kuinka monta kertaa pidät siellä puheenvuoroja, Hetemaj toteaa.

Olet kokouksissa, mutta istut hiljaa?

– Kyllä. Tunnetko valtuuston työskentelyä?

Myös Hennariikka Andersson oli paikalla melkein jokaisessa kokouksessa, mutta ei puhunut mitään. Hän jätti väliin vain yhden kokouksen vuoden aikana.

"Jos istuu hiljaa, ei voi muuttaa mitään"

Valtuuston toiseksi ahkerin puheenpitäjä Sami Muttilainen katsoo, että keskustelu kokouksen aikana on tärkeää.

– Kaupunginvaltuusto on kaupungin korkein päättävin elin, jossa syntyvät lopulliset päätökset. Valtuusto on muuttanut useita lautakuntien ja kaupunginhallituksen päätöksiä, eikä toimi vain kumileimasimena, Muttilainen muistuttaa.

Onko politiikka puhumista vai tekemistä?

– Jos puhuu, niin täytyy myös tehdä. Jos istuu hiljaa, ei voi muuttaa mitään.

Ylen selvitys myös osoitti, että punavihreiden puolueiden edustajat puhuivat keskimäärin useammin kuin oikeistopuolueiden valtuutetut. Muttilaisen mukaan tämä johtuu siitä, koska päätösehdotukset ovat yleensä oikeistopuolueiden käsissä.

– Vasemmisto puolustaa peruspalveluita, mutta se ei ole esimerkiksi kokoomuksen asialistalla. Valtuustossa keskustellaan yleensä perusoikeuksista ja terveydestä ja me vasemmistoliitossa puolustamme niitä.

Hetemajlla on hieman erilainen näkemys vasemmiston puheripulista.

– Ehkä on niin, että he eivät ole tehneet kotiläksyjään ennen kokouksia.

Yle Huvudstadsregionen: De har varit knäpptysta i fullmäktige under hela året

Christoffer Gröhn, Yle Huvudstadsregionen