Luonnon ja arjen ihmeitä, tunteita ja elämyksiä – tältä näyttää vuosi Yle Kymenlaakson videoilla

Kun sanat eivät riitä, on paras ottaa kamera esiin ja tallentaa, mitä ympärillä tapahtuu. Vuoden 2015 aikana Yle Kymenlaakson nettivideot ovat kuvanneet maakunnan elämänmenoa monesta näkökulmasta. Kokosimme muutaman poiminnan parhaista videoista vuodenvaihteen ratoksi.

video
Ihminen pelastautuu jäistä naskaleiden avulla
Petri Lassheikki / Yle

Ihmisen ääni

Yleisö pääsee kohtaamaan radio-, televisio- ja nettijuttujen välityksellä monenlaisia mielipiteitä, mietteitä ja asenteita. Yksi vuoden pysäyttävimmistä videoista oli Niklas Heikkilän kannanotto CP-vammaisten kohtelusta.

– En halua olla mikään vihannes, haluan olla ihminen, hän totesi paljon katsotulla videolla.

Mies istuu pyörätuolissa.

Lokakuussa esittelimme maastopukuun sonnustautuneen brittiläisen Alan Smithin, joka halusi käydä Suomessa armeijan oppiakseen isovanhempiensa kieltä paremmin.

Tarkka-ampujat asemassa.

Olimme myös paikalla, kun lähes satavuotias Jaakko Virtanen ajoi viimeistä kertaa itse autolla kaupalle ennen luopumistaan ajokortista.

Maastopukuinen mies on menossa omakotitalon edessä odottavaan punaiseen autoon.

Avara luonto

Harvinainen luontoilmiö kiinnostaa aina. Kotkassa hämmästeltiin keväällä valkoista sorsaa, josta tuli valokuvaajien ansiosta kuuluisa.

valkoisen sorsan kuva kännykän näytöllä

Joskus luonto tulee lähestulkoon iholle ja eläinkunta pyrkii julkisuuden valokeilaan omatoimisesti.

orava nuuskii mikrofonia kannon päällä
Kotkan tervaleppälehdon oravat ovat kesyjä ja hyvin uteliaita.

Käärmekammoisia puistattaa vähemmästäkin, kun luontoasiantuntija Urpo Koponen lähestyy pihaan tullutta kyytä siirtääkseen sen muualle.

Luontoasiantuntija Urpo Koponen poistaa omakotitalotontilta kyykäärmeitä Pyhtäällä
Luontoasiantuntija Urpo Koponen on viime vuosina auttanut pyhtääläistä Longan perhettä siirtämään yli 20 kyykäärmettä pois tontilta.

Kokeillaan ja neuvotaan

Yle Kymenlaakso on kantanut kortensa kekoon myös television Tietoiskujen jättämään tyhjiöön. Olemme muun muassa selvittäneet, miten toista kuuluu kätellä.

Kaksi ihmistä kättelee

Joskus tietolähteet eivät riitä ja jotkut asiat on vain selvitettävä itse. Muovipussien kulutukseen liittynyt empiirinen muovikassikoe tallennettiin jälkipolville.

Ostoskassi täynnä maitopurkkeja.

Kamera mukaan ja menoksi!

Toimittajan työhön tarvitaan välillä uskallusta heittäytyä ja kokeilla. Keväällä Petri Lassheikki näytti jäälläliikkujan näkökulmasta, millaista on vajota hyiseen veteen jäiden läpi.

Ihminen pelastautuu jäistä naskaleiden avulla

Talven tullen toimittaja Maija Tuunila taas havainnoillisti, miten karhu käy talviunille asettautumalla itse otson asemaan.

käsi kurottaa muurahaispesästä

Yle Kymenlaakson väki toivottaa yleisölleen värikästä, tunteikasta ja unohtumatonta vuotta 2016!