1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tekniikka

Pakastitko vahingossa älypuhelimesi? Tuo se varovasti lämpenemään

Pakkasen puremaa laitetta kannattaa sulatella pikku hiljaa. Enemmän kuin kylmyydestä kännykkä tai tietokone kärsii kosteudesta, jota siihen tiivistyy lämpötilan vaihtuessa.

tekniikka
Kännykkä autossa
Sini Ojanperä / Yle

Useammaksi tunniksi ulos pakkaseen jäänyt tietokone tai älypuhelin kannattaa sulatella varovasti. Kännykät ja tietokoneet ovat herkkiä etenkin kosteudelle, jota niihin tiivistyy, kun ne tuodaan hyvin kylmästä hyvin lämpimään.

Laitteita huoltavan ja korjaavan Vesan digiavun yrittäjä Vesa Palo vinkkaa, että kosteuden tiivistämistä voi yrittää estää esimerkiksi laittamalla laitteen muovipussiin. Kun pussiin jättää mahdollisimman vähän ilmaa, ei kosteutta pääse kertymään puhelimen tai tietokoneen pintaan yhtä paljon kuin tavallisesti.

Palo myös kehottaa mahdollisuuksien mukaan tuomaan pitkään talvipakkasessa olleen laitteen lämpimään asteittain, ensin vaikkapa viileämpään tuulikaappiin, sitten vasta asuinhuoneisiin.

Älä kuivaa kuumalla

Yrittäjä Alex Riches R&S Technologies -huoltoyhtiöstä toteaa, että pitkään pakkasessa ollutta puhelinta voi sisälle tuomisen jälkeen yrittää kuivailla vaikkapa rätillä. Esimerkiksi hiustenkuivaajalla kännykkää ei hänen mielestään kannata mennä lämmittelemään.

– Puhelimelle kuumuus on pahempaa kuin pakkanen, Riches huomauttaa.

Kosteus voi aiheuttaa kännykän sisuksissa korroosiota. Richesin mukaan esimerkiksi veteen putoamisen vuoksi kastuneista kännyköistä noin 75 prosenttia saadaan pelastettua, mutta vaikka puhelin korjattaisiin toimivaksi, ongelmia voi ilmetä. Korroosion aiheuttamat vauriot saattavat näkyä viiveellä.

– Korjauksen jälkeen puhelin voi kestää vaikkapa vuoden – tai sitten kaksi kuukautta, huoltoyrittäjä selittää.

Lievimmillään kosteus saattaa saada kosketusnäyttöisen kännykän tai tabletin "sekoamaan", sanoo kuluttajamyynnin johtaja Sami Aavikko DNA:lta.

– Kun kosteutta kertyy näytölle, puhelin luulee sitä kosketukseksi, Aavikko selittää.

Äärimmillään tietokoneet voivat kärsiä fyysisiä vaurioita. Vesa Palon mukaan hyvin suuri lämmönvaihtelu voi aiheuttaa lämpölaajenemista, mikä taas saattaa pahimmillaan johtaa emolevyjen ja piirilevyjen murtumiin.

Arktista kestävyyttä ei käytetä valttina

Pakkasen vaikutukset puhelimeen tai muihin vastaaviin laitteisiin käyttäjä huomaa yleensä ensimmäisenä siitä, että puhelin sammuu ulkona. Vesa Palo selittää, ettei akku sinänsä tyhjene miinusasteissa, vaan se lakkaa luovuttamasta virtaa. Akku lähtee yleensä toimimaan, kun laite alkaa lämmetä.

DNA:n Sami Aavikko toteaa, että pakkanen voi hyydyttää akun, oli puhelimen merkki mikä tahansa. Helpoin tapa estää laitteen kangistuminen onkin pitää se suojassa. Aavikon mukaan myös lisävirtalähde voi olla avuksi pakkassäässä ja mitä isompi sen parempi.

Markkinoilla on erilaisia puhelimia, jotka ovat muita malleja sään- tai iskunkestävämpiä. Erityiseen talvenkestävyyteen valmistajat eivät Aavikon käsityksen mukaan ole juuri erikoistuneet.

– Se ei ole mikään kärki.

Lue seuraavaksi