Leffatekijöiden leirikoulu kävi Kotkassa – Nuotin vierestä avaa elokuvavuoden

Kun suuri osa Suomen elokuvista kuvataan pääkaupunkiseudulla, tuo vaihtelu näyttelijöille kaivattua virkistystä. Osittain Kotkassa kuvatussa Nuotin vierestä -elokuvassa pääosaa esittävä Riku Nieminen vertaa kuvauksia kehäkolmosen ulkopuolella leirikouluun.

viihde
Leena Uotila, Juha Muje ja Riku Nieminen karaokebaarissa
Leena Uotila, Juha Muje ja Riku Nieminen Nuotin vierestä -elokuvan kuvauksissa.FremantleMedia

KOTKA Elokuvaohjaaja Lauri Nurksen työryhmä kuvasi Nuotin vierestä -elokuvan ulkokohtauksia Kotkassa kesällä 2014. Elokuva kertoo äidin (Leena Uotila) ja pojan (Riku Nieminen) matkasta karaoken SM-kisoihin. Entiseen kotikaupunkiinsa tapahtumat sijoitti käsikirjoittaja Johanna Hartikainen. Lopputulos on nähtävillä heti vuoden 2016 alusta, kun leffa saa ensi-iltansa uudenvuodenpäivänä.

Kotka ei ollut pääosanesittäjä Riku Niemiselle entuudestaan tuttu, mutta sinunkauppoja tehtiin perinteisillä possokahveilla. Mieheen tekivät vaikutuksen niin Sapokan vesipuisto kuin Sibeliuksenpuistossa sijaitseva Onni Vilkkaan vanhan linja-auton pienoismalli, joka pääsi miehen sosiaalisen median päivitykseenkin. Nieminen oli pääkaupunkiseudun ulkopuolisista kuvauksista mielissään.

– Kun työryhmä lähtee Helsingin ulkopuolelle, ei porukka hajoakaan kuvauspäivän jälkeen omiin koteihinsa, vaan ryhmä pysyy yhtenäisenä. Siinä on sellaista leirikoulufiilistä.

– Olen ollut muutaman kesän Suomenlinnan kesäteatterissa ja siellä on samanlainen fiilis. Vähän kuin matkustaisi lautalla parinkymmenen minuutin matkan toiseen todellisuuteen, hymyilee Nieminen.

Hyvä henkinen etäisyys

Vähän kuin matkustaisi toiseen todellisuuteen.

Riku Nieminen

Kotka on toiminut näyttämönä myös esimerkiksi Keisarikunnassa (2004) ja Leijonasydämessä (2013). Maakunnan maisemat tulevat näkymään valkokankailla jatkossakin, sillä ensi-iltansa itsenäisyyspäivänä 2017 saavaa, uutta Tuntematonta sotilasta kuvataan Kymenlaaksossa. Kaakon elokuvakomission tavoitteena on saada maakuntaan entistä enemmän elokuvatuotantoja.

Nuotin vierestä -elokuvan vastaava tuottaja Ella Piesala pitää Kymenlaakson sijaintia erinomaisena leffakuvauksille. Puolentoista tunnin ajomatka Helsingistä Kotkaan on lähes verrattavissa pääkaupunkiseudun ruuhka-aikoihin. Henkinen etäisyys voi olla pitempi, mutta...

– Henkinen etäisyys on tervettä. Tullaan eri paikkakunnalle, jossa on oma murteensa, omanlainen fiiliksensä ja kivoja kuvauspaikkoja. Elokuvan tuominen toiselle paikkakunnalle on virkistävää, Piesala kuvailee.

Uudenvuodenpäivänä monet voivat olla hyvinkin herkässä tilassa, kun menevät leffaa katsomaan.

Riku Nieminen

Valtaosa kotimaisista elokuvista kuvataan pääkaupunkiseudulla Piesalan mukaan siksi, että se on tuotannollisesti halvinta. Työryhmän kuljettaminen Uudenmaan ulkopuolelle tarkoittaa majoitus- ja matkakuluja sekä muita ylimääräisiä kustannuksia normaalin elokuvanteon päälle.

Toivoa muutokselle

Nuotin vierestä on ensi-illassa 1.1.2016, mutta kotkalaisilla oli mahdollisuus bongata tuttuja maisemia jo lokakuussa. Tuolloin Nuotin vierestä esitettiin loppuun myydylle salille Kolahtaako? -elokuvaviikolla. Riku Nieminen toivoo elokuvasta hyvää alkua uudelle vuodelle.

– Uudenvuodenpäivä on sellainen, että aika monet voivat olla hyvinkin herkässä tilassa, kun menevät leffaa katsomaan. Toivon että leffa starttaisi vuoden 2016 mahdollisimman toiveikkaissa ja lämpimissä fiiliksissä, Nieminen hymyilee.

– Elokuva luo toivoa muutokselle. Vaikka elämässä tapahtuu radikaaleja ja isoja muutoksia, ei pidä pelätä. Niitä kannattaa syleillä ja niihin kannattaa luottaa. Niistä kyllä syntyy jotain hyvääkin.