Lääkkeet eivät aina estä juhlajuoman nauttimista – moni varmistaa asian jo apteekissa

Antibioottikuuri estää enää harvoin alkoholin nauttimisen. Särkylääkkeitäkin voi käyttää, kunhan valitsee maksalle sopivan vaihtoehdon. Alkoholin käyttö on noussut apteekeissa viime päivinä puheenaiheeksi, kun moni haluaa taudistaan huolimatta nostaa maljan uudelle vuodelle.

Kotimaa
nainen kaataa pullosta kuohuviiniä, toisessa kädessä on lääkkeitä
Päivi Meritähti / Yle

Lääkkeiden ja alkoholin yhteisvaikutusten selvittäminen tulee apteekeissa puheeksi erityisesti juhlapyhien aikaan. Joillakin alkoholi kuuluu olennaisena osana esimerkiksi uuden vuoden juhlintaan ja sen käyttäminen turvallisesti lääkekuurin yhteydessä halutaan selvittää.

– Asia otetaan esiin erityisesti antibioottien kanssa. Apteekin henkilökuntakin saattaa siitä erikseen mainita, jos vaikuttaa, että asiakas on lähdössä juhlimaan, kertoo proviisori Ville Kulmala Porin Asema-apteekista.

Hän kertoo, että vain hyvin harva antibioottikuuri estää nykyään alkoholin nauttimisen. Mieluummin proviisori murehtisi esimerkiksi rauhoittavista lääkkeistä.

– Niitä ei alkoholin kanssa suositella. Keskushermostoon vaikuttavat lääkeaineet saattavat aiheuttaa efektin, jolloin yksi plus yksi on enemmän kuin kaksi. Esimerkiksi lisääntyneellä kaatumisriskillä voi olla yön pimeinä tunteina ikävät seuraukset.

Särkylääkekin rasittaa maksaa

Moni tarvitsee alkoholia nautittuaan tai ehkä sitä seuraavana päivänä särkylääkettä olotilansa helpottamiseen. Särkylääkkeiden käyttämiselle ei Ville Kulmalan mukaan ole ehdotonta kieltoa, mutta hän suosisi tulehduskipulääkkeitä.

– Esimerkiksi ibuprofeiini on siinä mielessä parempi, että parasetamoli ottaa maksan päälle yhtä lailla kuin alkoholi. Siitä voi tulla pientä lisähaittaa.

Apteekit antavat neuvoja lääkkeiden sopivuudesta myös puhelimessa. Yksityiskohtaiset ohjeet kannattaa kysyä ammattilaiselta, jos asia mietityttää.