Saudi-Arabiassa teloitettiin viime vuonna 157 ihmistä

Sharian lakia noudattavassa Saudi-Arabiassa teloitettiin 2015 enemmän ihmisiä kuin kahteen vuosikymmeneen. Teloitettujen määrä nousi ainakin 157:een.

Ulkomaat
Naisia äänestämässä paikallisvaaleissa Riyadhissa, Saudi-Arabiassa, 12. joulukuuta.
Naisia äänestämässä paikallisvaaleissa Riyadhissa, Saudi-Arabiassa, 12. joulukuuta.Ahmed Yosri / EPA

Teloitukset lisääntyivät edellisvuodesta 40 prosentilla. Valtaosa kuolemantuomioista liittyi huumeisiin, mikä antoi paikallisille tuomareille laajan harkintavallan.

Vielä 2010 vain nelisen prosenttia Saudia-Arabian teloitetuksista liittyi huumeisiin.

Amnesty Internationalin tietojen mukaan ainakin 63 ihmistä on teloitettu vuoden 2015 alusta lähtien huumerikosten teho-ohjelman tultua voimaan.

Amnestyn mukaan Saudi-Arabian teloitukset olivat korkeimmat sitten vuoden 1995, jolloin kirjattiin 192 teloitusta.

Saudi-Arabian noudattama islamilaisen sharian lain tulkinta synnyttää usein ristiriitaisuuksia tuomioissa. Oikeudenkäynneissä tapahtuu myös laittomuuksia, kun syytetyt eivät saa rinnalle puolustusasianajajia tai huumekaupasta pidätetyille ulkomaalaisille ei tarjota kieliapua.

Saudi-Arabian lainsäädännössä huumausainerikosten ohella kuolemanrangaistus voidaan määrätä myös murhasta ja raiskauksesta.

Lähteet: AP