Turussa palaneen kerrostalon asukkaat yhä evakossa

Poliisi on alkanut tutkia ullakkopalon syttymissyytä. Taloyhtiö ja saneerausliike arvioivat päivän mittaan, milloin koteihin voi palata.

Kotimaa
Tulipalo Ursininkadulla Turussa 2. tammikuuta 2016.
Tulipalo Ursininkadulla Turussa 2. tammikuuta.Ari-Matti Ruuska / Lehtikuva

Turun keskustassa Ursininkadulla lauantaina syttynyt tulipalo vahingoitti kahdeksankerroksisen talon ylimpiä asuntoja, päivystävä palomestari Timo Saari arvioi.

– Ylin asuinkerros menee kyllä remonttiin. Siellä on vettä, savua ja palojälkiä. Uskoisin, että kerrokset siitä alaspäin ovat ihan kunnossa.

Tarkempia arvioita talon asuttavuudesta tehdään sunnuntain mittaan. Palomestari Saari kertoo saneerausliikkeen arvioivan muun muassa sitä, minkälaajuisia korjaustöitä tarvitaan ullakolla sijainneiden sähkökaapelien ja ilmastointikoneiden korvaamiseksi.

Palo syttyi iltaseitsemän aikoihin lauantaina. 64 asukasta on evakuoitiin naapurirakennuksiin. Kukaan ei loukkaantunut palossa. Palomestari Saari uskoo asukkaiden saavan tietää sunnuntaina päivällä, ketkä voivat palata koteihinsa ja missä aikataulussa.