Länskässä tuhannen synnytyksen raja karkaa kauemmaksi

Länsi-Pohjan keskussairaalassa syntyi viime vuonna 562 lasta. Päivystysasetuksen mukaan synnytyksiä pitäisi olla noin tuhat. Ylilääkäri Eila Knuuti sanoo, että Länskään olisi helpompi tuoda 400 synnyttäjää lisää kuin viedä 600 synnyttäjää muualle.

Sairaalat ja terveyskeskukset
Isä nukuttaa vauvaa.
Tuula Nyberg / Yle

Synnytysten määrä on jatkanut laskuaan Länsi-Pohjan keskussairaalassa. Viime vuonna sairaalassa syntyi 562 lasta, kun vuotta aiemmin synnytyksiä oli 590. Vuonna 2013 sairaalassa syntyi 628 lasta.

Voimassa olevan asetuksen mukaan synnytyksiä hoitavassa sairaalassa on hoidettava noin tuhat synnytystä vuodessa. Länsi-Pohjassa synnytetään vuoden 2017 kesään voimaan asti olevan poikkeusluvan turvin.

Ylilääkäri Eila Knuuti pitää tuhannen synnytyksen rajaa keinotekoisena. Länsi-Pohjassa raja on saavutettu vain viitenä vuonna 1970-luvulla. Vielä 1990-luvun alussa synnytyksiä oli yli 900.

– Asetus tekee sellaisen myllerryksen, että nuoret perheet ovat riskien edessä, Knuuti sanoo.

Helpompi tuoda 400 kuin viedä 600 synnyttäjää

Knuuti sanoo, että jos tuhatta synnyttäjää pidetään riittävän toiminnan rajana, olisi helpompaa kuljettaa Oulun pohjoispuolelta 400 synnyttäjää Kemiin verrattuna 600 synnyttäjän kuljettamiseen Kemistä Ouluun tai Rovaniemelle.

– Meidän 600 synnytystä olisi helpommin nostettavissa tuhanteen Nelostien varrella Iissä ja Kuivaniemellä asuvien synnyttäjien avulla. Oulun alue on jo nyt ruuhkainen. Siellä tulee kuulemma synnyttäjiä ovista ja ikkunoista.

– Ja Oulaskangas on jälleen liipaisimella, kun siellä ei ole lastentautiosastoa, Knuuti sanoo.