Kriitikko 3D-elokuvista: "Pelkkä tehokeino myynnin lisäämiseksi"

3D-elokuvat ovat vakiinnuttaneet suosionsa. Niille löytyy faneja, mutta myös epäilijöitä. Esimerkiksi uusimman Tähtien sota -elokuvan kolmiuloitteisuus on elokuvakriitikon mukaan täyttä vedätystä.

elokuvat
3d-lasit
Yle

Elokuvateatteriyhtiö Finnkinon myyntijohtaja Kalle Peltola iloitsee. Vuosi 2015 oli katsojalukujen suhteen yhtiön paras.

Elokuvat keräsivät peräti 5,9 miljoonaa katsojaa, joista viidennes kävi katsomassa 3D-elokuvia. 3D-elokuvien katsojamäärä kasvoi kahdeksan prosenttia edellisestä vuodesta.

Lappeenrannassa Finnkino näyttää 3D-elokuvan rinnalla aina perinteisen 2D-version.

– Noin 60 prosenttia valitsee mieluummin 3D:n, kertoo teatteripäällikkö Malla Sevón.

Viime vuonna Finnkinolla pyöri 37 3D-elokuvaa, joista 32 ensi-iltaa.

Paikallisessa elokuvateatterissa perinteinen 2D ohitti 3D:n

Lappeenrannassa Luotolan elokuvateattereissa tilanne on päinvastoin. Juuri nyt Kino-Aulassa ja Nuijamiehessä 3D:nä näytetään Tenavat- ja Star Wars -elokuvia. Suurin osa katsojista on valinnut mieluummin perinteisen 2D-elokuvan.

Elokuva Luotola Oy:n toimitusjohtaja Merja Luotola-Maarnelan mukaan suurin 3D-villitys on hiipunut.

– Suosio oli alussa kova, mutta on tasaantunut. Ihmiset ovat tehneet päätöksensä, että kummista tykkäävät enemmän.

Animaation puolella 3D toimii

– On ollut onnistumisia, mutta käytännössä 3D jäänyt lähinnä kaupalliseksi tehokeinoksi lisätä myyntiä, toteaa elokuvakriitikko Kalle Kinnunen.

Tällaisiksi onnistumiseksi Kinnunen laskee Oscar-palkitun Piin elämän.

– Se kuvattiin taitavasti 3D:nä ja tapa, jolla 3D:tä käytettiin oli uraa uurtava.

Animaation puolella 3D onkin Kinnusen mukaan vakiinnuttanut paikkansa, tekotavasta johtuen.

– Animaatiot tehdään tietokoneella, nimenomaan 3D-grafiikalla. Animaatiolla kaikki hahmot luodaan kolmiulotteiseksi. Animaatioissa 3D toimii todella luontevasti, koska tekijöiden kontrolli siihen maailmaan on niin vahva.

"Star Warsin 3D on täyttä vedätystä"

Mitä 3D-elokuviin yleensä tulee, elokuvakriitikko pitää niitä lähinnä helppona keinona nostaa lipun hintaa. Esimerkiksi nousee Star Wars: The Force Awakens, jonka 3D-versio saa kriitikolta täystyrmäyksen.

Piin elämän kaltainen 3D-kuvaaminen olisi tullut näin suuressa elokuvassa huomattavasti kalliimmaksi. Nyt 3D-versio on Kinnusen mukaan vain liimattu päälle.

– Star Warsin 3D on täysin vedätystä. Elokuvan 3D-käännös tehty jälkikäteen ja Star Wars Force Awakens ei ole oikeasti stereoskooppisella laitteistolla kuvattu. Se on tehty oikeasti kaksiulotteisena katsottavaksi, Kinnunen kertoo.

Elokuvan 3D-versiossa kuvat on jälkikäteen syvätty niin, että sitä voi Kinnusen mukaan verrata Photoshopilla syväämiseen.

– Siinä ei ole mitään kuvauspaikan oikeita syvyysvaikutelmia mitenkään tallennettu. Ainoa syy, miksi sitä esitetään 3D-versiona on, että voidaan pyytää se korkeampi lipun hinta.