Valtava kultainen Mao-patsas kohosi Kiinan maaseudulle

Patsaan rahoittivat pääasiassa paikalliset liikemiehet ja sen pystyttäminen maksoi lähes 430 000 euroa. Henanin maakunta, jonne patsas on pystytetty, on edelleen yksi Kiinan köyhimpiä alueita.

Ulkomaat
Mao Zedongia esittävä patsas Kaifengissa, Kiinassa, valokuvattuna 4. tammikuuta.
Mao Zedongia esittävä patsas Kaifengissa, Kiinassa, valokuvattuna 4. tammikuuta.AFP

Valtava kultaiseksi maalattu puhemies Maoa esittävä patsas on kohonnut Keski-Kiinan maaseudulle.

Patsas on 37 metriä korkea ja sen rahoittivat suurelta osin paikalliset liikemiehet. Patsaan pystyttäminen maksoi noin 3 miljoonaa juania eli lähes 430 000 euroa. Kiinan kommunistisen puolueen virallisen lehden The People’s Dailyn mukaan myös paikalliset kyläläiset osallistuivat patsaan rakennuskustannuksiin.

Patsas on rakennettu teräksestä ja betonista ja se valmistui joulukuussa yhdeksän kuukauden rakennustöiden jälkeen.

Patsas on pystytetty pellolle Tongxun kunnan alueelle Keski-Kiinan Henanin maakunnassa. Maon politiikasta johtunut nälänhätä 1950-luvulla iski juuri kyseiselle alueelle pahiten. Nälänhätä tappoi kymmeniä miljoonia ihmisiä.

Jotkut ovat kritisoineet patsasta verkossa, sillä he ovat pitäneet sitä tuhlauksena ja patsaan sijoituspaikkaa huonosti harkittuna. Mutta monet muut ovat kuitenkin puolustelleet patsasta.

Vaikka Mao on vastuussa lukemattomista kuolemista valtakautensa aikana, monet kiinalaiset arvostavat häntä suuresti. Yksi puhemiehen suurimpia ihailijoita on Kiinan presidentti Xi Jinping, joka on kehunut häntä "suureksi merkkihenkilöksi".

BBC:n mukaan Kiinassa oli jo vuoden 2013 lopussa yli 2 000 Maoa esittävää patsasta.

Mao Zedong johti Kiinaa sen kommunistisen puolueen puheenjohtajana sisällissodan päättymisestä vuodesta 1949 lähtien kuolemaansa saakka vuonna 1976.