1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Kiinan Harbinissa alkoi suuri lumiveistosfestivaali – video

Kollis-Kiinan Harbin houkuttelee turisteja valtavilla lumiveistoksilla. Vetonaulana 51 metrin korkuinen lumilinna

Ulkomaat
Kuva lumesta ja jäästä rakennetuista linnoista yövalaistuksessa. Taivas on täysin musta. Edustalla loistaa vihreänä jäälinnan torni, taustalla punaisissa ja violeteissa väreissä suuri lumilinna. Ihmisiä näkyy kävelemässä linnan portailla pieninä mustina hahmoina.
Harbinin tiistaina alkaneen festivaalin lumi- ja jääveistoksien tekoon on käytetty satoja tuhansia kuutioita lunta ja jäätä.

Koilliskiinalaisen Heilongjiangin maakunnan pääkaupunki Harbin houkuttelee matkailijoita valtavilla lumi- ja jääveistoksilla. Erilaisiin lumi- ja jääveistoksiin on järjestäjien mukaan käytetty 150 000 kuutiometriä lunta ja 180 000 kuutiometriä jäätä, mikä on uusi ennätys festivaalin historiassa.

Kaksi tyttöä laskee jäälinnan portaikon vieressä kulkevassa laskumäessä. Portaikon yläpäässä näkyy lapsia odottamassa mäkeen pääsyä. Taustalla näkyy suuria lumi- ja jäälinnoja. Taivas on musta.
Lapset laskivat mäkeä Harbinissa tiistaina alkaneilla festivaaleilla.Wu Hong / EPA

Tiistaina avattu lumi- ja jääfestivaali esittelee lumesta ja jäästä rakennettuja kiinalaistyyppisiä palatseja, venäläisiä kirkkoja ja eurooppalaisia pylväikköjä.

Festivaalia varten on rakennettu peräti 51 metrin korkuinen linna, jolla on tarkoitus saavuttaa suurimman ja korkeimman lumiveistoksen maailmanennätys. Yli 160 taiteilijaa käytti yli 35 000 kuutiometriä lunta linnan rakentamiseen. Linnan kerrotaan peittävän 2 800 neliömetrin alueen.

Kiinalaisen valtiollisen Xinhua-uutistoimiston mukaan kiinalaiset ja hollantilaiset suunnittelijat ja yli 10 000 työläistä tekivät töitä yli kolmen kuukauden ajan Harbinin talvimaan rakentamiseksi.

Paikalliset viranomaiset toivovat festivaalin tuovan kaivattuja turistituloja alueelle, joka on ollut Kiinan perinteisiä teollisia keskuksia mutta viime aikoina kärsinyt talouskasvun hidastumisesta.

Lähteet: AFP, Reuters

Lue seuraavaksi