Öljyn hinta laski kesän 2004 tasolle

Kesäkuussa 2014 öljytynnyristä joutui maksamaan 115 dollaria – nyt noin 35 dollaria.

talous
Öljykenttä.
Larry W. Smith / EPA

Raakaöljyn hinta on alimmillaan 11 vuoteen – hinta laski keskiviikkona yli neljä prosenttia.

Brent-laadun tynnyrihinta putosi noin 35 dollariin eli vuoden 2004 heinäkuun tasolle. Kesäkuussa 2014 tynnyristä joutui maksamaan 115 dollaria.

Alamäen taustalla on ylituotanto. Öljynviejämaiden järjestö Opec ei ole saanut ylituotantoa kuriin, ja entistä vaikeampaa se on nyt, kun suuret tuottajamaat Saudi-Arabia ja Iran ovat tukkanuottasilla. Lännen talouspakotteista vapautuva Iran päinvastoin kasvattanee tuotantoaan tänä vuonna. Tosin sikäläinen öljyalan viranomainen arvioi, että tuotannon kasvu pidetään kohtuullisena, jotta hinta ei enää alenisi.

Kiinan talouskasvun hiipuminen vähentää öljyn kysyntää. Tuorein lukema tulee maailman toiseksi suurimman talouden palvelusektorilta: se kasvoi joulukuussa hitaimmin 17 kuukauteen.

Uutistoimisto Reutersin mukaan osa analyytikoista pitää raakaöljyn tynnyrihintaa aivan liian alhaisena, ja he uskovat hinnan lähtevän jyrkkään nousuun kohti 60 dollaria tänä vuonna.

Lähteet: Reuters