Los Angelesin alueelle hätätila – tuhannet joutuneet jättämään kotinsa kaasuvuodon seurauksena

Kuvernööri Jerry Brown julisti hätätilan Los Angelesin alueelle, kun pitkään jatkunut kaasuvuoto on ajanut ihmisiä kodeistaan ja aiheuttanut tuhansille asukkaille terveysongelmia.

Ulkomaat
Pysäytyskuva infrapunakameralla kuvatusta videosta, jossa Porter Ranchin metaanivuoto näkyy paksuna mustana pilvenä.
Pysäytyskuva infrapunakameralla kuvatusta videosta, jossa Porter Ranchin metaanivuoto näkyy paksuna mustana pilvenä. Environmental Defence Fund and Earthworks / EPA

Alison Canyonin makaasukentällä paljastuneen kaasuvuodon jälkeen yli 2 000 perhettä on siirretty kodeistaan muualle.

Kuvernööri Brown julisti alueelle hätätilan samalla kun hän vannoi suojelevansa kansalaisten terveyttä ja turvallisuutta.

Maanalainen vuoto Southern California-yhtiön maakaasuvarastoissa havaittiin 23. lokakuuta ja sitä on yritetty tukkia kaikin keinoin. Erilaiset kemikaalit, sementti ja poraukset eivät ole lopettaneet vuotoa. Repeämän tukkiminen kaivamalla maahan uusia aukkoja saattaa kestää kuukausiakin.

Kaasua leviää ympäristöön yli 1 200 tonnia vuorokaudessa. Vuotava kaasumäärä on niin suuri, että sillä voi olla vaikutuksia ilmastonmuutokseen.

Vuotokohta sijaitsee Porter Ranchin lähiön tuntumassa, Los Angelesin lähistöllä.

Ilmaan leviää noin 150 metriä pitkästä putken repeämästä syvältä maan alta voimakkaasti tuoksuvaa metaania. Syytä putken repeämiseen ei tiedetä.

Yhdysvalloissa on varsin yleistä, että entisiä öljykenttiä käytetään maakaasun varastoina varsinkin miljoonakaupunkien tuntumassa.

Yli 2 000 perhettä on jouduttu siirtämään kodeistaan tilapäismajoituksiin, mutta moninkertainen määrä asukkaita haluaisi päästä pikaisesti pois alueelta.

Tuhannet ympäristön asukkaat ovat kärsineet päänsärystä, pahoinvoinnista, oksentelusta ja muista terveysongelmista. Kaksi alueen kouluista on suljettu.

Tilannetta on kuvailtu ympäristön ja kansanterveyden katastrofiksi.

Lähteet: Reuters, AP