Koe uusi yle.fi

Kyllikin siskot haastaa Soldiers of Odinin katupartiot rakkauden sanomalla

Soldiers of Odinin katupartiointi on herättänyt voimakkaita vastareaktioita. Esimerkiksi Joensuussa vastavetona katupartioinnin aloittaa Kyllikin siskot -niminen ryhmä. Ryhmän humoristinen jäsenhakemus, jossa haetaan kyllejä ja ellejä, leviää sosiaalisessa mediassa.

Kotimaa
Niina Ruuska.
Paula Koskinen / Yle

Soldiers of Odin katupartiointi on aiheuttanut voimakkaita vastareaktioita. Valkoisen Suomen puolesta taistelevan ryhmän vuoksi netissä on allekirjoitettavana adressi Joensuu vapaaksi pelosta (siirryt toiseen palveluun).

Yksi sosiaalisessa mediassa leviävä vastakampanja on Kyllikin siskojen katupartiointi (siirryt toiseen palveluun).

Kyllikin siskot aloittaa partioinnin perjantaina Joensuussa. Ryhmän iskulause on "Kaikkihan myö kiukutellaan, jos on syöty huonosti taikka eletty eineksillä.”

Niina Ruuska kirjoittaa Facebookissa kerhon tarkoituksen olevan turvallisuuden tunteen edistäminen.

– Liikutaan kaduilla luoden turvallisuuden tunnetta kaikkia sukupuolia edustavien aikuisten, lasten, opiskelijoiden, vaihto-oppilaiden, kätilöiden, vatuloijien, au-pairien, turistien, paikallisten urheiluseurojen, sairaanhoitajien, lääkäreiden, erityisopettajien, kansalaisopiston kielikurssien vetäjien, maanviljelijöiden, ravintoloitsijoiden, bloggareiden, matalapalkka-aloilla työtä tekevien, paikallista matkailua edistävien, entisten perloslaisten, poliisin ja ennen kaikkea itsemme iloksi. Partioinnin ohessa tai sen jälkeen voi tehdä myös viikonlopun ruokaostokset.

Kyllikin siskot kertovat olevansa isänmaallinen, äidinkieltä ja sen murteiden rikkautta arvostava sekä valkonietoksisten talvien Suomen puolesta puhuva yhteisö.

Kerhon tarkoituksena on luoda hyvää henkeä ja auttaa kaikkia ihmisiä. Siskot partioivat Joensuussa jatkossa perjantaisin ja hymyilevät vastaan tullessa ventovieraille niin kuin itäsuomalaiset tekevät, Niina Ruuska kirjoittaa.

Kerholaiset kertovat puhuvansa tärkeitä sanoja ääneen kuten ”Kiitos”, ”Sieltähän se bussi jo tullee”, ”Onko kaikki ok” ja ”Mie voin auttoo sinnuu sen rollaattoris kanssa”.

Ryhmän nimi viittaa Kalevalan Kyllikki-hahmoon.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Kotimaan uutiset

Katsojat arvioivat: Niinistö pärjäsi parhaiten, Haatainen heikoiten – katso suuri vaalikeskustelu Areenasta

Presidentinvaalit

Väyrynen vaalikeskustelussa: Suomi vietiin perustuslakia rikkoen euroalueeseen – Yle seurasi hetki hetkeltä

Alankomaat

Hollannin Maastrichtissa kaksi kuollut, useita haavoittunut puukotuksissa

Teleoperaattorit

Yhdysvaltalainen viestintäkomitea äänesti: USA:ssa voidaan luopua vapaasta internetistä