Suomalaisilta kerättyä muovia hyödyntävä laitos valmistuu Riihimäelle etuajassa

Ekokemin Muovijalostamo valmistuu Riihimäelle puoli vuotta edellä aikataulustaan. Ennen laitoksen käynnistymistä Ekokem lupaa varastoida kaikki eri lähteistä kerätyt muovijätteet. Suomalaiset ovat ratkaiseet monia muovin kierrätykseen liittyviä teknisiä pulmia.

Kotimaa
Tummanpunainen laatikkomainen rakennus, jonka ympärillä rakennustelineitä
Oy Ekokem Ab

Vuodenvaihteessa käynnistyi kuluttajamuovipakkausten erilliskeräys ympäri Suomea.

Keräysastioista on kuitenkin pula, joten keräyspisteitä on saatu auki vasta muutama kymmenen eri puolilla Suomea.

Pakkausjätteen keräyksestä vastaava Rinki Oy lupaa keräyspisteiden lisääntyvän nopeasti.

Kerätty muovi kuljetetaan Riihimäelle Ekokemille.

Kierrätyskylä valmis puoli vuotta etuajassa

Ekokem rakentaa parhaillaan muovijalostamoa, jossa jäte erotellaan, puhdistetaan ja jalostetaan uusioraaka-aineeksi.

Kaaviokuva erottelijasta, jonka alla pussit eri muovilaaduille
Eri muovilaadut pystytään erottelemaan keskenään, koska ne heijastavat valoa eri tavoin.Oy Ekokem Ab

– Alkuperäinen tavoite oli, että koko kiertotalouskylämme valmistuisi vuodenvaihteessa 2016-2017. Olemme kuitenkin saaneet projektia kovaa vauhtia eteenpäin ja laitehankintoja vauhditettua niin, että pystymme avaamaan koko kylän jo tulevana kesänä, kertoo Ekokemin uusista liiketoiminnoista vastaava Mari Puoskari.

Kiertotalouskylässä otetaan talteen muovin lisäksi metallit ja biojäte.

Vaikka jalostamon käynnistymiseen on vielä vajaat puoli vuotta aikaa, ottaa Ekokem jo nyt vastaan suomalaisilta kerättyä muovijätettä. Se varastoidaan odottamaan h-hetkeä.

– Varastotilaa kyllä riittää, Puoskari lupaa.

Muovi talteen tarkasti

Pohjoisella Uudellamaalla ja Etelä-Hämeessä toimivan Kiertokapulan alueelta kerättävä sekajäte on viety jo jonkin aikaa Riihimäelle Ekokemille poltettavaksi.

Nyt tästä sekajätteestä pystytään ennen polttoa ottamaan talteen kaikki arvokas. Arviolta noin puolet yhdyskuntajätteestä voidaan kierrättää uudestaan. Silti myös Kiertokapulan alueella muovin erilliskeräys kannattaa, sillä erilliskerätty muovijäte on laadukkaampaa ja se pystytään käyttämään paremmin uudestaan.

Sitä voidaan käyttää esimerkiksi erilaisiin putkiin, puutarhatuotteisiin, muovikasseihin ja pakkauskalvoihin.

Mari Puoskari

Muovien erottelukin nykyään onnistuu, sillä eri muovilaadut heijastavat infrapunavaloa eri tavoin.

Kesäksi valmistuva muovijalostamo pystyy käsittelemään noin 20 000 tonnia kuluttajamuovipakkauksia sekä maataloudelta ja kaupalta kerättyä muovia.

Uusi vientituote?

Uusiomuovi kiinnostaa myös teollisuutta, sillä se on hinnaltaan neitseellistä raaka-ainetta halvempaa.

– Kyllä se teollisuutta kiinnostaa. Sitä voidaan käyttää esimerkiksi erilaisiin putkiin, puutarhatuotteisiin, muovikasseihin ja pakkauskalvoihin, Puoskari luettelee.

Riihimäelle nousevaa jalostamokonseptia on mahdollisuus monistaa muuallekin maailmalle.

Muovin kierrätyksen tekniset pulmat askarruttavat esimerkiksi Euroopassa. Nyt suomalaisilla on tarjolla siihen toimiva ratkaisu.