Lapsistaan vieraannutettu isä: Elatusmaksut ovat ainoa asia, joka muistuttaa lasten olemassaolosta

Manipuloiva erovanhempi voi vieraannuttaa etävanhemman lapsestaan totaalisesti, eikä ilmiötä välttämättä tunnisteta sosiaalitoimessa tai käräjäoikeudessa. Aiheesta väitelleen tutkijan mielestä edes valmisteilla oleva lakimuutos ei turvaa lapsistaan vieraannutetun oikeuksia tarpeeksi.

Kotimaa
Jalkakaytävän merkki asvaltissa Helsingissä.
Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Yksi isä, kaksi ex-puolisoa ja kaksi isästään vieraannutettua lasta. 10- ja 15- vuotiaat tyttäret eivät ole vuosiin saaneet olla isänsä tai tämän suvun kanssa missään tekemisissä.

– Elatusmaksut ja huonosti nukutut yöt ovat ainoat asiat, jotka muistuttavat lasten olemassaolosta, sanoo lasten isä.

Mies ei halua esiintyä oikealla nimellään. Hän kertoo, että vuosien taistelu sai alkunsa, kun hän erosi ensimmäisestä puolisostaan tyttären ollessa muutaman kuukauden ikäinen.

Tyttären äiti halusi palata Etelä-Suomesta takaisin juurilleen pohjoiseen.

– Kun välimatkaa on yli 700 kilometriä, on yhteydenpito vaikeaa. Kun yhteyttä yritti pitää puhelimen kautta, niin puheluthan menivät aina äidin kautta, isä kertoo.

– Koskaan ei tiennyt milloin seuraavan kerran saa yhteyden. Äidin mielivallan mukaan joskus saattoi mennä kuukausi, joskus kolmekin.

Vielä alle kymmenvuotiaana tyttö pääsi käymään hänen vanhempiensa luona, jotka asuivat lähellä. Tyttö oli isovanhempien kautta lähettänyt isälleen valokuvan itsestään ja terveiset, että hänet saa tulla hakemaan äidin luota koska tahansa pois.

– Kun lapsen äiti sai tietää tästä, katkaisi hän välit lopullisesti myös vanhempiini.

Vieraannuttamista ei tunnisteta

Aiheesta väitöstutkimuksen tehnyt oikeustieteen tohtori Anja Hannuniemi kertoo, että edelläkuvatun kaltaisen vieraannuttamisen tunnistaminen ontuu Suomessa vieläkin pahoin.

Elatusmaksut ja huonosti nukutut yöt ovat ainoat asiat, jotka muistuttavat lasten olemassaolosta.

– Yhä edelleen on sosiaalityöntekijöitä ja tuomareita, jotka eivät edes ole kuulleet asiasta. Ja vaikka olisivatkin, he eivät osaa tunnistaa sitä, Hannuniemi sanoo.

Hannuniemen mukaan tunnistamisen vaikeus johtuu siitä, että vieraannuttajat ovat sosiaalisesti älykkäitä, ovelia ja manipulatiivisia. Heillä on usein myös narsistisia piirteitä.

– He ovat usein ajaneet toisen vanhemmman psyykisesti huonoon tilaan, niin että uhri näyttäytyy huonommassa valossa kuin vieraannuttaja, Hannuniemi selventää.

Isän mielestä viranomaiset asettuvat helposti äitien puolelle.

– Tuntuu riittävän, että äiti on hyvä puhumaan, vaikka olosuhteet isän luona asumiseen ja elämiseen olisivatkin paremmat kuin äidin luona.

Lakimuutoskaan ei tuo riittävää parannusta

Hannuniemen mukaan vireillä oleva lakialoite vieraannuttamisen sanktioimiseksi ei yksinään riitä.

– En valitettavasti usko, että tuomioistuimet pystyvät diagnosoimaan vieraannuttamista niin herkästi asiakirjojen tai todisteiden nojalla.

Hannuniemen mielestä lain pitäisi velvoittaa huoltokiistojen osalliset mielenterveyden ja vanhemmuuden arvioon, kun kiista on jatkunut tietyn ajan. Vanhemmat tutkittaisiin perinpohjaisesti muun muassa persoonallisuushäiriöiden osalta.

– Tutkimuksessani ilmeni, että huoltoriitojen osapuolilla on normaaliväestöön verrattuna kaksinkertainen psykiatrinen sairastuvuus.

Vieraannuttajat eivät ole vain äitejä

Lapsistaan vieraannuttu isä kertoo, että hänen asemansa on kestämätön.

– Ihmisten ensirektio yleensä on yleensä se, että minua pidetään syyllisenä. Minun pitää olla todistelemassa likipitäen jokaiselle, että minä en ole se huono ihminen, vaan joku muu.

Hannuniemi tähdentää, että vieraannuttajat eivät yksistään ole naisia. Hänen kokemuksensa mukaan vieraannutettuja äitejä on yhä enemmän.

– Olen viime vuosina auttanut enimmäkseen vieraannutettuja, fiksuja, normaaleja äitejä. Sitä ennen isiä varmaan kymmenen vuoden ajan.

Salama iski kahdesti

Sanotaan, että salama ei iske kahta kertaa samaan paikkaan. Juttumme miehelle kuitenkin kävi näin.

Hän tapasi uuden naisen ja heille syntyi tytär. Yhteiselo sujui muutaman kuukauden, mutta sitten uusi puoliso toisti ensimmäisen toimet.

– Lapsi kainaloon ja sen jälkeen en ole nähnyt. Siitä alkaa olla aikaa kymmenen vuotta. Yhteydenottoja siitä suunnasta on kaksi: toinen elatusmaksujen maksamisesta ja toinen elatusmaksujen korottamisesta, mies huokaa.

– Sanoin, että enää en tule taistelemaan, jos vastaava tilanne tulee eteen. Enkä ole taistellut.