Velkojen perintä äityi väkivaltaan – uhreja muilutettiin autossa ja miestä lyötiin hengenvaarallisesti

Itä-Suomen hovioikeus on alentanut yhden henkilön vankeusrangaistusta väkivaltaan johtaneesta velkojen perinnästä Padasjoella.

Padasjoki

Itä-Suomen hovioikeus on lieventänyt hyvinkääläisen saamaa tuomiota Padasjoella viime keväänä tehdyistä väkivaltaisuuksista.

Hovioikeus lyhensi vankeusrangaistuksen neljään ja puoleen vuoteen, kun Päijät-Hämeen käräjäoikeus oli langettanut teoista yhteensä viiden vuoden ja kuuden kuukauden vankeustuomion.

Tuomittu oli tunkeutunut kolmen henkilön kanssa padasjokelaisen miehen asuntoon ja lyönyt häntä teräaseella. Paikalla oli kaksi muutakin uhria. Tekojen taustalla oli 350 euron suuruinen toisen henkilön velka, josta uhkaajat vaativat maksua.

Eräässä vaiheessa uhreista kaksi pakotettiin ajelulle, ja heitä kyyditettiin ympäri Padasjokea tunnin verran.

Toisen tuomio pysyi ennallaan

Tuomio käräjäoikeudessa tuli muun muassa tapon yrityksestä, törkeästä kotirauhan rikkomisesta ja törkeästä vapaudenriistosta. Hovioikeus lievensi rangaistusta, koska se piti käräjäoikeuden pelkästään tapon yrityksestä määräämää pitkää vankeusrangaistusta liian ankarana.

Jutussa toinenkin tuomittu valitti Itä-Suomen hovioikeuteen, mutta hänen tuomionsa ei muuttunut. Hän sai teoista vuoden ja 4 kuukauden pituisen vankeustuomion.

Padasjoen viime maaliskuisista tapahtumista Päijät-Hämeen käräjäoikeus passitti vankilaan kaksi muutakin henkilöä. He saivat reilusta vuodesta vajaaseen kahteen vuoteen kestävät vankeustuomiot.