Kaikki talviolympialaisista!

Turvapaikanhakijat turhautuvat toimettomuuteen – kirjanpitäjä, toimittaja ja fysioterapeutti valmiina metsätöihin

Vastaanottokeskusten yksitoikkoinen arki ahdistaa ja masentaa turvapaikanhakijoita. Vihdissä tekemisen puutteeseen etsitään ratkaisua metsätöistä.

Kotimaa
Raivaussahaposeeraus.
Syyrialainen Hassan al-Zakut, jemeniläinen Fatima al-Ibbi ja irakilainen Walid Hammadi vakuuttavat, että raivaussahaa oppii käyttämään nopeasti. Ghadi Boustani / Yle

Raivaussahat pärisevät kovaäänisesti seurakunnan leirikeskuksen pihalla uusmaalaisessa järvimaisemassa. Läntisellä Uudellamaalla Vihdissä sijaitsevan Riuttarannan vastaanottokeskuksen asukkaat opettelevat metsänraivauksen alkeita lähimetsikössä.

Tarkoituksena on, että turvapaikanhakijat raivaavat vastaanottokeskukseksi muutetun leirikeskuksen ympärillä olevia Vihdin seurakunnan metsiä. Mukaan on ilmoittautunut noin 30 ihmistä eli kolmasosa vastaanottokeskuksen asukkaista.

Ensimmäisten ilmoittautujien joukossa oli jemeniläinen Fatima al-Ibbi.

– On hienoa, että myös naisilla on mahdollisuus osallistua. Suomessa miehet ja naiset voivat tehdä samoja töitä, al-Ibbi iloitsee.

Varsinaiselta ammatiltaan al-Ibbi on kirjanpitäjä, joten metsätyö ei todellakaan ole tuttua puuhaa. Mutta hän vakuuttaa oppivansa nopeasti ja olevansa tarmokas työntekijä.

Meillä on täällä aivan liikaa aikaa.

Walid Hammadi

Samaa sanovat raivaussahaa ensimmäisen päivän jälkeen jo tottuneen näköisesti käyttelevät syyrialainen fysioterapeutti Hassan al-Zakut ja irakilainen toimittaja Walid Hammadi.

– Uusi ja hyvä kokemus, nautin tästä kovasti, al-Zakut sanoo.

– Tietysti tämä työ on vain väliaikaista, mutta oikein hyvä alku. Liikkuminen ja työnteko tuntuvat vaihteeksi hyvältä. Meillä on täällä aivan liikaa aikaa, lisää Hammadi.

Riuttarannan vastaanottokeskusta ylläpitävän Vihdin seurakunnan kirkkoherra Pekka Valkeapää kertoo, että raivaustyötä on tarkoitus tehdä kevättalven mittaan, jos sää suosii, eikä lunta tule liikaa.

– Seurakunnalla on tässä huomattavat metsäalat. Myös eräs yksityinen metsänomistaja on ilmoittanut haluavansa turvapaikanhakijoita työhön ja maksavansa heille palkkaa, Valkeapää sanoo.

Naiset ruokakaupassa.
Chaza Shimari (keskellä) ja Zeinab al-Faili (oikealla) kehuvat suomalaiskauppojen valikoimia. 14-vuotias Teiba Shimari käy koulua ja pääsee kauppareissulle harvemmin. Kuva: Ghadi Boustani / Yle

Vihdin kuntaan perustettiin syksyllä kaksi vastaanottokeskusta, toista pyörittää Suomen Punainen Risti konkurssin tehneessä Hopeaniemen kuntoparantolassa.

Turvapaikanhakijoiden tuloa vastustettiin syksyllä äänekkäästi etenkin sosiaalisessa mediassa, mielenosoituksiakin nähtiin. Lehtitietojen mukaan kunnassa on liikkunut myös katupartioita.

Kunnan suurimmassa taajamassa Nummelassa turvapaikanhakijoita kuitenkin näkee lähinnä vain niinä päivinä, kun vastaanottokeskuksista järjestetään bussikuljetus ostoksia ja asiointia varten. Ruokakaupan parkkipaikalla maahanmuuttokriitikoita ei ainakaan heti kävele vastaan.

– Kovasti on muuttunut tämä Nummelan katukuva. Maanantaisin tai keskiviikkoisin, kun heitä on täällä paljon, tuolla Citymarketissa tuntuu, kuin olisi kansainvälisellä lentoasemalla, naurahtaa nimettömänä pysyttelevä nummelalaisnainen.

– Ei ole mitään estettä sille, etteivät turvapaikanhakijat saisi olla täällä. Täällä on ihan hyvin tilaa kaikille ihmisille, sanovat Seppo ja Hilkka Junnonaho.

He kuitenkin myöntävät, että toisenlaisiakin mielipiteitä kuulee.

Tervehdin ihmisiä, mutta he vain katsovat ja lähtevät pois. Tai sylkevät ja menevät eteenpäin.

Saad al-Hoseinawi

Hopeaniemen vastaanottokeskuksen ruokalassa istuu vakavailmeisiä nuoria miehiä.

Omar Sheikhaly Bagdadista sanoo, etteivät ihmiset Suomessa ole sellaisia kuin hän odotti. Hän kertoo ihmisistä, jotka sylkevät maahan turvapaikanhakijoita nähdessään.

– Se vetää hiljaiseksi. Ei siihen voi sanoa mitään. Voin vain olla vihainen Irakin valtiolle, jonka takia olen täällä, Sheikhali sanoo.

Hän kuitenkin kiirehtii lisäämään, että kaikki ihmiset eivät tietenkään ole tällaisia. Myös vastaanottokeskusta pyörittävä SPR:n henkilökunta kohtelee turvapaikanhakijoita Sheikhalyn mukaan hyvin.

Myös Saad al-Hoseinawia vihaiset katseet, sylkeminen ja sormimerkit ihmetyttävät.

– Se sattuu, ei tunnu hyvältä. Itse tervehdin ihmisiä, mutta monesti he vain katsovat ja lähtevät pois. Tai sylkevät ja menevät eteenpäin.

Al-Hoseinawi kertoo kuulleensa Tampereen ja Helsingin tapahtumista, naisten ahdistelusta ja raiskaustapauksista. Hän tuomitsee tapahtumat ja vaatii rikoksiin syyllistyneiden rankaisemista. Mutta tapahtumista ei hänen mielestään voi syyttää kaikkia turvapaikanhakijoita, joista suurin osa kuitenkin on kunnon ihmisiä.

Mies ja nainen poseeraavat puhalla.
Karrar al-Ibrahimi ja Raghda Hijawi ovat ystävystyneet vastaanottokeskuksen lähellä asuvan perheen kanssa. Kuva: Ghadi Boustani / Yle

Kaikkein eniten turvapaikanhakijoita tuntuu ahdistavan toimettomuus ja vastaanottokeskuksen yksitoikkoinen arki. Se että vain syödään, nukutaan ja roikutaan netissä.

Karrar al-Ibrahimi kertoo päivärytminsä muuttuneen aivan toisenlaiseksi kuin kotona Bagdadissa.

– Irakissa heräsin töihin aamuviideltä tai kuudelta, täällä nousen puoliltapäivin. Syön lounaan ja käyn kello 14 alkavalla suomen tunnilla. Kello 16 menen kuntosalille ja kello 18 on taas ruoka. Illalla opiskelen jälleen kieltä ja menen nukkumaan puoliltaöin, al-Ibrahimi kuvaa.

Vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa Hopeaniemessä asuva al-Ibrahimi ihmettelee, miksi Suomi maksaa turvapaikanhakijoiden lääkärit ja ruuat. Hän sanoo, että haluaisi päästä töihin ja elättää itse perheensä.

Samaa sanoo moni muukin turvapaikanhakija. Hopeaniemessä on al-Ibrahimin mukaan paljon ammatti-ihmisiä: lääkäreitä, opettajia, insinöörejä, rakennusmiehiä ja autonkuljettajia, joilla olisi paljon annettavaa suomalaiselle yhteiskunnalle.

Välien suomalaisiin hän uskoo paranevan, kunhan ollaan enemmän tekemisissä. Hänen oma perheensä on ystävystynyt yhden vastaanottokeskuksen lähellä asuvan suomalaisperheen kanssa.

– He tulivat tänne meidän luoksemme ja teimme heille irakilaista ruokaa. Oli tosi kiva tunnelma. Se oli hieno päivä, perheen äiti Raghda Hijawi muistelee.

Hän kertoo kaikkien tulleen oikein hyvin toimeen ja perheiden lapset rupesivat heti leikkimään keskenään. Suomalaisperhe lupasi kutsua irakilaiset seuraavaksi omaan kotiinsa.

Mies moppaa lattiaa.
Rasul Mozher Miftenin mukaan vastaanottokeskuksen keittiössä yhteistyö toimii hyvin ja kaikkia kunnioitetaan. Kuva: Ghadi Boustani / Yle

Kotona Bagdadissa ravintolassa työskennellyt Rasul Mozher Miften on ratkaissut toimettomuusongelman niin, että pestautui vapaaehtoistyöntekijäksi vastaanottokeskuksen ruokalaan. Neljä turvapaikanhakijaa kerää astiat, pyyhkii pöydät ja pitää paikat kunnossa.

– Haluamme näin auttaa suomalaisia. Tämä on pieni ele verrattuna siihen, mitä kaikkea suomalaiset ovat tehneet meidän eteemme, Miften sanoo.

Hän kertoo tulevansa keittiön suomalaiskollegojen kanssa hyvin toimeen. Yhteinen kieli on englanti, mutta tavoitteena on oppia työnteon ohessa joka päivä myös 10–15 sanaa suomea.

Rasul Mozher Miften ei ole huomannut, että suomalainen ja irakilainen työkulttuuri eroaisivat merkittävästi toisistaan.

– Teemme ruokaa yhdessä ja syömme yhdessä. Suomalaiset ovat meitä kohtaan erittäin ystävällisiä ja pitävät meistä huolta niin, että emme edes huomaa olevamme kaukana omasta maasta.

– Sanotaan, että suomalaiset ovat rasisteja, eivätkä pidä ulkomaalaisista. Mutta ainakin täällä on päinvastoin, nuori mies vakuuttaa.