Sanna Ukkola: Somekohun anatomia

Somekohun anatomia on yksinkertainen: tulkitaan sanoma pahantahtoisimmalla mahdollisella tavalla, lisätään keitokseen tunne-elementti ja sännätään lynkkaamaan, kirjoittaa Sanna Ukkola blogissaan.

Sanna Ukkola
Sanna Ukkola
Sanna UkkolaYle

Filosofi Lauri Järvilehto otti viikonloppuna Twitterissä kantaa somekohuihin: "Eikö suomalaisilla ole enää oikeita ongelmia, kun siitä, että joku idiootti twiittaa saadaan nykyään lähes viikoittain leivottua skandaali." Järvilehto vertaa somekohinaa lätkäpeliin, jossa pelaajat keskittyvät tauolla vastustajan edellisen erän törttöilyihin – eivätkä siihen, miten itse tekevät seuraavassa erässä maaleja.

Viisasta pohdintaa filosofilta – ja ehkä somen kuohunnat ovat merkki siitä, että Suomessa on loppujen lopuksi kaikki ihan hyvin.

Vuosi on vasta alussa, mutta somessa kansan tunne-elämä on yhtä myrskyä. Kansa raivostui, kun stylisti Teri Niitti julkaisi kuvan imettävästä äidistä ja kirjoitti kuvan yhteyteen toivovansa, että julkisesti imettävä nainen piilottaisi toimintansa huivilla. Niitti teki ison virheen julkaisemalla kuvan intiimistä hetkestä, se on ihan selvä – mutta mielipiteeseensä hänellä on oikeus. Niitti myös pyysi nopeasti anteeksi kuvan julkaisemista ja poisti sen sivuiltaan. Ihmisten raivo Niitin FB-sivuilla ja Twitterissä oli kuitenkin jotain käsittämätöntä – raivo kasvoi lumipallon lailla ja ihmiset kiihdyttivät toisensa oikeamielisyyden hybrikseen.

Niitti haukuttiin kaikilla mahdollisilla ja mahdottomilla termeillä, ja lynkkausjoukot olivat valmiina toivottamaan stylistin alimpaan helvettiin. Pohdin jo, onko hänen uransa vaarassa yhden huolimattoman kommentin takia.

Toinen kohusyntyi, kun poliisi opasti lehdessä ihmisiä poistumaan paikalta ja soittamaan hätänumeroon, jos ulkomaalainen pyrkii lähikontaktiin. Luonnollisesti poliisi tarkoitti uhkaavia ja epätyypillisiä tilanteita, mutta somekohu oli valmis. Kansa halusi ymmärtää rikoskomisario Markku Tuomisen kommentin pahantahtoisimmalla mahdollisella tavalla - poliisi vaatii ihmisiä soittamaan hätänumeroon, jos ulkomaalainen kysyy kelloa. Lynkkausjoukot valtasivat jälleen some-kanavat ihanassa tunnemyrskyssään.

Mikään asia ei ole liian pieni, etteikö siitä voisi loukkaantua, etteikö sitä voisi tulkita tuhoavimmalla mahdollisella tavalla.

Massapaniikeista ja väärinymmärryksistä on tullut Twitterissä arkea. Mikään asia ei ole liian pieni, etteikö siitä voisi loukkaantua, etteikö sitä voisi tulkita tuhoavimmalla mahdollisella tavalla.

Twitter-viestin maksimi 140 merkkiä typistää ihmisen ajattelun usein karikatyyriksi ja jättää tilaa virhetulkinnoille. Nykyajan keskustelukulttuurista on tullut niin polarisoivaa ja repivää, että pahaa tekee katsoa sitä sivusta.

*Somekohun anatomia *on hyvin yksinkertainen: Tulkitaan toisen sanoma pahantahtoisimmalla mahdollisella tavalla, lisätään keitokseen tunne-elementti, kiihdytetään toinen toisemme pyhään raivoon – ja sännätään joukolla lynkkaamaan. Viestinnän professori Osmo A Wiio tiivisti somekohun anatomian jo ennen kuin sosiaalista mediaa oli edes syntynyt: "Jos sanoma voidaan tulkita kahdella tavalla, se tulkitaan tavalla, josta on eniten vahinkoa." Ja: "On olemassa aina joku, joka tietää sinua itseäsi paremmin, mitä olet sanomallasi tarkoittanut."

Jos haluaisimme edistää verkkorauhaa ja keskustelukulttuuria tässä maassa, yrittäisimme tulkita asioita suopeasti ja vähän armollisemmin – emme pahimmalla mahdollisella tavalla. Toinen vaihtoehto on turvautua huumoriin – Buzzfeedin ansiokas juttu (siirryt toiseen palveluun) valaisee Twitter-kohun 29 vaihetta (tunnistin itseni kohdasta 20).

Filosofi Lauri Järvilehtoa vielä lainatakseni: "Mitä jos suomalaiset käyttäisivät 10 prosenttia sometuohtumiseen käsitetystä ajasta miettiäkseen oman elämänsä seuraavaa siirtoa? Suomi nousisi nopeasti."