Lääpitään ja paljon pahempaakin – naisen osa suomalaisessa kirjallisuudessa on usein kehno

Kirjallisuuden professorin mukaan myös suomalaista nykykirjallisuutta vaivaa paikoin naisvihamielisyys. Naishahmojen käsittely on hänen mukaansa välillä suorastaan avutonta.

kulttuuri
Yksityiskohta Akseli Gallen-Kallelan Aino-triptyykin keskimmäisestä osasta. Ilkkuva Aino hyppää veneestä ja pakenee. Väinämöinen harottelee käsiään.
Taidehistorian opinnot jäivät Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa toteutumatta tänä vuonna. Kuvassa yksityiskohta Akseli Gallen-Kallelan Aino-triptyykin keskimmäisestä osasta.Yle

Naisten seksuaalinen ahdistelu julkisilla paikoilla ei suinkaan ole uusi ilmiö, jos katsoo suomalaista kaunokirjallisuutta.

Sukupuolentutkimusta ja sukupuolta kirjallisuudessa tutkineen Itä-Suomen yliopiston lehtori Elina Armisen mukaan seksuaalisen häirinnän teonkuvauksia on käsitelty suomalaisessa kirjallisuudessa viitteellisellä ja suoremmallakin tasolla hyvin laajasti.

Arminen luettelee sellaisia suomalaisia klassikkoteoksia kuin Täällä Pohjantähden alla, Maa on syntinen laulu ja Työmiehen vaimo, joissa erityisesti huonomaineisia naisia narrataan ja hyväksikäytetään ympäröivän yhteisön mitenkään siihen puuttumatta.

– Yleensä tietty naistyyppi ja yhteiskuntaluokan merkitys korostuvat, eli häirintä kohdistuu aina heikoimpiin. Mutta tietenkin osa kirjailijoista käsittelee asiaa myös hyvin kriittiseen sävyyn, Arminen lisää.

Armisen mukaan vanhakantaista ajattelua kuvaa se, että esimerkiksi piikojen hyväksikäyttö nähdään itsestäänselvänä ja hyväksyttynä.

– Jos asiaa katsoo vaikka sadan vuoden perspektiivillä, totta kai naisen asema on parantunut hirveästi. Mutta on asiasta silti edelleen hyvä puhua.

Nykykirjallisuus on pitkälti samoilla raiteilla

Itä-Suomen yliopiston kirjallisuuden professori Erkki Seväsen mukaan kotimaista nykykirjallisuuttakin vaivaa paikoitellen suoranainen naisvihamielisyys. Seväsen mukaan monet kirjailijat kuvaavat hyvin äijämäistä maailmaa, jossa naiseen ei suhtauduta täysivaltaisena subjektina, vaan jonain, joka on olemassa lähinnä vain miehen seksuaalisia tarpeita varten.

– En tiedä miten tällaisesta vähättelevästä suhtautumisesta on voinut tulla ikään kuin hyväksytty osa kirjallisuutta. Vaikka kirjalliset henkilöhahmot näin ajattelisivatkin, ainakin kertojat voisivat sanoutua tällaisesta irti. Vaikka arvostan monia hyviä nykykirjailijoita, tätä piirrettä olen heidän tuotannossaan vieroksunut, Sevänen kertoo.

Naisen pään sisään ei aina päästä

Seväsen mukaan ongelmana on etenkin naisnäkökulman vajaavaisuus. Hyvä kirjailija voi mennä erilaisten henkilöiden nahkoihin, ja nähdä maailman niin kuin nämä sen kokevat. Mutta edelleen julkaistaan paljon kirjallisuutta, jossa maailmaa tarkastellaan yksioikoisesti miehen näkökulmasta.

– Suomessa on paljon arvostettuja klassikkoja, esimerkiksi Haanpää, joilla on maaginen kyky kirjoittaa. Naishahmojen käsittely on kuitenkin hänellä ihan avutonta, heidän sielunelämäänsä ei päästä kiinni millään tavoin. Sen sijaan esimerkiksi Leo Tolstoi tai Henry James ovat mestareita kuvaamaan naisia, Sevänen lisää.

Suomessa yksi erittäin hyvin naisen sisäistä maailmaa kuvaava kirjailija on Seväsen mielestä Juhani Aho.

– Papin perhe, Papin tytär ja Juhakin pääsevät hyvin kiinni naisen sisäiseen elämään. Keskeistä on ymmärtää, kuinka naishahmot tekevät ratkaisujaan ja mitä heidän mielessään kulloinkin liikkuu.

Vaikka tasa-arvossa on Suomessa tultu muutamassa vuosikymmenessä tiikerinloikilla eteenpäin, täydellisessä maailmassa emme vieläkään elä. Seväsen mukaan ajatus siitä, että naisella olisi täysin samat oikeudet julkisessa tilassa kuin miehellä, ei ole juurtunut Suomeen vieläkään kovin hyvin.

– Nykyisessä taloudessa naisen ruumiin avulla myydään kaikkea mahdollista, ja naiset itsekin esineellistävät ja seksualisoivat herkästi itseään. Ei kirjallisuus tähän toki syyllinen ole, mutta sen ei pitäisi sitä väärällä tavalla ylläpitääkään.