Inarijärven voi äänestää vuoden retkikohteeksi

Inarijärvi ylsi kymmenen finalistin joukkoon Vuoden Retkikohde -kilpailussa. Tänä vuonna kilpailun teemana on retkeilyvesistö.

luonto
Kuvat: Martti Rikkonen, Pasi Nivasalo, Olli Vainio
Inarijärven maisemiin voi tutustua vuodenajasta riippuen esimerkiksi moottorikelkkaillen, hiihtäen tai meloen.messukeskus.com, kuvat: Martti Rikkonen, Pasi Nivasalo, Olli Vainio

Vuoden Retkikohde -kilpailussa on mukana luontoretkeilyyn sopivia vesistöjä, joissa on tarjolla retkeilypalveluja ympärivuotisesti. Palveluja ovat esimerkiksi reitit, rantautumis- ja nuotiopaikat, kanoottien, SUP-lautojen, retkiluistimien ja potkukelkkojen vuokraus, alkeiskurssit, ohjatut melonta- ja kalastusretket sekä varustekuljetukset, majoitus ja ruokailut.

Inarijärvi on Suomen erämaisin suurjärvi melottavaksi, soudettavaksi ja talvella hiidettäväksi tai kelkkailtavaksi. Kilpailun esittelyssä kerrotaan, että Juutuanjoki tarjoaa koskenlaskuunkin haasteita ja että talvella Inarijärvellä on merkityt moottorikelkkaurat sekä taukopaikkoja urien varrella. Kesän veneilykautta helpottavat rakennetut rantautumispaikat ja laiturit, lukuisat autiotuvat ja tulistelukodat. Yrittäjät eri puolilla järveä vuokraavat kanootteja ja kuljettavat kalastajia.

Voittorahat Ukonkiven esittelyyn

Tittelistä ja 5000 euron palkinnosta kilpailee yhteensä kymmenen kohdetta. Inarijärven lisäksi finaaliin valittiin Etelä-Saimaa, Kalajoki, Koloveden kansallispuisto, Lentua, Linnansaaren kansallispuisto, Päijänteen kansallispuisto, Raahen saaristo, Saaristomeren kansallispuisto ja Tuusulanjärvi. Inarijärvi käyttäisi voittorahat suositun käyntikohteen, Ukonkiven kohdeoppaan laatimiseen.

– Tällä stipendillä saisimme sen paikalleen kertomaan Ukonkiven ainutlaatuisesta historiasta saamelaisten pyhänä paikkana, kilpailukuvauksessa vedotaan.

Kilpailun ensimmäisessä vaiheessa kaikki retkeilystä ja luonnossa liikkumisesta innostuneet saivat lähettää ehdotuksia Vuoden Retkikohteeksi. Ehdotuksia tuli yli 100 henkilöltä, ja ehdotettuja kohteita oli lähes 50. Retkeilyalan ammattilaisista koostuva raati valitsi ehdotuksista kymmenen finalistia. Vuoden Retkikohde valitaan yleisöäänestyksellä (siirryt toiseen palveluun). Äänestys päättyy 16.helmikuuta.