Lahden tapahtumataloille löytyi pomo omasta kaupungista

Lahtelainen Emilia Mäki ryhtyy luotsaamaan Lahden Messuja ja Sibeliustaloa. Kaupunkiomisteisia tapahtumataloja uusi toimitusjohtaja kuvaa monipuolisiksi.

Sibeliustalo

Lahtelainen Emilia Mäki on valittu Lahden Messujen ja Sibeliustalon uudeksi toimitusjohtajaksi.

Messujen ja Sibeliustalon toimitusjohtajaksi Emilia Mäki siirtyy yritystapahtumiin erikoistuneen Management Events Studio Oy:n toimitusjohtajan paikalta.

Katsotaan rauhassa alku ja tutustutaan tekijöihin

Emilia Mäki

Messujen ja Sibeliustalon toimitusjohtajana Emilia Mäki aloittaa maaliskuussa.

– Lahti on tapahtumakaupunkina monipuolinen. Lahtelaiset saavat olla ylpeitä Sibeliustalosta ja Lahden Messuista, listaa Emilia Mäki syitä hakeutumiseensa kaupunkiorganisaation palvelukseen.

– Katsotaan rauhassa alku ja tutustutaan tekijöihin. Molemmissa taloissa on hyvä, kokeneita ammattilaisia ja heilläkin on varmasti näkemystä siitä mitä voidaan tehdä, jatkaa Mäki.

Tapahtumatalojen yhdistämisellä Lahti pyrkii vahvistamaan asemaansa ja vetovoimaansa tapahtumakaupunkina. Tässä uusi toimitusjohtaja näkee Lahdessa paljon vahvuuksia.

Meillä on kaksi hyvää taloa

Emilia Mäki

– Sijainti on hyvä. Me ollaan lähellä niin pääkaupunkia kuin lentokenttääkin, ja meillä on kaksi hyvää taloa missä voidaan tehdä monipuolisia tuotantoja ja juttuja, sanoo Emilia Mäki.

– Nyt jo nähdään, että messuhallissa voidaan järjestää niin messuja kuin rock-konserttejakin. Ja sama pätee Sibeliustaloon, lopettaa Mäki.