1. yle.fi
  2. Uutiset

Jääteillä huristellaan jo Etelä-Karjalassa

Etelä-Karjalassa ajetaan jo jäällä. Jäillä on liikkunut autoja ainakin Savitaipaleen Kuolimolla ja Saimaalla Taipalsaaren Riutanselällä. Jäätiet eivät ole Etelä-Karjalassa virallisia kulkuväyliä, joten jäällä ajaminen on jokaisen omalla vastuulla.

jäätiet
Katumaasturi ajaa Kuolimolla jäätietä pitkin
Kare Lehtonen/Yle

Savitaipalelainen Pentti Huhtanen liikkuu jäällä paljon, joko hiihtäen, luistellen, potkukelkalla tai mönkijällä, kuten tänään mennessään kokemaan kalaverkkoja. Huhtanen kertoo käyvänsä jäällä pari kertaa viikossa. Hänellä on näkemys, kuinka paksu jään pitää olla kestääkseen auton.

– En oikeastaan paljon alle kahdenkymmenen sentin ole käynyt.

Myös keväällä ilmojen lämmetessä on oltava tarkkana. Huhtasella on kokemusta myös siitä, kuinka jään kantavuutta tulee havainnoida silloin.

– Seurataan koko ajan sitä, kun tulee vettä jäälle sekä jään väriä ja paksuutta, näillä sitä on tähän saakka pärjätty, Huhtanen kertoo.

Hän ei ajele jäällä huvikseen, vaan matkalla on aina jokin tarkoitus.

– Verkot on tuolla jään alla ja kalalla käyn myös.

Tänään Kuolimojärven jäällä näkyi henkilöautoja peräkärryineen, pakettiautoja, potkukelkka, mönkijä sekä skootteri.

Jäätiet eivät ole Etelä-Karjalassa virallisia kulkuväyliä, joten jäällä ajaminen on jokaisen omalla vastuulla. ELY-keskuksen mittausten mukaan jäät ovat Etelä-Karjalassa nyt noin parinkymmenen senttimetrin paksuisia.

Lue seuraavaksi