Saksan poliisi pelkää joukkoahdistelun leviävän Eurooppaan

Saksan poliisi selvittää, mihin toimiin pitää ryhtyä taistelussa naisten seksuaalista häirintää vastaan. Naisten joukkoahdistelu, arabiaksi "taharrus gamea", on tunnettu ilmiö etenkin pohjoisen Afrikan maissa ja sen pelätään nyt leviävän Euroopassa.

Ulkomaat
Naisiin kohdistuvan häirinnän vastainen mielenosoitus Kölnin tuomiokirkon edustalla lauantaina 9. tammikuuta 2016.
Naisiin kohdistuvan häirinnän vastainen mielenosoitus Kölnin tuomiokirkon edustalla lauantaina 9. tammikuuta 2016. Kölnin tapahtumien jälkeen julkisuudessa on puhuttu Lähi-idästä Eurooppaan rantautuneesta ilmiöstä (taharrush gamae), jossa miesjoukot häiritsevät naisia julkisilla paikoilla. Roberto Pfeil / AFP

Arabian kielessä naisten joukkoahdistelu tunnetaan termillä ”taharrush gamea”. Nuoret miehet käyvät joukolla naisten kimppuun – ahdistelu saattaa olla rintojen ja haarovälin koskettelua, mutta myös väkisin riisumista ja raiskaamista.

Tekoon syyllistytään useimmin joukkokokoontumisissa, kuten mielenosoituksissa. Esimerkiksi Egyptin vallankumouksen aikana Kairossa Tahririn aukiolla sattui tällaisia tapauksia.

Eurooppalaiseen keskusteluun ”taharrush” nousi Saksassa Kölnissä uudenvuoden aattona sattuneen naisten joukkoahdistelun vuoksi. Saksan poliisin mukaan Kölnissä naisia ahdistelivat etenkin turvapaikanhakijat ja laittomasti maahan muuttaneet miehet.

Saksan poliisi selvittää vastatoimet

Saksan keskusrikospoliisi selvittää nyt, kuinka vakavasta ongelmasta maanlaajuisesti on kysymys, ja millaisiin toimiin poliisiviranomaisten on ryhdyttävä. Strategian lisäksi keskusrikospoliisi selvittää toimien kustannukset.

– Nämä nuorten miesjoukkojen tekemät rikokset huolestuttavat poliisiviranomaisia etenkin osavaltiotasolla, suurten väenkokousten yhteydessä, sanoo Saksan keskusrikospoliisin BKA:n johtaja Holger Münch.

– Nämä hyökkäykset ulottuvat seksuaalisesta häirinnästä raiskauksiin, Münch jatkaa.

Egyptissä ongelma kaduilla ja työpaikoilla

Arab Studies Instituten julkaisema verkkolehti Jadaliyya kirjoittaa, että ”taharrush gamea” eli naisten joukkoahdistelu on ongelma erityisesti Egyptissä.

”Egyptissä seksuaalinen häirintä on laajalle levinnyttä ja se koskee useimpien naisten elämää, olivat he sitten kaduilla, julkisissa liikennevälineissä, työpaikalla, valintamyymälässä tai poliittisissa mielenosoituksissa”, lehti kirjoittaa.

Jadaliyyan mukaan edes huivin käyttö ei suojaa naisia Egyptissä seksuaaliselta häirinnältä.

Egyptiläiset naiset osallistuivat mielenosoitukseen Tahririn aukiolla.
Egyptiläiset naiset osallistuivat mielenosoitukseen Tahririn aukiolla helmikuussa 2011.Felipe Trueba / EPA

TV-toimittaja joutui hyökkäyksen kohteeksi

Lara Logan
Lara LoganMichael Reynolds / EPA

Ilmiö sai kansainvälistä huomiota, kun yhdysvaltalaisen CBS-yhtiön toimittaja Lara Logan joutui 2011 Tahririn aukiolla miesjoukon seksuaalisen hyökkäyksen kohteeksi. Loganilta revittiin vaatteet päältä alushousuja myöten, hänen intiimialueitaan kosketeltiin ja hänestä otettiin kännykkäkamerakuvia. Toisinaan tällaiset tapaukset etenevät raiskaukseen asti.

Arabian kielen ja kulttuurin tuntija Sampsa Peltonen sanoo, että ongelma on erityisen vakava Egyptissä ja etenkin Kairossa, mutta joukkoahdistelua ilmenee myös muissa arabimaissa.

– Joukkoahdistelu on yleistä kaikissa miesvaltaisissa, patriarkaalisissa macho-kulttuureissa, Peltonen sanoo, ja mainitsee esimerkkeinä Espanjan, Italian ja latinokulttuurit.

Egyptissä meno on kuitenkin äärimmäisempää kuin monissa muissa maissa.

Sisaria suojellaan, muita naisia häiritään

Peltosen mukaan miehet eivät arabimaissa oikein tiedosta sitä, kuinka vakavasta ongelmasta joukkoahdistelussa on kysymys.

– Miehet saattavat olla aidosti yllättyneitä siitä, kuinka syvästi loukkaavaa tällainen toiminta on. Sitä saatetaan pitää aivan normaalina flirttinä.

Peltonen kertoo, että ahdistelevat miehet eivät arabimaissa halua, että omat siskot käyvät ulkona juhlimassa. He eivät kuitenkaan halua muuttaa omaa käytöstään vieraita naisia kohtaan.

Naisten ahdistelu on arabimaissa yhteiskunnallinen ongelma, josta on havahduttu keskustelemaan ilmapiirin vapautumisen ja feminismin nousun myötä.