Lappilaisilla vahva edustus Uuden musiikin kilpailussa

Uuden musiikin kilpailussa on mukavasti mukana myös lappilaislähtöisiä artisteja. Yhteensä 18 ehdokkaasta ainakin kolmella on lappilaistaustaa.

Uuden Musiikin Kilpailu
Laulaja Eini Pajumäki Rovaniemellä
Draamaa on lohtulaulu, Eini kertoo. Bikka Puoskari haastattelee.

Pellon Orajärveltä kotoisin oleva iskelmäkonkari Eini kilpailee laululla Draamaa.

Einin lisäksi toinen lappilaislähtöinen UMK-artisti on sallalaissyntyinen Kimmo Blom. Hän esittää Annica Milánin kanssa kappaleen Good Enough.

Myös Pää-Äijät -yhtyeestä löytyy Lappi-taustaa. Yhtyeen kaksikosta Juuso Juntunen asuu ja vaikuttaa Kittilän Levillä.

UMK:n esikatselu nähdään 30. tammikuuta ja karsinnat alkavat 6. helmikuuta.