Vasarat kaupan päälle – Kesko lähtee kalastelemaan sähkö- ja putkimiehiä

Keskosta tulee yritysoston jälkeen kiistattomasti suurin rakentamistarvikkeiden kauppias Suomessa. Kesko hakee perheyritys Onninen- kaupalla uusia yritysasiakkaita.

talous
Rautakaupan varastomies ajaa kärryllä.
Veli-Pekka Hämäläinen / Yle

Rakentamistarvikkeiden kauppa keskittyy Suomessa. Keskon Onninen -yrityskaupan jälkeen yhtymä saa jatkossa vahvan jalansijan myös lvi- ja sähkötuotteiden markkinoista.

Yritysostolla Kesko tähtää erityisesti yritysasiakkaiden kalasteluun. Onnisen asiakkaista lähes puolet on sähkö- ja putkiyrittäjiä. Erityisesti omakotitalojen ja vähän isompien rakennusten rakentajat ovat hakeneet tarvikkeensa perheyritys Onniselta.

Onnisen edesmennyt toimitusjohtaja Erkki Jalmari Toivanen oli legendaarinen hahmo perheyrityksiä vilisevällä rakennusalalla. Hänellä oli henkilökohtaiset suhteet moneen alan yrittäjään.

Keskolla on jo nyt etenkin lvi-tuotteiden tukkumyyntiä. K-raudat ja Rautiat ovat kuitenkin palvelleet lähinnä muita rakennusyrittäjiä. Onnisen oston myötä Keskon tavoite on saada kattavat valikoimat koko rakentamisalalla myös yrittäjille.

Tavaratalotoimintaa luvassa yrittäjille

Keskolla on yrityskaupan jälkeen yli sadan rautakaupan lisäksi noin 50 uutta Onnisen toimipistettä eri puolilla Suomea. Suunnitelmien mukaan Onnisen ammattilaisten myyntipisteet säilyvät ja niissä on tarkoitus tarjota yrittäjille vanhojen tuotteiden lisäksi Keskon muita rakentamisessa tarvittavia tuotteita, kuten vaikkapa vasaroita ja Transporter -pakettiautoja.

– Tavaratalotoiminta toimii tiettyyn rajaan asti, kun asiakkaan valinnanvapaus säilyy. Ammattilaispuolella kuitenkin korostuu hinnan lisäksi toimintavarmuus ja palvelu, kertoo analyytikko Petri Aho talouden analyysiyhtiö Inderesistä.

Inderesin ja muiden arvioiden mukaan kauppaa pidetään onnistuneena Keskolle. Tekniikan osuus rakentamisessa kasvaa, samoin korjausrakentaminen paikkaa muuten matalasuhdannetta. Lvi-ala ei ole erityisen suhdanneherkkä.

Putki- ja hanakauppa keskittyy

Yrityskaupan myötä lvi -tukkutoiminta keskittyy. Alan miljardin vuosimyynnistä suurin osuus menee jatkossa Keskon, Ahlsellin ja LVI-Dalin kesken. Kesko on näistä ainoa kotimainen. Sähkötukuissa Keskon lisäksi isompia myyjiä on jatkossa toistakymmentä. Vuosimyynti on sähkössä vähän pienempi kuin putkissa ja hanoissa.

– Useimmat yrittäjät käyttävät kaikkia isiompia tukkuja, joista jokin on päähankintapaikka, toimitusjohtaja Jari Syrjälä LVi-Tekniset urakoitsijoista kertoo.