Sananen – Jos isi menee partioon

Tyydytys tulee yksinkertaisista asioista. Kun saa olla raittiissa ilmassa yhdessä toisten kanssa. Pipolätkään ei uskalla enää mennä, mutten miten olisi partio?

Poliisipartio
Mikko Maasola tunsi outoa vetovoimaa ratsastuskypärään.
Arvo Vuorela / Yle

Jossain vaiheessa sitä havahtuu, että iltaisin ei ole mitään mielekästä tekemistä. Urheileminen tuntuu turhalta. Työväenopistosta puuttuu jännitys. Siihen saumaan iskee partio - myös aikuisille sopiva. Maailmalla on jo 45 miljoonaa partiolaista. Katupartiolaiset päälle.

Monessa perheessä joudutaan käymään keskustelu, meneekö isi katupartioon vai tavalliseen. Plussia ja miinuksia piirretään Metsästäjä-lehden marginaaleihin, samalla kun äiti ompelee jo karvakaulusta pilottitakkiin.

Netin mainoslauseet pitävät hereillä, kun päätös kypsyy jälkilämmöllä. Pääkaupunkiseudun partiolaiset haluavat nimenomaan aikuisia, vaikka tämmöisiä ukkeleita, mukaan partioon. Netissä sanovat, että aikuinen on partiossa ”roolimalli, peruskallio, järjen ääni ja tasapainoisen ihmisen esimerkki”. ”Jätä yhteystietosi, jutellaan lisää ja etsitään juuri sinun elämäntilanteeseesi sopiva tehtävä.”

Meneekö isi katupartioon vai tavalliseen?

Katupartiot eivät mainosta samalla tavalla. Ja kun kuluttaja on totutettu tekemään päätökset mainosten kautta, niin vaikeaksi menee. Soldiers of Odinin nettisivut eivät aukea. Facebookissa sillä on tykkääjiä 7200, tavallisella partiolla yli kaksi kertaa enemmän.

Kun isin päätös on haudutteluvaiheessa, tavallinen vai katu, täytyy ottaa filosofia käyttöön.

Lapin poliisit on suosikki-tv-ohjelmani. Siinä kaksi ihmistä muodostaa partion, työparin. Yksin ei olisi kiva suhata. Kahden partiossa kaiken voi jakaa. Koko ajan vähän naurattaa. Esimiehiä ei näy missään, toinen samanarvoinen on koko ajan turvana ja ajanvietteenä. Kateellisuus meinaa tarttua tv-katsojaan.

Kun tapaa vanhoja ystäviään kerran vuodessa Mikkelin Keskusbaarin edustalla, partio on heti täydessä iskussa. Neljä miestä nauttii estottomasti toistensa seurasta. Baari vaihtuu, partio liikkuu. Nyt ei vaivaa yksinäisyys. Tämä hetki rikastuu paremmaksi, kun saamme kulkea juuri nyt tässä yhdessä. Ihan sama minne.

Sitä on partio pohjimmiltaan. Viitekehys vaihtelee, mutta hyvät hetket on se, mitä alitajuisesti haetaan.

Tavallisessa partiossa halutaan oppia ja kasvaa, siirrytään urbaanista luontoon. Katupartiossa halutaan jakaa oppia toisille, keksiä huomautettavaa. Itsestä ei löydy parantamisen varaa. Katupartio ei mene luontoon. Se kiihottaa itseään urbaanissa ympäristössä, jossa kaikki näyttää luonnottomalta ja juuri siksi kiehtovalta.

Suomessa on pitkä perinne, että on miehekästä olla pelottava.

Tässä vaiheessa isi on jo väsynyt. Tavallinen partio on alkanut tuntumaan vähän nössöltä ja katupartioon meno on onneksi selväsanaisesti kielletty isiltä lasten ja niiden äidin toimesta.

Sitä paitsi sählyssä saa olla melkein samanlaisessa ukkeleiden testosteronihuurussa kuin katupartiossa, ilman että naisten, lasten tai lemmikkieläimien täytyy pelätä mitään.

Suomessa on pitkä perinne, että on miehekästä olla pelottava. Tämä taitaa olla katupartioidenkin mainoslause, vaikka sitä ei lue missään. Se näkyy, silmissä.

Olisi hienoa olla partiossa, hyödyksi ja iloksi. Onnistuuko se missään?

Luin, että poliisilla on jatkuva pula partiokoirista. Säälittävä ihminen ei voi olla nenänä, mutta silminä ja korvina kyllä. Voisiko paljon vapaa-aikaa omistavia miehiä kouluttaa partiokoirien sijaisiksi? Ja hyväksyisikö konstaapeli Vaarala minut mukaan Sodankylän pimenevään iltaan?

Minut voisi päästä pyörimään huudeille, kun poliisit hoitavat varsinaisia virkatehtäviään. Kattelisin vähän, ja jos tulisi sairaalloinen kiusaus omankädenoikeuteen, nykäisisin Vaaralaa haalarista. Haluaisin vuoron päätteeksi kebabin lohkoilla.

Kaikista katupartiomiehistä ei ole partiokoiran vaativaan hommaan. Ylikonstaapeli Janne Heiskasen mukaan apurin tottelevaisuuden on oltava kunnossa. Viettien pitää olla kohdallaan.

Maallikkosaarnaaja Maasola