Pohjoiskarjalainen ihmedieetti: Ruoka tulee luonnosta ja samalla pysyy kunnossa

Kiteeläinen Taisto Kuoppala mahtuu opiskeluaikojensa verkkaripukuun, selässä on vuosiluku 1970. Selitys ei ole himokuntoilussa, eikä erikoisruokavaliossa, vaan luonnollisesti liikkuva elämäntapa ja itse kasvatettu tai luonnosta hankittu ruoka pitävät eläkeläisen kunnossa.

Kotimaa
Taisto Kuoppala tekee lumitöitä.
Tanja Perkkiö/ Yle

Haukisäilykkeessä on mm. sitruunaa, tilliä, pippureita ja runsaasti sipulia, esittelee Taisto Kuoppala jääkaapistaan lasipurkkia. Edellispäivän kalareissun saaliista hän saattaa tehdä tällä kertaa vaikkapa inkiväärillä maustetun keiton. Ja nyt tammikuussa alkaa mateenpyyntikin. Entä miten löytyvät iskukoukut lumimyräkän jäljiltä, pohtii ympäri vuoden kalastava Taisto Kuoppala.

Kiteeläisessä omakotitalossa syödään paljon kalaa, melkein joka päivä. Kaupasta ei tarvitse lihaakaan ostaa, sen tuo isäntä hirviporukan reissulta. Vaimo on hulluna vadelmiin ja poimii niitä kymmeniä litroja pakastimeen. Puolukoita saattaa pariskunta poimia hyvänä vuonna 500 kiloa. Jääkaapissa on myös pakastimesta otettua tyrniä, jota ripotellaan aamupuuron päälle. Pakastimia pitää olla useita, kun on kalat, lihat ja marjat.

Kaikki marjat ovat itse poimittuja ja 40-50 hyötykasvia tulee kasvatettua omalla kasvimaalla, kertoo Taisto Kuoppala. Niin ja valkosipulin viljely pitää mainita ihan erikseen.

Kävelysauvat kuljettaneet kauas

Poimiminen, kalastaminen ja metsästäminen tuovat paitsi paljon syömistä ruokapöytään, myös hyvää kuntoa, tuumii ikänsä liikkunut vuonna 1949 syntynyt Taisto. Painonnostoliiton varapuheenjohtaja ei enää itse nosta painoja, mutta kunnossa pysyy muutenkin. Vaimon kanssa sauvakävelylenkit eivät jää koskaan alle kahden tunnin ja Kiteen tennisseuran senioritennismatsitkin kuuluvat viikko-ohjelmaan, yleensä nelinpelinä, ympäri vuoden.

Taisto Kuoppalan elämäntavalla ylimääräisiä kiloja ei pääse kertymään, eikä muutamasta paikallaan ollusta päivästäkään tarvitse potea huonoa omaatuntoa. Kunto ei romahda hetkessä, kun on rautainen pohja. Taisto kehuu Pohjois-Karjalasta niin puhtaat kalavedet, ladut, kuin metsätkin Kiteen ja kakkoskodin maisemista Kesälahden Villalasta. Vertailupohjaakin löytyy, kun työura on vienyt myös vuosiksi Afrikkaan ja 16 kertaa Kilimanjaron huipulle.

– Parhaat kävelysauvat ovat peräisin Afrikasta. Ne olivat tositoimissa, kun kiivettiin Kilimanjarolle. Niistä eivät ole piikitkään kuluneet, vaikka ovat jo 20 vuotta vanhat, hymyilee Taisto Kuoppala.